Ylimielinen Eero

Miksi Eero vaikuttaa ylimieliseltä ja epärehelliseltä? Itse en osaa eritellä miksi, mutta tuntuu vain siltä. Suurimmasta osasta Suomen kansasta tuntuu varmaan samalta galluppien valossa. Tuskin kukaan haluaa häntä pääministeriksi, ei edes me demarit.

Kertokaa miksi?
3261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jossain pikkupioneerien kesäleirillä oltu ohjaajina ja sitä tietä lähdetty kiipimään herrahissiin.

Äänestä

viisitoistavuotiaille niin en yhtään ihmettele

Äänestä
  • Ei kysely oltu tehty miltään 15-v. Ihan sanomalehdestä luin, taisi kyllä olla iltalehti tai iltasanomat. Siinä Eeron kannatus pääministeriksi oli jotain 9% ja vanhasen n. 50% ja lähes puolet demareistakin halusi Vanhasen pääministeriksi.

    Itse en osaa sanoa, mikä Eerossa tökkii, mutta tökkii kuitenkin, vaikka tämä esiintyy ihan asiallisesti, niin jää ihan tyhjä olo häntä kuunnellessa. Olenkin itse vahvasti Tuomiojan kannalla, niin kuin enemmistö meistä demareista. Onhan Tuomiojan kannatus Helsingissä moninkertainen Eeroon verattuna. Minusta Heinäluoma pilaa demareiden mahdollisuudet vaalivoittoon. Tuomiojan avulla voisimme voittaa.

    Toivonkin, että demarit voittaa, mutta eero tippuu eduskunnasta ja Tuomiojasta tulee pääministeri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


runsessa riiisinen kirjoitti:

Miksi Eero vaikuttaa ylimieliseltä ja epärehelliseltä? Itse en osaa eritellä miksi, mutta tuntuu vain siltä. Suurimmasta osasta Suomen kansasta tuntuu varmaan samalta galluppien valossa. Tuskin kukaan haluaa häntä pääministeriksi, ei edes me demarit.

Kertokaa miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu