Miten arvostat nuoria Haukiputaan kunta?

Haukiputaan kunta nyt menit liian pitkälle hylkäämällä tulevat veronmaksajat. Syyttömiä ovat nuoret kunnan rahatilanteeseen, mutta kunnanpäättäjät iskevät aina heikompaan lenkkiin eli vanhuksiin ja lapsiin.

Moni nuori on innokkaana odottanut mahdollisuutta päästä vähän tienaamaan omaa rahaa, siis kesätöihin. Kunnan päätös jäähdyttää ainakin tältä vuodelta tuki on mielestäni tosi törkeää ja nuoria alistavaa käytöstä. Lisäksi kielsitte jokavuotiset laskettelureissut, vaikka koululaiset ovat itse maksaneet varusteiden vuokran.

Kunta haluaa pilata mainettaan jo nuorten silmissä. Toivottavasti lukemani henkilöt osaavat tai jaksavat taistella nuorten puolesta. Kiitos heille!
13924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olet aivan oikeassa. Rahaa löytyy kyllä Town Twinning-projektiin (80 000 €), mutta ei nuorten työllistämiseen kesällä. Kyllä on kunnan arvot menneet sekaisin. Ei tätä voi maalaisjärjellä enää ymmärtää. Onko kunnanhallituksessa päättäjät enää järjissään vai ovatko kaikki vaan Vallivaaran talutushihnassa. Pasinhan pitää päästä matkustelemaan.

Äänestä

Ei nuorille tarvi kunnan erikseen töitä järjestää. Hommatkoon työnsä itse. Vanhustenhoitoon ja eläkeläisten toimintaan lisää rahaa ja sassiin.

Äänestä
  • Haloo! Ajatteles vähän. Meidän nuorissa on tulevaisuus. Kyllähän nuori itse kyseleekin kesätyöpaikkansa, mutta koska kunta ei tue rahallisesti työnantajia, niin eivät he ota nuorta kesätöihin.
    Joten onko sinusta muka oikein??
    Oulun kaupunki ottaa ensisijaisesti vain oululaisia. Tietenkin usea nuori pääsee omien vanhempien työpaikalle, mutta kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta.

    Kyllä nuoriso tarvitsee myös kannustusta elämässä. Ei heitä voi hylätä rahatilanteen vuoksi. Vanhukset ovat asia erikseen. Valtion olisi autettava kuntia enemmän rahallisesti, että vanhukset saisivat hyvän hoidon. Tietenkin on sellaisia omaisia, jotka kärsivät huonosta omastatunnosta, kun on oman rakkaansa saattanut vuodeosastolle makaamaan, sitten purnaa joka asiasta ja putsaa näin omaatuntoaan.

    Nuorissa on tulevaisuus! Sitä paitsi kyllä eläkeläisillä on toimintaa jos he itse sitä haluavat. Saavat hyviä eläkeläisetuuksia ja HYVÄ niin.

    Äänestä

Näin nuorten silmissä, itse kuulun tähän osaan nuorisoa, joka olisi päässyt tähän kunnan puoliksi maksamaan kesätyöhön. Tämän kertainen kunnanhallitus ilmeisesti halajaa itsellensä kaikkien aikojen vihatuimman hallituksen viittaa... Itse onneksi sain toisen työpaikan, mutta, yllätys yllätys, Oulusta.

Koulujen reissut saattoivat osiltaan kaatua opetusministeriön määräykseen, jonka mukaan kaikkien oppilaiden on oltava tasa-arvoisia ja opetuksen kaikkine sisältöineen täytyy olla maksutonta.

Äänestä
  • Kyllä nuoriso osaa ja taitaa jos siihen annetaan vain mahdollisuus.
    Kyllä kunnanhallitus on vajonnut niin alas, että taitaa heillä olla jo sellainen mieli, ettei millään mitään väliä. Rahat on loppu se on totuus ja sen myötä myös keinot.

    Nyt tarvittaisiin teitä nuoria, puolesta puhumaan tilannetta. Kannanotto on tärkeää ja juuri sinunlaisia fiksuja nuoria tarvitaan. Osaat esittää niin hyviä mielipiteitä.Onneksi asia ei vielä ole nuijalla lopullisesti nuijittu.

    Onnea sinulle saadessasi kesätyöpaikan Oulusta. Uskon, olet sen myös ansainnut.

    Äänestä

  • Filosofi kirjoitti:

    Kyllä nuoriso osaa ja taitaa jos siihen annetaan vain mahdollisuus.
    Kyllä kunnanhallitus on vajonnut niin alas, että taitaa heillä olla jo sellainen mieli, ettei millään mitään väliä. Rahat on loppu se on totuus ja sen myötä myös keinot.

    Nyt tarvittaisiin teitä nuoria, puolesta puhumaan tilannetta. Kannanotto on tärkeää ja juuri sinunlaisia fiksuja nuoria tarvitaan. Osaat esittää niin hyviä mielipiteitä.Onneksi asia ei vielä ole nuijalla lopullisesti nuijittu.

    Onnea sinulle saadessasi kesätyöpaikan Oulusta. Uskon, olet sen myös ansainnut.

    Mutta tämä on taas niitä asioita, joissa me nuoret todennäköisimmin saisimme päättäjiltä ja aikuisilta kauniin hymyn, taputuksen päälaelle ja lauseen "ei noin nuori vielä ymmärrä." Samaten yhden tai kahden nuoren panos asian muuttamiseen jäisi todella olemattomaksi, sen sijaan kymmenen tai parinkymmenen nuoren joukko saa enemmän aikaan.

    Sen sijaan kunnalla olisi kyllä rahaa laittaa nuorten kesätöihin. Viime vuonna tämä summa, joka meihin satsattiin, oli ~40 000 euroa, summa jaettiin reilulle 300 nuorelle. Tähänkin summaan säästöjä olisi kerryttänyt esimerkiksi se, että kunnanjohtajamme olisi luopunut edellisestä surullisen kuuluisasta Saksan reissustaan, joka päättyi jo Helsinki-Vantaalle. Olen varma, että pelkästään lentolipuilla kunta "ulkoisti" kahden nuoren työpaikat, ellei jopa useamman(!), sillä eihän kunnanjohtajat matkusta turistiluokassa. Samaten kunnan budjetti, josta en tiedä paljonko se on mutta uskoisin että miljoonista puhutaan. Tämä nuorten työllistäminen "vaativa" summa luetaan muutaman prosentin tasolla.

    Tässä nuorten kannanottamisessa vaikeuksia teettää myös se, ettei kannattavia lähteitä, joiden kautta mielipidettä ilmaistaisiin juuri ole. Rantapohja toimii lehtenä, jonne kyllä asiasta saisi mielipiteen esille, mutta viimeaikaiset merkit ovat osoittaneet, että eniten tilaa saavat Iin asiat. Kaleva on toinen, mutta laajan levikin takia myös mielipiteiden julkaisussa varmasti katsotaan, että ketä kiinnostaa 300 haukiputaalaisnuorta.

    Samaten Haukiputaan oma nuorisovaltuusto saisi tehdä asialle jotain, sillä se jos joku on tarpeeksi varteenotettava ja "vaikutusvaltainen" tämän asian kanssa. Tätä varten NuVa myös lienee perustettu.

    Äänestä

  • riesa kirjoitti:

    Nuorisovaltuusto käsitteli kesätyö asiaa kokouksessa 8.2, ja sanoi ottavansa kantaa asiaan. Onko joku mahdollisesti nähnyt/kuullut tästä kannanotosta?

    Äänestä

että valtuuston kokouksessa yritettiin ottaa asia esille. Valtuuston olisi pitänyt olla yksimielinen ylimääräisen asian ottamisesta käsiteltäväksi, mutta sitä ei löytynyt...

Äänestä

Luin kyllä Kalevasta (uskoakko aina siihen lehteen, töpeksinyt lähiaikoina useasti)

Siltikin todella väärin nuoria kuntalaisia kohtaan. Visusti laitoin NE nimet muistiin, jotka yrittivät ajaa nuorten asiaa.

Monelle nuorelle kesätyöpaikka olisi tullut tarpeen. On perheitä, joilla on työttömyyttä, niin nuoren ansaitsema palkka olisi kohottanut rutkasti nuoren itseluottamusta. Kun itse tienaa ja tekee työn on aika saada palkita edes joskus itsensä.

Työn tärkeys ja ahkeruus olisi kasvattanut nuoren kokemaan ja tuntemaan, että mitä on saada tehdä töitä. Näin nuoria alistetaan ja opetetaan... maatkaa ja laiskistukaa, lorvikaa...kyllä yhteiskunta lopulta elättää lapamadonkin!

Äänestä

Nykyään kaikkea odotetaan niin valmiina. Kyllä ennen oli vain toista. Rahat tulisi käyttää vanhustenhuoltoon. Silläkin rahalla saadaan hoidettua muutamaa henkilöä Simppulassa pitkän aikaa.

Äänestä
  • Nuori hommaa työpaikan itse, mutta koska kunta ei suostu tukemaan työnantajia, niin he eivät voi ottaa työntekijöitä vastaan, vaikka haluaisivat.

    Simppulaa ei saada kuntoon muutamalla eurolla. Eihän nuoriso ole syypää huonoon vanhustenhoitoon. Kirjoituksesi kuvastaa vihaa nuoria kohtaan.

    Jospa vaikka palkattaisiin nuoria hoitamaan/seuraa pitämään ja ulkoiluttamaan vanhuksia kohtaisivat elämänarvot.

    Äänestä

  • Muistathan,että tämän päivän nuoret ovat niitä jotka meitä tulevaisuudessa hoitavat.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Nuori hommaa työpaikan itse, mutta koska kunta ei suostu tukemaan työnantajia, niin he eivät voi ottaa työntekijöitä vastaan, vaikka haluaisivat.

    Simppulaa ei saada kuntoon muutamalla eurolla. Eihän nuoriso ole syypää huonoon vanhustenhoitoon. Kirjoituksesi kuvastaa vihaa nuoria kohtaan.

    Jospa vaikka palkattaisiin nuoria hoitamaan/seuraa pitämään ja ulkoiluttamaan vanhuksia kohtaisivat elämänarvot.

    Eniten vanhus kaipaa toisen ihmisen seuraa, kuten pieni lapsikin.
    Pitäisi muistaa että huoltaminen on eri asia kuin hoitaminen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kesätöitä vailla kirjoitti:

Haukiputaan kunta nyt menit liian pitkälle hylkäämällä tulevat veronmaksajat. Syyttömiä ovat nuoret kunnan rahatilanteeseen, mutta kunnanpäättäjät iskevät aina heikompaan lenkkiin eli vanhuksiin ja lapsiin.

Moni nuori on innokkaana odottanut mahdollisuutta päästä vähän tienaamaan omaa rahaa, siis kesätöihin. Kunnan päätös jäähdyttää ainakin tältä vuodelta tuki on mielestäni tosi törkeää ja nuoria alistavaa käytöstä. Lisäksi kielsitte jokavuotiset laskettelureissut, vaikka koululaiset ovat itse maksaneet varusteiden vuokran.

Kunta haluaa pilata mainettaan jo nuorten silmissä. Toivottavasti lukemani henkilöt osaavat tai jaksavat taistella nuorten puolesta. Kiitos heille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu