STTK patistelee äänestämään
RS, 7.3.2007
--------------------------------------------------------------------------------
STTK jäsenliittoineen toivoo, että mahdollisimman moni suomalainen käyttäisi äänioikeuttaan. Järjestön mielestä työikäisten aktiivisuus on tärkeää, sillä tuleva hallitus päättää monista palkansaajille tärkeistä työelämäasioista. STTK patistaa uurnille myös nuoria, joiden äänestysinto on heikointa.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ja liitot ovat yhteistyössä valmistelleet tavoitteet seuraavaan hallitusohjelmaan. STTK keskittyy työllisyys- ja talouspolitiikan tavoitteiden rinnalla myös muun muassa koulutuksen vahvistamiseen, asumiseen, sosiaali- ja terveysalan kysymyksiin sekä tasa-arvoon.
STTK:n mielestä vahva talouskehitys ja korkea työllisyysaste ovat peruspilareita hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisessä. STTK korostaa myös kolmikantaisen yhteistyön merkitystä palkansaajien edunvalvonnassa.
Punamulta ja sinipuna yhtä suosittuja
STTK:n työmarkkinatutkimuksessa joulukuussa 2006 STTK:n jäseniltä kysyttiin, mikä heidän mielestään on paras hallituspohja. Jäsenten keskuudessa punamulta- (keskusta ja SDP) ja sinipunahallitukset (SDP ja kokoomus) olivat yhtä suosittuja ja suositumpia kuin porvarihallitus (keskusta ja kokoomus).
STTK on Suomen suurin toimihenkilökeskusjärjestö, jonka noin 650 000 jäsentä edustavat teollisuutta, terveydenhuoltoalaa, kuntia ja seurakuntia, valtiota, palvelualoja ja erityisaloja.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.