Nukkuminen ja syöminen kangertelee yhtäkkiä

Onko muilla samanlaista:

Syöminen on todella hankalaa, hyvä jos mitään menee alas nykyään. Suu pysyy visusti kiinni ja suorastaan kieltäytyy ruuasta, ajan kanssa sitten aina uppoaa muutama lusikka mutta siinä se sitten onkin. Tätä on nyt ollut muutama viikko. Aijemmin oli mainio syömäri, kaikki meni aina ja enemmänkin. Vauva myös nukkui yön läpi, muttei enää vaan herää ainakin kerran 2-3 maissa (mahtaako nyt herätä nälkään).

Apua, onko muilla ollut tällainen "vaihe"? Menikö ohi, vai onko tämä nyt vaan näin tästä lähtien?

Voi itku..
2232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

joka pyörittää kanssa omaa kuviotaan. Syö, jos huvitta, varsinkin aamu ja iltapuurot on kinkkisiä. Öisin herää ainakin kolme kertaa ja syöpi ainakin kerran aamuyöstä pullollisen maitoa. Tuttia joudutaan asentelemaan useinki.

Meillä ainakin hampaita pukkaa. Ei kannata murehtia syömättömyyttä, kyllä nuo hengissä pysyy. Meillä kaikki kolme olleet ihmeellisiä riekkujia ja hyvin voivat.

Jotkut alle yksi vuotiaat tarvitsevat aamuyöstä maitoa, että voi olla sun vauva nälissäänkin.

Äänestä
  • poika ei meinaa myöskään syödä juuri mitään. Joskus vahingossa saa kokonaisn aterian naamariin, mutta yleensä se on temppujen takana. Iltapuurosta ollaan luovuttu kokonaan, syödään hedelmäsosetta ja maitoa päälle ennen yötä. Yöllä pari kertaa maitoa ja sit aamulla taas vahingossa ehkä puoli purkillista hedelmäsosetta. Ennen syötiin hienosti puurot aamuin illoin ja ruuat ja välipalat ja ajattelin silloin että kohta voisin kokeilla yösyönnistä vieroitusta, mutta sit mentiin takapakkia. Luulen että meillä ainakin kiusaa hampaat. Voimia, kyllä se ruoka joku päivä vielä maistuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vauva 8KK kirjoitti:

Onko muilla samanlaista:

Syöminen on todella hankalaa, hyvä jos mitään menee alas nykyään. Suu pysyy visusti kiinni ja suorastaan kieltäytyy ruuasta, ajan kanssa sitten aina uppoaa muutama lusikka mutta siinä se sitten onkin. Tätä on nyt ollut muutama viikko. Aijemmin oli mainio syömäri, kaikki meni aina ja enemmänkin. Vauva myös nukkui yön läpi, muttei enää vaan herää ainakin kerran 2-3 maissa (mahtaako nyt herätä nälkään).

Apua, onko muilla ollut tällainen "vaihe"? Menikö ohi, vai onko tämä nyt vaan näin tästä lähtien?

Voi itku..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu