Monet odottavat kärsimättöminä 90-luvun hullujen hintojen paluuta. On kuitenkin monia syitä, miksi edes taantuma ei aiheuta mitään romahdusta.
-90-luvun lama tuli yllätyksenä, nyt ihmiset ovat valveutuneempia ja osaavat varautua käänteeseen.
-90-luvulla oli vielä jossain määrin vanha hierarkinen asetelma pankkien kanssa, eivätkä pankitkaan toimineet taitavasti ja joustavasti. Nykyään on käytössä monia joustoja ja vaihtoehtoja pakkorealisoinnille. Pakkorealisointi ei suinkaan ole pankin kannalta toivottava tilanne, parasta sille on säännöllinen korkotuotto.
-YT-neuvottelujenkin yhteydessä on ensin irtisanomisaika ja sitten 500 päivää ansiosidonnaista
-Tuon 500 päivän aikana ehtii hyvin kasvukunnassa löytää työpaikan, tai vaikkapa pistää asuntonsa vuokralle ja lähteä tutustumaan Pariisin tai Lontoon työmarkkinoihin. Tai vaikka Thaimaahan lepäilemään, jolloin asunto maksaa itse itsensä.
-EU tarjoaa paljon suuremmat työmarkkinat kuin pelkkä Suomi. Esimerkiksi Tanskassa on suoranainen pula työntekijöistä tällä hetkellä. Jos on kielitaitoinen ja ennakkoluuloton, voi siirtyä sinne, missä on töitä.
-Taantuma merkitsisi myös elvyttävää rahapolitiikkaa, eli korkojen laskua. Tämä tietysti helpottaa lyhennyksiä.
-Hätätilassa voi aina sopia lyhennysvapaista vuosista. Tunnen erään, joka teki näin 1990, ja myi juuri 1989 hankkimansa asunnon 60 000 euron voitolla. (Olkoonkin, että korkoihin paloi siinä välissä aikamoinen summa, eikä sitä asuntoa tietenkään olisi kannattanut hankkia 1989.)

Vastaukset 6
Vanhimmat
kin.
jos vaan kaikilla olisikin tuo lainanhoitojen kk-erä sellainen että vuokra kattaisi kaikki menot ja asunto maksaa itse itsensä niin mitä luulet että ihmiset tekisivät? ja eikö pankki asiaa olisi jo hoksannut.
olet sinäkin todellinen selittäjä...pankin intressi on seuraavanlainen:
1.kk-erä on niin paljon kk-tuloista että olet aina pankin liekassa. ei liian paljon eikä liikaa.
2.et pääse tekemään bisnestä asunnollasi.
3.korot tuottavat pitkällä aikavälillä pankille tuplana asunnon hinnan.
jne.
tässä pääpiirteittäin miten asiat oikeasti menee...ps.kun 500 päivää alkaa niin yleensä (99%) asuntovelallisista kiristää vyötä jotta repaleiset farkut edes pysyisi jalassa...
-90-luvun lama tuli yllätyksenä, nyt ihmiset ovat valveutuneempia ja osaavat varautua käänteeseen.
**************************************
Ihmiset uskoo ikuiseen nousuun, usko tulevaisuuteen korkeampi kuin ikinä
**************************************
-90-luvulla oli vielä jossain määrin vanha hierarkinen asetelma pankkien kanssa, eivätkä pankitkaan toimineet taitavasti ja joustavasti. Nykyään on käytössä monia joustoja ja vaihtoehtoja pakkorealisoinnille. Pakkorealisointi ei suinkaan ole pankin kannalta toivottava tilanne, parasta sille on säännöllinen korkotuotto.
-YT-neuvottelujenkin yhteydessä on ensin irtisanomisaika ja sitten 500 päivää ansiosidonnaista
-Tuon 500 päivän aikana ehtii hyvin kasvukunnassa löytää työpaikan, tai vaikkapa pistää asuntonsa vuokralle ja lähteä tutustumaan Pariisin tai Lontoon työmarkkinoihin. Tai vaikka Thaimaahan lepäilemään, jolloin asunto maksaa itse itsensä.
-EU tarjoaa paljon suuremmat työmarkkinat kuin pelkkä Suomi. Esimerkiksi Tanskassa on suoranainen pula työntekijöistä tällä hetkellä. Jos on kielitaitoinen ja ennakkoluuloton, voi siirtyä sinne, missä on töitä.
***********************************************
Joo ja sijoittajat haluaa edelleen tuottoa sijoituksilleen, kuten ovat aikojen alussa halunneet, sille ei poliitikot eikä ketään voi mitään...
Jos ei tuottoa (maksuhäiriöitä) = ei sijoittajia
*************************************************
-Hätätilassa voi aina sopia lyhennysvapaista vuosista. Tunnen erään, joka teki näin 1990, ja myi juuri 1989 hankkimansa asunnon 60 000 euron voitolla. (Olkoonkin, että korkoihin paloi siinä välissä aikamoinen summa, eikä sitä asuntoa tietenkään olisi kannattanut hankkia 1989.)
Ahaa mistäs moinen hyväntekijä pankki löytyy?
******************************************
-Taantuma merkitsisi myös elvyttävää rahapolitiikkaa, eli korkojen laskua. Tämä tietysti helpottaa lyhennyksiä.
Taantuma merkitsee sitä, että jos korko on vaikka maltilliset 4% ja lainaa sulla on vaikka 100000...että työttömyyskorvaukset ei riitä edes korkoihin ja ulosottomies tanssi ripaskaa, työttömyyskorvauksilla ei myöskään putkiremontteja tehdä

--Mutta varautuvat myös takaiskuihin mm. lainavakuutusten avulla, korkokaton avulla, kiinteiden korkojen avulla...
**************************************
-90-luvulla oli vielä jossain määrin vanha hierarkinen asetelma pankkien kanssa, eivätkä pankitkaan toimineet taitavasti ja joustavasti. Nykyään on käytössä monia joustoja ja vaihtoehtoja pakkorealisoinnille. Pakkorealisointi ei suinkaan ole pankin kannalta toivottava tilanne, parasta sille on säännöllinen korkotuotto.
-YT-neuvottelujenkin yhteydessä on ensin irtisanomisaika ja sitten 500 päivää ansiosidonnaista
-Tuon 500 päivän aikana ehtii hyvin kasvukunnassa löytää työpaikan, tai vaikkapa pistää asuntonsa vuokralle ja lähteä tutustumaan Pariisin tai Lontoon työmarkkinoihin. Tai vaikka Thaimaahan lepäilemään, jolloin asunto maksaa itse itsensä.
-EU tarjoaa paljon suuremmat työmarkkinat kuin pelkkä Suomi. Esimerkiksi Tanskassa on suoranainen pula työntekijöistä tällä hetkellä. Jos on kielitaitoinen ja ennakkoluuloton, voi siirtyä sinne, missä on töitä.
***********************************************
Joo ja sijoittajat haluaa edelleen tuottoa sijoituksilleen, kuten ovat aikojen alussa halunneet, sille ei poliitikot eikä ketään voi mitään...
Jos ei tuottoa (maksuhäiriöitä) = ei sijoittajia
--En oikein ymmärrä, mitä yrität sanoa tällä.
*************************************************
-Hätätilassa voi aina sopia lyhennysvapaista vuosista. Tunnen erään, joka teki näin 1990, ja myi juuri 1989 hankkimansa asunnon 60 000 euron voitolla. (Olkoonkin, että korkoihin paloi siinä välissä aikamoinen summa, eikä sitä asuntoa tietenkään olisi kannattanut hankkia 1989.)
Ahaa mistäs moinen hyväntekijä pankki löytyy?
--Tässä tapauksessa Nordea, eikä se suinkaan ollut mitään hyväntekeväisyyttä, hehän saivat hyvät korkotulot.
******************************************
-Taantuma merkitsisi myös elvyttävää rahapolitiikkaa, eli korkojen laskua. Tämä tietysti helpottaa lyhennyksiä.
Taantuma merkitsee sitä, että jos korko on vaikka maltilliset 4% ja lainaa sulla on vaikka 100000...että työttömyyskorvaukset ei riitä edes korkoihin ja ulosottomies tanssi ripaskaa, työttömyyskorvauksilla ei myöskään putkiremontteja tehdä
--Riittävät helpostikin:
http://www.bankrate.com/brm/mortgage-calculator.asp?unroundedPayment=1097.749117045651&loanAmount=100000&nrOfYears=20&nrOfMonths=240&interestRate=4.25&startMonth=2&startDay=7&startYear=2007&monthlyPayment=+++++%3D%3D%3D%3E&showAmort=Show%2FRecalculate+Amortization+Table&monthlyAdditional=0&yearlyAdditional=0&yearlyAdditionalMonth=2&oneAdditional=0&oneAdditionalMonth=2&oneAdditionalYear=2007&paidOffDate=Mar+7%2C+2037
Putkiremonttikulut otetaan rahoitusvastikkeena, ei niitä kerralla tarvitse maksaa.
Valitettavasti jokainen kupla puhkeaa aikanaan. Sinä esität vaikka minkälaisia syitä, miksi juuri nyt ensi kerran koko markkinatalouden historiassa olisi muka keksitty ikiliikkuja, mutta tosiasia on, että asuntomarkkinat ovat tulossa lujaa alas.
Ensimmäiset aallot ovat jo alkaneet. Väität koko EU:n talousalueen olevan suoja, mutta unohdat autuaasti, että Suomen asuntomarkkinat ovat samassa jamassa, kuin kaikkien muidenkin, kuten Lontoon ja New Yorkin taloustiedot kertovat.
Ja Wall Streetillä kiinteistöbisness on juuri nyt matkalla kohti tuhoa. Esimerkiksi Toll Brothers, eräs nykyisen kuplan suurista amerikkalaisista nimistä on vuodesta 2005 korjannut ennusteitaan alas JOKA AINOA VUOSINELJÄNNES! 30% kasvusta ensin 15% ja nyt viimeksi 0% kasvuun. Samaan aikaan pankit ovat tiukentaneet jatkuvasti sub-prime lainojaan ja ehtojaan. Wall streetillä ikiliikkuja alkaa yskiä ja tilanne on täsmälleen sama, kuin dot-com rysähdyksessä: Yhden sektorin uskottiin olevan jonkinlainen ikuinen Eldorado, josta voi vuolla kultaa ikuisesti. Nyt tuli seinä vastaan ja aivan kuten dot-com rysähdyksessä jokainen kynnelle kykenevä yrittää väittää pohjan olevan saavutettu nyt. Eikun nyt. Nyt ollaan pohjalla! Ja putoaminen senkun jatkuu.
Lontoossa on ollut hiljaisin ensimmäinen neljännes kiinteistöbisneksessä sitten vuoden 2002. Taloja ei saa kaupaksi. Millään hinnalla.
Suomeen tuo vanhan tavan mukaan rantautuu luultavasti ensi, tai seuraavana vuonna. Pankit eivät suojaa lainojaan, sillä ne ovat nimenomaan EU-pelureita ja siten hylkäävät ne asiakkaat, jotka ovat kansainvälisesti riski-sijoituksia. Eli käy juuri päinvastoin, kuin annat ymmärtää.
Loppujen lopuksi sinun väittämäsi rikkoo talouden ainoaa peruslakia, jonka Publilius Syrus kirjoitti muistiin noin 2000 vuotta sitten: Kaikki on sen arvoista, mitä joku on valmis siitä maksamaan!
Miksi olen muka väärässä, niin voin kumota väitteesi. Tuo postauksesi on niin yleistä lässytystä, että siinä ei ole mitään konkreettista kumottavaa.
-90-luvun lama tuli yllätyksenä, nyt ihmiset ovat valveutuneempia ja osaavat varautua käänteeseen.
*Entä jos kehittynyt tiedonvälittyminen ja "sivistystason" kasvu edistääkin ihmisten valveutumista väärästä hintatasosta ja näin voimistaakin laskua? Entä miten tuo taantumaan varautuminen käytännössä tapahtuu? Kieltäytyvätkö ihmiset potkuistaan? Nostavatko he palkkojaan yksipuolisella päätöksellään? Sanovat pankeille etteivät enää olekaan 100teur velkaa vaan ainoastaan 70teur koska asunnon hinta laski?
-90-luvulla oli vielä jossain määrin vanha hierarkinen asetelma pankkien kanssa, eivätkä pankitkaan toimineet taitavasti ja joustavasti. Nykyään on käytössä monia joustoja ja vaihtoehtoja pakkorealisoinnille. Pakkorealisointi ei suinkaan ole pankin kannalta toivottava tilanne, parasta sille on säännöllinen korkotuotto.
*Jos pankilla on luottotappio edessä se voi ainoastaan minimoida tappiot. Jos roskalainan maksukykyyn ei ole tulossa parannusta ASAP niin realisointi on edessä - tämähän lukee sopparissakin ihan selvästi. Siirtämällä asunto pankin omistamalle kiinteistöyhtiölle pankki hakee sille tuottoa muualta (esm. vuokraus). Entä miten lunastus hinnoitellaan (alenevassa hintatasossa). Tyyliin "me maksetaan sulle omat pois" vai "maksetaan puolet hinnasta niin lievennetään pankin kiinteistöyhtiön pääomariskiä". Handu pumpulle, mitä luulet (tätä päätöstä ei sitten tee se mukava ymmärtäväinen täti siinä tiskillä). Miksi muuten esim. HSBC on jopa laittanut asianajajat asialle etsimään asuntolainoituksesta muotovirheitä jotta pääsisivät eroon roskalainoiksi muuttuvista sub-primeistä jos he ajattelevat ihmisen parasta? Pankki on yritys, jonka tehtävä ei ole mikään muu kuin tuottaa maksimaalinen voitto omistajille.
-YT-neuvottelujenkin yhteydessä on ensin irtisanomisaika ja sitten 500 päivää ansiosidonnaista
*Ansiosidonnainen, jossa tulot putoavat tietääkseni 70%:iin, esim. normaalituloisella ehkä jotain 4-500eur/kk. juuri otetussa 120teur/25v./5% lainassa korkoa menee 500eur ja lyhennystä 200eur. Lyhennysvapaalla takkiin tulee siis silti 2-300eur/kk - ja laina-aika sen kun venyyyyy.
-Tuon 500 päivän aikana ehtii hyvin kasvukunnassa löytää työpaikan, tai vaikkapa pistää asuntonsa vuokralle ja lähteä tutustumaan Pariisin tai Lontoon työmarkkinoihin.
*Just, myös perheelliset lähtee tosta vaan maailmalle ihan vaan kattelemaan...
Tai vaikka Thaimaahan lepäilemään, jolloin asunto maksaa itse itsensä.
*Maailmalle lähtijä myös vapauttaa yhden asunnon markkinoille - miten laajamittaiseksi ratkaisuksi olit tämän suunnitellut?
-EU tarjoaa paljon suuremmat työmarkkinat kuin pelkkä Suomi. Esimerkiksi Tanskassa on suoranainen pula työntekijöistä tällä hetkellä. Jos on kielitaitoinen ja ennakkoluuloton, voi siirtyä sinne, missä on töitä.
*ks. edellä. Kovin on paljon ehtoja ja epämääräisyyksiä ratkaisuissasi - "Jos olis vaikka astronautti niin vois lähtee Mars:n matkalle muutamaksi vuodeksi". Nämä sopivat vain murto-osalle asuntolainaisia.
-Taantuma merkitsisi myös elvyttävää rahapolitiikkaa, eli korkojen laskua. Tämä tietysti helpottaa lyhennyksiä.
*AaAa, inflaatio on kaksijakoinen - missä raaka-aineiden hinnat menevät, entä puhutaanko paljonkin energian hinnanlaskuista? Katsoppa myös Saksan "metalliliiton" palkankorotusvaatimuksia, 6,5%. Viime vuosien työaikapidennysten ja palkkajoustojen takia varmasti myös jyräävät sen läpi - miten EKP suhtautuu palkkainflaatioon? M3:nen on edellee liikeellä ja lataa inflaatiopainetta. Se taisi tehdä juuri uuden kasvuennätyksen - oliko se yli 9% (kun sen pitäisi olla 4,5%). Vuodesta 2004 rahamäärän kasvu on vain kiihtynyt ja tavoitteessa oltu viimeeksi 2001. Se tulee kierron päätyttyä päälle inflaationa ellei euroopan talouskasvu miltei _kaksinkertaistu_. ->korkojakorkoja...
-Hätätilassa voi aina sopia lyhennysvapaista vuosista.
*Ks. esimerkki edellä, juuri annuiteettilainan ottaneille lyhennyksen poisjättäminen ei paljoa auta - jos ei oikeasti ole sitä "omaa rahaa" niin ei sitä oikeasti ole. Lainarahasta joutuu aina maksamaan vuokraa. Laina-ajoissakaan ei hirveitä pidennyksiäkään voi tehdä koska ne ovat valmiiksi pitkät. Luuletko pankkien todella suostuvan siihen, että korotkin jätetään maksamatta jos on vielä työttömyyskin päällä?