Energiakeskustelu

puhtaaksi. Nyt ajetaan energiamallia jossa energiasta tehdään kallista väen vängällä koska siihen yhdistetään alue- ja maatalouspolitiikka.

Ohraetanolin tuotanto ei ole mikään järkevä systeemi. Uusiutuvien energioiden ostotariffi pitää harkita tarkkaan, koska sähkön hinta on ollut nousussa jo pitkään ja Suomen taloudessa sähkön hinnalla on aivan erityinen merkitys teollisuuden, pk-sektorin sekä kotitalouksien taloudessa.

Kirjoitin eräälle palstalle, etten kannata energiapolitiikkaa joka ajaa teollisuustyötä pois maasta, pienentää ihmisten ostovoimaa ja lisää pk-yrittäjien tuotantokuluja. Tähän saa aina vastaukseksi että sinulle on "Punainen vaate jos maaseutu saa rahoja". Siitä ei ole kyse, vaan siitä että jos nämä muut kärsivät tämän aluepolitiikan kustannuksella.

Maaseudun energiapolitiikkaa tulee mieluummin harjoittaa sellaisilla tuotteilla ja siinä mittakaavassa ettei se nosta energian hintaa, ja vaikuta negatiivisesti esim. metsäteollisuuteen. Energiahankkeita tulee ottaa käyttöön kun ne ovat riittävällä kehitystaholla, mm. 2. sukupolven polttoaineiden tuotanto metsäteollisuuden yhteistuotannossa kuulostaa hyvinkin houkuttelevalta.

Myös Itämeri ja sisävesistöt on otettava huomioon erityisesti ympäristöargumentteina, koska niihin vaikutamme paljon enemmän kuin kasvihuonekaasuilmiöön.

Noille "punainen vaate" -kommentoijille voisin esittää vastakysymyksen tyyliin tämä:

Ehdotan että maataloustuista siirretään puoli miljardia euroa hoiva-alan työpaikkojen lisäämiseen sekä palkkojen nostoon. Jos ette ole samaa mieltä vastustatte hoiva-alan työpaikkoja sekä palkkojen nostoa. Samaa logiikkaa!

Tottakai teollisuustyössä olevilla on oikeus puolustaa omia työpaikkojaan. 60 000 työpaikkaa tarkoittaa nimenomaan pääasiassa hyviä työpaikkoja kunnon eduin ja palkoin. Lisäksi yhtiöt tuovat paljon veroja muutenkin yhteisöille sekä investoivat esim. tekniseen kehitykseen ja myös moni palveluyritys saa ensinnäkin leipänsä, mutta tuotekehityksensä näiden teollisuusyritysten kautta.

Ei ole sama teollisuustyöntekijälle ja yhteiskunnallekaan, jos noiden tilalle tulee jotain "uusiutuvien energioiden" työpaikkoja vaikka puolet takaisin. Etenkään siinä tapauksessa jos tuota energian tuotantoa tarvitsee yhteiskunnan kautta vielä tukea joko suorin tuin tai esim. ostopakkokeinojen avulla.

Tämäkään ei tarkoita etteikö uusiutuvia energioita saisi olla ja vaikkapa se maaseutu niistä hyötyä. Asioille on otettava oikeat mittasuhteet, menetelmät ja turvattava myös teollisuuden sekä palkansaajien tulevaisuus tässä maassa. Siten myös valtion varoja riittää parhaiten erilaisiin asioihin, kuten energiamuotojen kehittämiseen, terveys- ja hoivapalveluihin, opintotukiin, koulutukseen jne.
3277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • kuulla kuin valtio saa ennätysosingot fortumilta. Sähköstä on tullut oiva kansankuppauksen väline, ja näin valtiokin verottaa kohdennetusti esim. sähkölämmittäjiä, vaikka näennäisesti jakaakin tuloveroalennuksia.

    Äänestä

Energialaitosten hajauttaminen asutuskeskuksiin,
jossa saadaan sekä sähkö että lämpö talteen kuulostaa erittäin hyvältä osaratkaisulta suomen tulevaan energiatarpeeseen. Tuleva hallitus ottaa asian käsittelyyn, mutta jo ennen vaaleja olisi hyvä tuoda esille visioita ja ratkaisumalleja, kuinka energian saantivarmuus sekä hinta saadaan pysymään aisoissa. Työllisyys vaikutukset ovat niin merkittäviä, että uskon ja toivon tämän mallin toteutuvan jossain muodossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitäisi käydä kirjoitti:

puhtaaksi. Nyt ajetaan energiamallia jossa energiasta tehdään kallista väen vängällä koska siihen yhdistetään alue- ja maatalouspolitiikka.

Ohraetanolin tuotanto ei ole mikään järkevä systeemi. Uusiutuvien energioiden ostotariffi pitää harkita tarkkaan, koska sähkön hinta on ollut nousussa jo pitkään ja Suomen taloudessa sähkön hinnalla on aivan erityinen merkitys teollisuuden, pk-sektorin sekä kotitalouksien taloudessa.

Kirjoitin eräälle palstalle, etten kannata energiapolitiikkaa joka ajaa teollisuustyötä pois maasta, pienentää ihmisten ostovoimaa ja lisää pk-yrittäjien tuotantokuluja. Tähän saa aina vastaukseksi että sinulle on "Punainen vaate jos maaseutu saa rahoja". Siitä ei ole kyse, vaan siitä että jos nämä muut kärsivät tämän aluepolitiikan kustannuksella.

Maaseudun energiapolitiikkaa tulee mieluummin harjoittaa sellaisilla tuotteilla ja siinä mittakaavassa ettei se nosta energian hintaa, ja vaikuta negatiivisesti esim. metsäteollisuuteen. Energiahankkeita tulee ottaa käyttöön kun ne ovat riittävällä kehitystaholla, mm. 2. sukupolven polttoaineiden tuotanto metsäteollisuuden yhteistuotannossa kuulostaa hyvinkin houkuttelevalta.

Myös Itämeri ja sisävesistöt on otettava huomioon erityisesti ympäristöargumentteina, koska niihin vaikutamme paljon enemmän kuin kasvihuonekaasuilmiöön.

Noille "punainen vaate" -kommentoijille voisin esittää vastakysymyksen tyyliin tämä:

Ehdotan että maataloustuista siirretään puoli miljardia euroa hoiva-alan työpaikkojen lisäämiseen sekä palkkojen nostoon. Jos ette ole samaa mieltä vastustatte hoiva-alan työpaikkoja sekä palkkojen nostoa. Samaa logiikkaa!

Tottakai teollisuustyössä olevilla on oikeus puolustaa omia työpaikkojaan. 60 000 työpaikkaa tarkoittaa nimenomaan pääasiassa hyviä työpaikkoja kunnon eduin ja palkoin. Lisäksi yhtiöt tuovat paljon veroja muutenkin yhteisöille sekä investoivat esim. tekniseen kehitykseen ja myös moni palveluyritys saa ensinnäkin leipänsä, mutta tuotekehityksensä näiden teollisuusyritysten kautta.

Ei ole sama teollisuustyöntekijälle ja yhteiskunnallekaan, jos noiden tilalle tulee jotain "uusiutuvien energioiden" työpaikkoja vaikka puolet takaisin. Etenkään siinä tapauksessa jos tuota energian tuotantoa tarvitsee yhteiskunnan kautta vielä tukea joko suorin tuin tai esim. ostopakkokeinojen avulla.

Tämäkään ei tarkoita etteikö uusiutuvia energioita saisi olla ja vaikkapa se maaseutu niistä hyötyä. Asioille on otettava oikeat mittasuhteet, menetelmät ja turvattava myös teollisuuden sekä palkansaajien tulevaisuus tässä maassa. Siten myös valtion varoja riittää parhaiten erilaisiin asioihin, kuten energiamuotojen kehittämiseen, terveys- ja hoivapalveluihin, opintotukiin, koulutukseen jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu