Ei Porvarihallitukselle

Kipin kapin äänestämään jotakin muuta, Kepu ja Kokoomus aajaa suomen taas lamaan ja työväki pistetään koville.

Kuka uskoo, että porvari ajaa muun kuin rikkaan asiaa?
6297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Kepu ja Kokoomus aajaa suomen taas lamaan"

Ihan pikku huomautus, että lama oli jo päällä kun porvarihallitus aloitti 1991...porvarihallitus hoiti Suomen vaikean laman. Leikkauksia varmaan tehtiin, mutta toisaalta jos ei olisi tehty - mikä olisi ollut tilanne ?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_lama

(Wikipedia)


Mitä mahdolliseen porvarihallitukseen taas tulee, niin en minkä sitä ainakaan itse palkansaajana "pelkää" eikä se minulle mikään peikko ole...keskusta ja kokoomus ovat nykyään aikalailla mielestäni yleispuolueita, joilla on monenlaisia äänestäjiä/ kannattajia palkansaajista yrittäjiin. Tavallisia ihmisiä opiskelijoista eläkeläisiin.

Kokoomus ja keskusta yrittäjäläheisinä puolueina ymmärätvät yrittäjäasiat ja pystyvät tekemään tältä pohjalta hyvää työllisyyspolitiikkaa. Suuri osa uusista työpaikoistahan syntyy nimenomaan pk yrityksiin.


Todella rikkaat ovat Suomessa kyllä aika marginaalinen ryhmä.





Porvarihallitukseen liittyen pisti silmään myös uutinen tältä päivältä:

Porvarihallitus käy Vasemmistoliitolle

http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=235&news_id=20075675

(Taloussanomat)

Äänestä
  • Porvari on aina piru - ja porvari nykypoliittisessa merkityksessä (ennen tarkoitti lähinnä kauppiasta) on eri asia kuin yrittäjä.

    Yrittäjien aseman parantamisessa ei ole mitään vikaa, kunhan sitä eri tehdä työntekijöiden kustannuksella.

    Ongelma on siinä, että kepun ja kokoomuksen piirissä vallitseva ajattelu ajaa juuri porvarien etuja, ei yrittäjien. Suurimmat törkeydet ovat suurten firmojen tekemiä, sellaisten joita ei omista yksityinen yrittäjä vaan lauma keinottelevia pörssiporvareita.

    Tätä kansan työn varassa loisivaa porukkaa ja heidän palkkarenkejään (yritysjohtajia) suosivaa porukkaa harjoittavat sekä kokoomus, kepu että demarit.

    Sinänsä on siis tosiaan ihan sama mitkä noista kolmesta ovat hallituksessa.

    Appropå - Ruotsissa tehtiin laman aikana erilaisia päätöksiä kuin täällä, eikä työttömyyttä siellä päästetty niin pahaksi.

    Ja taustasta - Suomen talouselämä oli Bror Wahlrosin myyräntyön myötä ajautunut väärille raiteille jo 80-luvulla - tilannetta pahensi ennen lamaa istunut Holkerin hallitus.

    Äänestä

  • Tottakai laman aikana pitää tehdä leikkauksia, mutta se onkin sitten jo eri asia mistä niitä leikkauksia tehdään. Minä palkansaajana "pelkään" porvarihallitusta todella paljon, sillä muistissa on vielä hyvin 90-luvun porvarihallituksen toimenpiteet. Porvareita ei kiinnosta huonompiosaisten hätä tippaakaan. Jos porvarihallitus pääsee huseeraamaan seuraavat 4 vuotta, olen varma, että hyvin monet palvelut on yksityistetty niin, että niitä ei ole vara enää eläkeläisten, lapsiperheiden ja muuten pienempipalkkaisten käyttää. Ne saa palveluja, keillä on siihen varaa, muut sairastakoot ja kärsikööt nälkää.

    Äänestä

ja porvarihallitus otti vastuun ja korjasi tilanteen. Siiinä hommassa ei kyllä ollut talousnero Koiviston ja Kullbergin kovan markan linjasta apua.

Äänestä

metallimies, joka ei tiedä että demarit sen laman tekivät. Hohhoijaa.

Äänestä

sosialistit äänestäkää vasemmistoliittoa

oikeistolaiset kokoomusta

maakunnan väki keskustaa

saadaan kaikkien yhteinen sateenkaari ja tuo itseään täynnä olevia mitättömyyksiä pursuileva demarijoukkio pois vallasta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei kepu kokoomus kirjoitti:

Kipin kapin äänestämään jotakin muuta, Kepu ja Kokoomus aajaa suomen taas lamaan ja työväki pistetään koville.

Kuka uskoo, että porvari ajaa muun kuin rikkaan asiaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu