Kansanedustaja, toimiessaan yhden vaalikauden ja sitten jää pois poliittisesta työstään. paljonko hän saa eläkettä?
Kansanedustajalle maksaa valtio noi 20000 euroa kuukaudessa loppuelämänsä ajan eläkkeenä.
Ajatellaampa nyt sitten että jokin kansanedustajista on köyhien puolella ja hän kertoo vaalitemoissaan, että köyhyys on huonoa ja hänkin on köyhä.
Kuitenki yhden vaalikauden ajan toimimalla kansanedustajana, hänestä tuleekin hyväosainen, eikä varattomien asiat kiinnosta muulloin kuin vaalien aikoina.
Jos nyt ottaisin esimerkkinä vihreät. Satu Hassi sai työttömyyskorvausta aikoinaan ja hän huusi suurella äänellä Neuvostoliiton kommunistisen puoleen manifesteja. Kuitenkin toimittajat kysyivät Satu Hassilta kansandeustajaksi ylettyään, että mihin on jäänyt teidän aikananne julistamat asianne.
Mitäs Satu Hassi vastasi... Sehän oli vain sellaista lapsellisuutta, kun oltiin nuoria. Onko nyt kaikki hyvin koska taloutesi on turvannut suomen valtio. Valtio maksaa erotessasi sinulle 20000 euroa kuukaudessa.
Kansanedustaja Kirsi Piha käytti oikeuttaan valtion eläkkeeseen. Hän nostaa pankista 20000 joka kuukausi. Onkohan Kirsi Piha kiinnostunut poliittisesta toiminnasta tänään? Ei 20000 riittää hänelle.
Esko Juhani Tenniläkin ajaa köyhien asiaa ollessaa valtion kustantama hyväosainen. Tennilä saa palkkaa monien kansanedustusvuosien jälkeen noin 36000 euroa kuukaudessa. Esko Juhani Tennilä ei enää korota ääntään, koska hän saa joka päivä lisää rahaa, enemmän kuin työntekijä kuukaudessa.
Sauli Niinistökin on Työväen Presidentiksi itsenä maalaillut. Paljonko Sauli Niinistö saa rahaa kuukaudessa? Sauli on omassa luokassaan, hän saa euroissa noin 68000 kuukaudessa. Saako tyoväestöön kuuluva moista vuodessakaan?
Yleensäkkin palkkojen suhteen täytyisi olla etujärjestöt olemassa. Kuka nyt sitten päättää kansanedustajien palkoista. Käytännössä niistä päättää kansanedustajat itse.
Miksi suomalaiset poliitikot tänään edustavat uusliberalismia, kukaan kommunisti ei kannata vallankumousta, eikä kukaan oikeistolainen halua olla markkinataloudem kannattaja, saatikka fasisti.
Kaikki johtuu siitä että päästessään kansanedustajaksi, ihminen hylkää muut. Näin vaalien alla hän kuitenkin järjestelee näitä niin sanottuja vaalikierroksiaan. Kuitenkaan näillä vaalikierroksilla ei ääniä lisätä kovinkaan paljoa. Montakos ääntä saat jo seistä töllötät jossakin ostarilla. Ei monta.
Sellaisella foorumilla kuten telkkari, internet, niin siellä on enemmän kuulijoita.
Minun mielestäni kaikki poliitikot on hujareita.

Vastaukset 2
Vanhimmat
noin 500 euroa. Olen lähes työkyvytön, mutta minulle ei myönnetä eläkettä.
Äänestämme kerran toisensa jälkeen samat ihmiset eduskuntaan loisimaan kansan rahoilla?
Kaikki tiedämme ehdokkaiden ja edustajien ahdeuden ja silti äänestämme. Mehän tässä tyhmiä olemme.