vain julkisuusko

Kimmo S.:n onnettomuuden käsittely näkyy täällä menevän varsin vahvasti politiikan puolelle. Paras olisi mennä sinne pohtimaan asiaa.

Porvoon tapaus, jossa liikennetörttö aiheutti pienen koululaisen kuoleman ja usean muun loukkaantumisen, näkyy jääneen täysin taka-alalle.

Siinä on kuitenkin kyse monin verroin suuremmasta rikkomuksesta.

Silläkö on merkitystä liikenneonnettomuudessa, että siinä on mukana julkisuuden henkilö?
1138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näin se valitettavasti menee. Ymmärrys ei vaan riitä suurimmalla osaa ihmisiä ajattelemaan tilannetta yhtään pidemmälle.

Kun lapsi jäi Huopalahdessa kaahaajan alle, niin hetkeksi meno rauhottui. Suuri massa kampanjoi pysähtyvänsä punaisiin, vaikka sen luulisi olevan selvää jo muutenkin. Tarrat oikein laitettiin takalasiin "varoitukseksi", ja email listoja kierrätettiin... (roskapostin kannalta nerokasta sekin)

Muutaman viikon jälkeen meno palasi ennalleen, asia ei ollut enään lehdissä.

Nyt osa näistä pelleistä kaahailee taajamissa samainen tarra repsottaen. Mihin unohtui aate, kun eivät enää "muista" päästää sitä pientä lasta suojatien yli?

Minulla ei tarraa ole, mutta pysähdyn JOKA kerta kun suojatielle on joku pyrkimässä. Ja jalankulkijana odotan sitä myös jokaiselta autoilijalta. Moni näistä avohoidettavista on miepiteensä aika suoraan ilmaissutkin. Hammästyttävää että mielipiteitä on myös naisilla joilla on lapsia kyydissä!?
MItä jos oma kullannuppu seisoo suojatien edessä, noudatetaanko sääntöjä/varovaisuutta oman lapsen kohdalla?

Uskon että pieni joukko asiat ymmärtää, ikävien tapahtumien jälkeen muutama enemmän. Suurin osa ei pysty edes ikinä ymmärtämään. Typerykset eivät opi edes omista virheistään, jotkut oppivat jopa toisten tekemistä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wili jam kirjoitti:

Kimmo S.:n onnettomuuden käsittely näkyy täällä menevän varsin vahvasti politiikan puolelle. Paras olisi mennä sinne pohtimaan asiaa.

Porvoon tapaus, jossa liikennetörttö aiheutti pienen koululaisen kuoleman ja usean muun loukkaantumisen, näkyy jääneen täysin taka-alalle.

Siinä on kuitenkin kyse monin verroin suuremmasta rikkomuksesta.

Silläkö on merkitystä liikenneonnettomuudessa, että siinä on mukana julkisuuden henkilö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu