Katainen hyvä

Kataisen natokanta ja puheenvuorot olivat hyviä. Perustelutkin kunnossa: Naton kanssa yhteensopivan Suomen pitäisi olla päättämässä naton tulevaisuudesta, eikä vai beesailla natoyhteensopivan asetekniikan kanssa. Lisäksi Katainen totesi sen suuren viisauden, että ajoitus on tärkeä. Natopäätös pitäisi tehdä syvän rauhan aikana, eikä sitten kun tuulet jo nousevat.

Nyt Venäjä on ehtinyt ilmoittaa, ettei se tykkää natosta, joten Suomen tilaisuus on tällä erää mennyt. Voi voi, mitenhän Viron nyt käy?
14511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ei ole vetoa. Surkea.

Äänestä

Kyllähän Suomen vaikutusvalta sotilasliitossa on nolla, oltiin sitten sisällä tai ulkona.

Nato-jäsenhakemuksen joutaisi laittaa vireille ensi vaalikaudella, ja sitä ei varmuudella tapahdu, jos SDP on hallituksessa.

Liittyä täytyisi pelkästään itsekkäistä syistä, siksi että saataisiin atlantintakaista rautaa rajalle kriisin eskaloituessa.

Äänestä

Katainen on vetovoimaisin kokoomuspuheenjohtaja minun elinaikanani.

Holkeri oli tiukkapipo, Suominen liian patruuna, Salolainen vain hyvä koulukaveri, Niinistö kiemurteleva juristi, Itälä ihan nössö, mutta Kataisesta on pääministeriksi.

Näin se on nähtävä, kun rakennetaan sinivihreää hallitusta.

Äänestä
  • Puhuin turvallisuuspolitiikasta tv-väittelyssä, jossa Katainen oli mielestäni oikeassa ja sanoi sen hienosti. Eli onnistui tärkeällä osa-alueella.

    Itälän puolustukseksi sanoisin, että hän aidosti vieroksui kelmikepua, mikä asia minun arvoasteikossani on merkittävä plussa (Niinistössäkin oli sitä samaa voimaa).

    Kataisesta ei vielä näissä vaaleissa tule pääministeriä, joten sinivihreä lienee teoreettinen vaihtoehto.

    Äänestä

  • individi kirjoitti:

    Puhuin turvallisuuspolitiikasta tv-väittelyssä, jossa Katainen oli mielestäni oikeassa ja sanoi sen hienosti. Eli onnistui tärkeällä osa-alueella.

    Itälän puolustukseksi sanoisin, että hän aidosti vieroksui kelmikepua, mikä asia minun arvoasteikossani on merkittävä plussa (Niinistössäkin oli sitä samaa voimaa).

    Kataisesta ei vielä näissä vaaleissa tule pääministeriä, joten sinivihreä lienee teoreettinen vaihtoehto.

    Kataisen ilmaisema kokoomuksen kanta Natoon on aina ollut täysin selvä, mikä hän toi tänäänkin taas kerran esiin.

    Itälä taas oli saamaton nahjus.

    Niinistö on parantanut jonkin verran 14 vuoden aikana.

    Kataisesta tulee suomalaisen politiikan historiallinen läpimurto miehenä, joka valitaan aina "liian nuorena" vaativiin tehtäviin.

    Äänestä

  • Ja olen aina sanonut, että Katainen hakkaa Niinistön mennen tullen, vaikka Kokoomuskansa onkin Niinistön lumoissa. Katainen nousee Suomen arvostettuun Valtiomiesryhmään melko pian, miehellä on sana hallussaan ja tietopuolessakaan ei ole parsimista.Jabalta oikea analyyssi Kokoomuksen puheenjohtajista.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Kataisen ilmaisema kokoomuksen kanta Natoon on aina ollut täysin selvä, mikä hän toi tänäänkin taas kerran esiin.

    Itälä taas oli saamaton nahjus.

    Niinistö on parantanut jonkin verran 14 vuoden aikana.

    Kataisesta tulee suomalaisen politiikan historiallinen läpimurto miehenä, joka valitaan aina "liian nuorena" vaativiin tehtäviin.

    "Kataisesta tulee suomalaisen politiikan historiallinen läpimurto miehenä, joka valitaan aina "liian nuorena" vaativiin tehtäviin."

    Toivotaan että tämä ennustuksesi kerrankin pitää paikkansa. Ja nuorihan se Katainen on neljän vuoden kuluttuakin.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Ja olen aina sanonut, että Katainen hakkaa Niinistön mennen tullen, vaikka Kokoomuskansa onkin Niinistön lumoissa. Katainen nousee Suomen arvostettuun Valtiomiesryhmään melko pian, miehellä on sana hallussaan ja tietopuolessakaan ei ole parsimista.Jabalta oikea analyyssi Kokoomuksen puheenjohtajista.

    Olen Kataisesta myös samaa mieltä. Merkittävä poliitikko jo nyt, tulevaisuudessa Suomen merkittävin. Hieman vierastan sitä, että alistui niin helposti Jaguaarilla ajavan ex-pankkiirin sylikoiraksi.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Ja olen aina sanonut, että Katainen hakkaa Niinistön mennen tullen, vaikka Kokoomuskansa onkin Niinistön lumoissa. Katainen nousee Suomen arvostettuun Valtiomiesryhmään melko pian, miehellä on sana hallussaan ja tietopuolessakaan ei ole parsimista.Jabalta oikea analyyssi Kokoomuksen puheenjohtajista.

    Juma sentään. Oulussa on viksuja demareita, kun tajuavat kokoomuksen olennaismman ytimen yli puoluerajan.

    Reilun viikon päästä Katainen räjäyttää potin, kunhan liikkuvat äänestäjät menevät vaalipyhänä tiputtamaan lappunsa uurniin.

    Voi, että se kirvelee tätä Lipposen perillistä, jolla ei ole politiikkaan mitään muuta tarjottavana kuin pitkä vartalo ja ay-oppien vanhakantainen vastakkainasettelun retoriikka.

    Äänestä

Kokoomus syöksyy alaspäspäin.

Kiitos Kataisen.

Äänestä
  • Vielä Jaballe, älä yritäkään rakentaa Hallitusta ilman Heinäluoman Eeroa ei siitä mitään tule, vai ketä tarkoitit suutteeksi Vihreiden lisäksi.

    Äänestä

Katainen nostaa kokoomuksen kannatuksen 24%:iin vaalipäivään mennessä.

Äänestä
  • Katainen on jo nyt hyvä ja tulevaisuudessa vielä parempi. Paranee kuin viini vanhetessaan. On tsempannut mukavasti koko vaalikiertueen ajan.

    Kokoomuksen vaalimenestys tietysti jossain mielessä tiivistyy Kataiseen ja hänen olemuksessaan on jo nyt selvästi nähtävissä voittajille ominaista rentoa itsevarmuutta.

    Hyvä Jyrki ! Jatka vaan samalla tavalla, sinulla on paljon kannattajia ja ihailijoita ruudun äärellä.
    Valitettavasti olen eri vaalipiiristä enkä pääse äänestämään Jyrkiä, mutta ääneni meni tänään mainiolle Kokoomuslaiselle naisehdokkaalle, jonka tietysti toivon pääsevän sisään parlamenttiin.

    Kokoomukselle ja erityisesti Jyrkille reipasta vaalimeininkiä ja rehtiä peliä jäljellä ovalle vaaliturneelle. Sunnuntaina 18.3 sitten iloitaan ja riemuitaan.
    Minulla on vaaleanpunaista samppanjaa jo kylmässä odottamassa Kokoomuksen valtaisaa vaalivoittoa !!!

Kommentoi aloitusta

individi kirjoitti:

Kataisen natokanta ja puheenvuorot olivat hyviä. Perustelutkin kunnossa: Naton kanssa yhteensopivan Suomen pitäisi olla päättämässä naton tulevaisuudesta, eikä vai beesailla natoyhteensopivan asetekniikan kanssa. Lisäksi Katainen totesi sen suuren viisauden, että ajoitus on tärkeä. Natopäätös pitäisi tehdä syvän rauhan aikana, eikä sitten kun tuulet jo nousevat.

Nyt Venäjä on ehtinyt ilmoittaa, ettei se tykkää natosta, joten Suomen tilaisuus on tällä erää mennyt. Voi voi, mitenhän Viron nyt käy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu