En aio äänestää ketään. Sekin on kannanotto, minun kannanottoni.
Turha väittää, että vain äänestämällä voin vaikuttaa. Jos vaikutusmahdollisuuteni olisivat vain äänestämisen varassa, niin eihän minulla olisi mitään mahdollisuuksia vaikuttaa. Ehdokkaani läpimeno ei näet ole koskaan ollut minun äänestäni kiinni.Olen myös joka kerta pettynyt äänestämääni ehdokkaaseen.
Olen vaikuttanut aika paljon yleiseen mielipiteeseen mm kirjoittamalla sanomalehtien yleisönosastoille. Siinä olen saanut kokea, että olen vaikuttanut paljonkin.
Nyt on näitä "kaikkien kavereita" paljon liikkeellä, mutta yksikään heistä ei minun ääntäni saa. Sitäpaitsi, minulla ei ole mitään mielikuvaa siitä, kuka henkilönä, tai mikä puolueena olisi loppujen lopuksi paras. Äänestämättä jättäminen on siis päätös olla äänestämättä, koska en osaa päättää ehdokasta.
Eräs ystäväni äänesti ennakkoon, ja systeeminähänelläoli se, että hän katsoi viimeisen ohiajavan auton rekisterinumeron ennen koppiinmenoa ja äänesti sitä. Kumpi meistä tekee oikein? Kaverini joka äänesti, että äänestys% näyttäisi kivalta myös päättäjien silmissä, vai minä joka olen rehellinen sekä itselleni että muille kun en äänestä ketään?
Ja kyllä, aion nostaa kovan metelin, jos joku vaaleissa valittu edustaja törttöilee. Jos olisin äänestänyt Eduskuntaan jonkun, joka sitten törttöilee, minun pitäisi pitää suuni kiinni, mutta nyt olen vapaa kommentoimaan. Sitäpaitsi,mistä kukaan tietää, olenko äänestänyt vai en? Vallisalaisuudet ovat juuri sitä varten,että saa puhua vapaasti myös vaalien jälkeen, ja kertoa tai olla kertomatta ketääänesti vai äänestikö ollenkaan. Äänestämättä jättäminen on pahimman luokan vastalause, sen pahempaa ei olekaan kuin alhainen äänestysprosentti. Minä en äänestä!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Nukkuva ääni on ääni oikeistolle - se on ääni Lipposen perintöä vaalivalle SDP:lle, Vanhasen kepulipolitiikalle ja kokoomuuksen ahneutta ylistävälle arvomaailmalle.
En äänestä muuten minäkään näitä yli suurien palkkojen nostajia jotka eivät saa mitään aikaiseksi paitsi omien etujen kohdalla on toimittu tosi tehakkaasti. Kaikki samanlaisia paskanjauhajia!!