Löytyykö Alanyasta kulta sormuksia aitoja? Onko huijausmeininkiä?
Kultaa (sormuksia) Alanyasta?
minniemouse)
21119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Alanya on pullollaan kultakauppoja, valinnanvaraa löytyy mutta laadun ja hinnan kanssa pitää olla tarkkana. Monissa liikkeissä joutuu tinkimään, ja suht' kalliiden tuotteiden kohdalla, mitä kultakin mielestäni on, on usein vaikea tietää mikä on hyvä hinta.
Itse olen ostanut kaiken kultani Bulut-nimisestä pienestä kaupasta itäisellä puolella. Kun lähdet Atatürk-patsaalta itään, heti McDonaldsin JÄLKEEN. Siis ei ennen Mäkkäriä oleva kultaliike, vaan heti sen jälkeen. Olen mielenkiinnosta käynyt arvioituttamassa ostoksiani täällä koto-Suomessa, ja hinta-arvio on ollut aina n. 2,5- tai jopa 3-kertainen siihen, mitä olen siellä maksanut. Tietysti arviointiin on kuulunut että kullan aitous on testattu, ja korun laatu on arvioitu eli onko hyvin ja kauniisti valmistettu. Aina on ammattilaisetkin kehuneet korujani. Kaikkia koruja en toki ole käynyt näyttämässä, vain jotain vähän arvokkaampia, koska on mielenkiintoista tietää mitä siitä olisi Suomessa joutunut maksamaan :)
Kultaliikkeiden kuten muidenkin kauppojen suhteen on Alanyassa todella paljon valinnanvaraa, mutta tuossa Bulut-liikkeessä on monia hyviä puolia, mitä siellä asuneena olen oppinut tietämään ja arvostamaan: ensiksi, siellä ei tarvitse tingata vaan saat tietää käyvän hinnan heti. Toiseksi, liike on pieni eikä mainostele itseään turisteille, eli mainoskuluja yms. ei tarvi korujen hinnoissa maksaa (eikä ns. provikoita matkatoimistolle tai oppaille). Hyvä kriteeri on myös paikalliset asiakkaat; siellä käy paljon paikallisia asiakkaita hankkimassa esim. kihla- ja vihkisormuksia ja tietysti muutakin. Omistaja on pitänyt liikettä Alanyassa parikymmentä vuotta, ja pitkään jopa samassa liiketilassa, joten ainakin tietää ettei kyseessä ole mikään huijari joka kaupittelee huuhaata kesän tai pari ja sitten häipyy jälkiä jättämättä :)
Oikein hyvää lomaa ja mukavia shoppailutuokioita kultaliikkeissä, mistä sitten päätätkään korusi ostaa!
Ostin viime reissulla kultaisen kaulaketjun itselle ja avovaimolle korvakorut. Suomesta ostettuna olisi maksanut sen 2.5 kertaa enemmän.