"Miksen minä saa puhua yhtä kauan kuin tuo". Kuin lapsi hiekkalaatikolla.
Eeroa
kiukutti
4373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mitäpä muuta: kuin närkästynyt lapsi hiekkalaatikolla.
Vanhanen näyttää vahvistavan asemaansa ja yhteispeli Kataisen kanssa toimii.
Heinäluoma laittoi alkuunsa puheen vuorot järjestykseen. Kataisen pitkä litania ja Heinäluoman keskeytetty puhe oli selvä tenttaajien taktiikka saada Kataiselle yliote. Mutta ei Kataisesta ole keskustelijaksi. Hän räksytti kuin pieni lapsi omia sössötyksiään, missä meni aivan sekaisin. Heinäluoma oli hyvä . Vanhanen sähläsi itsensä kanssa. Naiset räksyttivät naisten tapaan ja asiat kiersi ympyrää.
Heinäluomaa hieman hymyilytti joskus toisten sekoilu, mikä porvareita korpesi. Onneksi hän ei hermostunut, mitä vastustajat odottivat. Todella hyvä keskustelu, mikä meni demareiden piikkiin
toisten sekoiluille hymyileminen on juuri sitä ylimielisyyttä, jonka takia Eero on epäsuosittu pääministeriksi.
Tämä kaikki oli Sirola opistolla opittua litaniaa,
sen näki naamailmeestä, että oli opeteltu ulkoa.
Juuri tämä on sitä mitä suomalaiset ei voi sietää ja
siksi jättävät SDP:n