Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Parantuminen

Kun luin fritsun sivuilta niin siellä sanottiin eri tautien hoidoista...

Klamydian hoitoon käytetään antibiootteja, joko kertahoitona tai pidempänä kuurina. Klamydiatartunnan saaneen partneri/partnerit on myös tutkittava mahdollisen tartunnan takia, sillä suuri osa potilaista on varsinkin taudin alkuvaiheessa oireettomia. Oireeton taudinkantaja voi tietämättään levittää klamydiaa eteenpäin.

Genitaali- eli sukupuolielinherpes
Sairauden hoitoon käytetään asykloviiria tai muuta herpeslääkettä. Lääke voidaan ottaa joko tabletteina tai voiteena. Haavaumien hoidossa on tärkeää hyvä hygienia. Haavaumia hoidetaan myös bakteereja tuhoavalla voiteella. Sukupuolisesta kanssakäymisestä tulee luopua kokonaan, kunnes oireet ovat kadonneet. Oireiden kadottua on silti käytettävä kondomia.

Kuppa eli syfilis
Yleisimmin kupan lääkkeenä käytetään penisilliiniä, mutta myös muiden antibioottien käyttö on mahdollista. Hoidon tehokkuus varmennetaan verikokein ja jälkitarkastuksin. Ennen lääkityksen aloittamista syntyneitä elinvaurioita ei ole mahdollista parantaa.


tippuri
Sitä hoidetaan antibiooteilla, joko suun kautta tai ruiskeina. Hoidon tehokkuus varmennetaan jälkitarkastuksessa.

Visvasyylä eli kondylooma
Sairautta hoidetaan pääasiassa penslauksella kahdesti päivässä muutaman päivän ajan. Jos tämä ei auta, syylät poistetaan laserilla, kylmähoidolla tai kirurgisesti.


Eli Onko Se noin helppoa kun kuulostaa??
otetaan vaan antibiotteja tai penisiliinejä jokunen kuuri ja se olikin sitten siinä??

Vai miten kauan hoito kestää??
1238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Noin on, ainakin kupan, tippurin ja visvasyylien osalta.

Kuppaan 2 penisilliinipiikkiä pakaroihin 3 viikon ajan (kerran viikossa), eli yhteensä 6 piikkiä. Hoitotapa kyllä vaihtelee (piikkien lukumäärä ja piikitystiheys. Penisilliiniallergikot hoidetaan korvaavilla aineilla. Eka jälkitarkastus 3 kk toteamisesta eli hoidon aloittamisesta, toka tarkastus 6 kk toteamisesta, ja vielä kertaalleen menen tarkastukseen 12 kk toteamisesta. Ehti piru posauttaa toisen silmän sokeaksi, kun oireettomana oli saanut temmeltää 6 kuukautta ennen toteamista.

Tippuriin viikon kuuri antibioottinappeja, 2 kpl päivässä. Jälkitarkastuksessa kerran noin 4 vkon kuluttua toteamisesta. Vaivaton ja tehokas juttu myöskin.

Visvasyylät oli sen verran hankalassa paikassa, että penslauksella ei onnistunut kaikki. Yksi sitkeä sissi suihkautettiin jääsuihkeella kumoon. Jälkitarkastuksia 2-4 viikon välein muutamia kertoja, kun tuppaavat pukkaamaan uudestaan helposti läpi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietämätön... kirjoitti:

Kun luin fritsun sivuilta niin siellä sanottiin eri tautien hoidoista...

Klamydian hoitoon käytetään antibiootteja, joko kertahoitona tai pidempänä kuurina. Klamydiatartunnan saaneen partneri/partnerit on myös tutkittava mahdollisen tartunnan takia, sillä suuri osa potilaista on varsinkin taudin alkuvaiheessa oireettomia. Oireeton taudinkantaja voi tietämättään levittää klamydiaa eteenpäin.

Genitaali- eli sukupuolielinherpes
Sairauden hoitoon käytetään asykloviiria tai muuta herpeslääkettä. Lääke voidaan ottaa joko tabletteina tai voiteena. Haavaumien hoidossa on tärkeää hyvä hygienia. Haavaumia hoidetaan myös bakteereja tuhoavalla voiteella. Sukupuolisesta kanssakäymisestä tulee luopua kokonaan, kunnes oireet ovat kadonneet. Oireiden kadottua on silti käytettävä kondomia.

Kuppa eli syfilis
Yleisimmin kupan lääkkeenä käytetään penisilliiniä, mutta myös muiden antibioottien käyttö on mahdollista. Hoidon tehokkuus varmennetaan verikokein ja jälkitarkastuksin. Ennen lääkityksen aloittamista syntyneitä elinvaurioita ei ole mahdollista parantaa.


tippuri
Sitä hoidetaan antibiooteilla, joko suun kautta tai ruiskeina. Hoidon tehokkuus varmennetaan jälkitarkastuksessa.

Visvasyylä eli kondylooma
Sairautta hoidetaan pääasiassa penslauksella kahdesti päivässä muutaman päivän ajan. Jos tämä ei auta, syylät poistetaan laserilla, kylmähoidolla tai kirurgisesti.


Eli Onko Se noin helppoa kun kuulostaa??
otetaan vaan antibiotteja tai penisiliinejä jokunen kuuri ja se olikin sitten siinä??

Vai miten kauan hoito kestää??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu