Miten ruokailu järjestetään yleensä psykiatrisilla osastoilla? Tuodaanko se sänkyyn vai syövätkö potilaat jossain yhteisessä tilassa?
Itse olen menossa pian sairaalahoitoon. Kärsin Aspergerin oireyhtymästä, ADHD:sta ja psykoottisesta masennuksesta ja viimeisimmän takia joudun pian tarkkailujaksolle. Minulla on myös vaikea-asteinen sosiaalinen fobia ja sen takia neurologini lähetteessään sanoi pyytäneensä minulle yksityishuonetta ja muutenkin, että saisin olla mahdollisimman paljon yksin. Mutta miten tuon ruokailun kanssa? Tuodaanko se yleensä sänkyyn vai miten? Itse en voi ajatellakaan syömistä muiden potilaiden kanssa samassa!
Itse olen menossa pian sairaalahoitoon. Kärsin Aspergerin oireyhtymästä, ADHD:sta ja psykoottisesta masennuksesta ja viimeisimmän takia joudun pian tarkkailujaksolle. Minulla on myös vaikea-asteinen sosiaalinen fobia ja sen takia neurologini lähetteessään sanoi pyytäneensä minulle yksityishuonetta ja muutenkin, että saisin olla mahdollisimman paljon yksin. Mutta miten tuon ruokailun kanssa? Tuodaanko se yleensä sänkyyn vai miten? Itse en voi ajatellakaan syömistä muiden potilaiden kanssa samassa!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Et kertonut ikääsi, joka varmasti vaikutta moniin asioihin... Mutta oma kokemukseni ainakin nuorten-psykiatriselta on se, että ruoan saa hakea ITSE omaan huoneeseen, jos ei halua syödä muiden kanssa. Itse hain ensimmäisenä päivänä ja seuraavana jo söin muiden kanssa kun ei sitä ruokaa jaksanu aina hakea itselleen huoneeseensa ja sit viedä pois. Poikkeustapauksia varmasti voidaan tehdä, eli että ruoka tuodaan sinulle huoneeseen. :)
Olen 22-vuotias eli menen aikuispsykiatriselle osastolle, kunhan sieltä nyt ensin kutsu kuuluu.
Se, että ruoan saa hakea itse omaan huoneeseen kuulostaa jo hyvältä. En mene sairaalaan opettelemaan sosiaalisuutta tai muuta paskaa vaan neurologini mukaan saamaan täydellistä lepoa ja jotta masennuskierteeni viimein katkastaisiin radikaalisti.
Sai hakea ruoan omaan huoneeseen tai jättää vaikka syömättä ensimmäisinä päivinä taisi näin itselle ainakin käydä. Siirryin kyllä melko pian syömään muiden kanssa.
Heips!
Psykiatrisessa sairaalahoidossa painotetaan usein ryhmätoimintaan, eli ruokailutkin järjestetään yhteisessä keittiötilassa missä kaikki syövät. Olen yhden poikkeuksen tavannut kun oli niin huonokuntoinen ettei sängystä ylös päässyt. Ehkä sun kohdalla voidaan poikkeus tehdä, mutta luulen että he yrittävät saada sut sinne.
...yritetään varmaan, sen voin uskoa. Mutta saavat huomata, että se ei käy. Menen sairaalaan lepäämään; en kuormittamaan itseäni enempää sosiaalisuudella, mikä nimenomaan on tärkeimpiä syitä sairastumiselleni masennukseen. En halua olla ihmisten kanssa, joten en ole. Täytyy vain ilmeisesti painottaa tätä heti sinne osastolle mennessäni, vaikka neurologi lupasikin selvittää sosiaalisen pelokkuuteni ja AS:n problematiikan lähetteessään. Asperger-kuntoutuksessakin, sitten kun se alkaa joskus tämän sairaalajakson jälkeen, keskitytään vain niihin kaikkein välttämättömimpiin sosiaalisiin juttuihin ja niiden jonkinasteiseen hallitsemiseen (sanattomat käskyt, ilmeet ja eleet, sosiaaliset koodit eri tilanteissa yms.)eli missään nimessä eli edetään pienin askelin. Syöminen vieraiden kanssa samassa pöydässä olisi jäävuoren suuruinen harppaus, jota ei tule tapahtumaan.
syödä toisten kanssa,Se on pakko,Yhden hemgen huoneen voit hyvällä onnella saada,minä olin käytävän päässä,tai huoneessa,että sain olla yksin,Ahdisti valtavasti,kun osastolla oli niin rauhatonta,Sitten,jos saat ulkoilu luvat pääset yksiksesi ulos.Kaikki meistä eivät ole sosiaalisia,ja sille ei voi mitään,Voimia sinulle,paranemisia
Minullakin on AS, se otettiin huomioon kun olin sairaalassa, kukaan ei pakottanut olemaan sosiaalinen, ei edes syömään muiden kanssa,(huoneessa ei saanut syödä,mutta omassa pöydässä)mutta toivottavaa se tietenkin oli, ja koska itsellänikin on kova halu oppia joitakin sosiaalisia taitoja, muutaman päivän kuluttua kun olin tottunut paikkaan ja ihmisiin ja rutiineihin, aloin ihan omasta tahdosta ruokailla muiden kanssa, sekin muodostui rutiiniksi johon voi tottua kyllä.
Mutta minä en ollut siellä as:n enkä sosiaalistamista varten, joten minulle muistutettiin koko ajan, että täytyy muistaa oma jaksaminen ja mm omahoitaja piti huolen, että saan tarpeeksi olla yksin ja omissa oloissani.
Itse olin vaikean/psykoottisen masennuksen (ja oli siinä jonkinasteista sosiaalista fobiaakin mukana) takia 4kk sairaalahoidossa aikuisten akuuttipsykiatrian osastolla, ja sain tosiaankin ihan kaikessa rauhassa vain levätä.
Huoneet oli kyllä kahden hengen huoneita, sänkyjen välissä pieni sermi, mutta yllättävän hyvin se sujui: huonekaveri ymmärsi kunnioittaa yksityisyyttäni ja oman rauhan tarvettani.
Syömässä kävin päiväsalissa yhdessä toisten kanssa (erillisessä pöydässä) jos jaksoin, joskus hain ruoan huoneeseeni ja söin siellä.
Ensimmäiset pari kuukautta lähinnä vain nukuin tai muuten makasin sängyssä. Omahoitajan ja muun henkilökunnan kanssa käytiin keskusteluja, mutta mihinkään yhteisiin ryhmätoimiin ja -kokoontumisiin minua ei pakotettu. Kysyttiin kyllä tulenko mukaan, mutta kieltäytyessäni minua ei koskaan painostettu. Myöhemmin, kun voimia kertyi lisää, menin sitten oma-aloitteisesti mukaan joihinkin ryhmiin.
Kokemus oli kaikin puolin hyvä. Sain lepoa, rauhaa ja keskusteluapua aina sitä halutessani, mutta henkilökunta ei kuitenkaan "tunkeillut" liikaa/ahdistavasti.
Voimia sinulle ja toivottavasti kaikki menee hyvin.
Yleensä yhdessä mutta jos potilaalle se ei henkisesti sovi niin sitten syö yksin.
Luultavasti koittavat saada sinut ensin yleiseen tilaan, kenties hiukan sivummalle. Jos ei toimi niin sitten saat safkat huoneeseen.
Mielisairaalassa on ihan mielenkiintoista jengiä. Itse toivon että omilla hoitojaksoillani olisin ollut vähän paremmassa hapessa jotta olis pystynyt tutustuun heihin ja heidän nuppivikoihinsa paremmin. Retrospektiivistä haikailua.
Silloin kun olin osastolla, oli mahdollista myös syödä yhteisessä ruokailutilassa yksin muiden jo syötyä.
Juu, no varmaan on ihan mielenkiintoista syrjäsilmällä seurata, millaista sakkia siellä on. Aivan kuin en itse olisi yhtä hullu :D
Tuo, että suodaan kuitenkin mahdollisuus syödä yksin, tuntuu levolliselta ja rauhoittavalta. Aion sinne sairaalaan mennessä vielä muistuttaa niitä näistä sosiaalisista vaikeuksistani, jotka eivät missään nimessä parane vaan pahenevat hirveästi pakkososiaalistamisella. Toivoisin tulevalta mielisairaalareissulta lähinnä täydellistä lepoa ja rauhaa sekä sitten keskustelua jonkun AS-asioihin edes hieman perehtyneen henkilökunnan jäsenen kanssa. Neurologini sanoi, että nyt on otollinen aika sairaalahoidolle, kun kaikki neurologiset diagnoosit ovat selvillä ja sairaalassa hoitohenkilökunnan on velvollisuus ottaa ne hoidossa lähtökohdaksi.
Jätät vain esimerkiksi takin päälle kun menet ruokailemaan niin sut viedään voimakeinoja käyttäen syömään yksin.
Jos sulla on kahvikuppineuroosi niin ei tarvitse välittää. Mielisairaalassa vapisee kädet joka toisella johtuen lääkkeistä.