- -VL-saarnasta, myös Isä meidän rukouksen selitystä, niin kuin muistan Tornion seuroista. - - -
Uskon Taivaallisen Isän päälle ja että pääsen kerran taivaaseen.
Meidän tulee kunnioittaa Jumalaa, kuten ruokouksessa sanotaan. Ja olla nöyrällä mielellä kuuliaisia hänelle.
Ja rulkoilemme, että lähestyköön Sinun valtakuntasi.
Että Jumalan valtakunta sais lähestyä ulkopuolista ihmistäkin. Ja uskon kiletänyttä ihmistäkin. Että he saisivat parannuksen armon ja pääsisiät takasin Jumalan valtakuntaan.
Ja jaksaisimme ajatella, että Jumalan tahto saa tapahtua. Myöskin, että jaksaisimme kaikki lapset ottaa Jumalan lajana. Lapset on annettu lainaksi ja he kerran otetaan takasin taivaaseen.
Tämän ajan ihmiset olemme kuluttava yhetiskunta. Hyvin materiaalista elämää eläämme, ja hyvinvointi elämää. Mutta monesti olemme tyytymättömiä siitä huolimatta. Ihmisinä olemme sellasia, että jos me jotakin saamme, että kohta haluaisimme enemmän.
Ennen on ollut huoli että riittääkö, leipä Sen vuoksi pyydämme: anna meidän joka päiväinen leipämme.
Älkää tavaraa kootko maan päälle jossa koi syö ja ruoste raiskaa.
Jeesus opettaa omiaan: katsokaa taivaan lintuja teidän Taivaallinen Isä ruokkii ne. Ettekö te paljon enempi ole kuin he.?
Elämmme hyvinvoinitvaltioissa ja hyvinvointi elämää.
Mutta meidän täytyy sunnitella siitä huolimatta elmämmme, mutta että me jaksaisimme turvata Jumalaan, silloinkin kun vaikeuksia tulee, niin varmaan Hän meistä huolen pitää ja antaa joka päiväisen leivän.
Mutta antaa meille myös hengen ravintoa.
"Katsokaa taivaaan lintuja."
Ja että me jaksaisimme rukoilla taivaalliselta Isältä. Että Hän antais joka päivä meille meidän syntimme anteeksi.
Ja jaksaisimme toinen toistamme rakastaa, myös epäuskoisia ystäviä, epäuskoisia lapsia ja epäuksoista puolisoakin.
Ja siunaisimme toisiamme.
Varmaan sinä veljeni ja sisareni monesti huokaat. Älä johodata meitä kiusaukseen. Sinä nuori saatat hyvinkin käydä kammpailua, saatat tuntea syntisyyttä. Saatat hyvinkin huokaista Taivaan Isän puoleen. Että älä anna sielunvihollisen vietellä minua väärälle tielle. Vaan anna voimia.
Sinä nuori saat uskoa kaikki synnit anteeki Jeesuksen nimessä ja veressä.
Me elämme Jumalan valtakunnassa. Meillä kodissa on Jumalan voima ja valta ja kunnia ian kaikkisesti.
Me saamme Jumaala kiittää ja kunnioittaa iankaikkisesti.Myös täällä ajassa.
Me voimme sanoa, me tyydymme sinun tahtoosi. Kun Jumala puhuttelee meitä voimakkasti.
Jos annatte toinen toisellenne anteeksi niin Taivallinen Isäkin antaa teille anteksi, mutta jos ette annna ei Taivaallinen Isäkään annna teille anteeksi.
Meillä ei ole varaa kieltää tätä asiaa keneltäkään.
Sinuakin epäuskoinen on Jumalan Valtakunta lähestynyt; Tee parannus ja usko evankeliumi.
Olet tehnyt hyvin kun olet pysähtynyt kuuntelemaan Jumalan Sanaa. Ole kuuliainen ja tee parannus.
Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki synnit anteeksi rauhaan vapauteen ja iloon asti

Vastaukset 5
Vanhimmat
..pitkälti, että lohduttaudutaan karun ja kolkon elämän edessä aina samoja, tuttuja ja turvallisia käsitteitä toistaen ja niihin tiettyjä mielikuvia liittäen. Rituaaleilla torjutaan muutosta, koska muutos ja uusi on pelottavaa. Usko on monelle haaveilua ja herkkäuskoisuudelle perustuvaa mielikuvitusta. Totuuden symbolit kielletään, koska ei ymmärretä niiden merkitystä. "..olemassaolonsa perustus on tyhmyys ja loppunsa tyhjyys".
Uskon määritelmä; Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ja ei näkymättömistä epäile.
Näin olen kuullut tätä uskon käsitettä seuroissa selitettävän.
Lestadiolaisuus on väärin,todella osin väärin mutta on siinä hyvääkin paljon.
Koskaan ihminen ei perusta oieaa hyvää kuten lars Levi Laestadio.
Kuten amerikan lahkot johon sijoitetaan Laestadiosuus vaikka on valta ryhmässä.
( Islam on saatanasta ) mutta muut
Tiedän lähes kaikista lahkoista ja pahin on jehovat.
Tästäkin pahempi on jenkeissä mutta en muista nimeä,metsästävät eronneita läpi osavaltioden jos naiset lähtee karkuun.
Helluntai ihan myös sieltä jenkkilän pers syöveireistä kuin Adevntistit..kaikki jonku ihmisen sekopään luomia.
No jokainen saa uskoa vaikka puupölkkyyn.
Keskeinen asia näissä on hyvksikäyttö ja alistaminen,kuin Islam.
Mikä helluntain saattelee sinne perssyövereihin, kerro tarkemmin
Onko apostolitkin hellperssyövereissä kun ovat niin liki toisiaan ,kerro ?
Minäkin uskon Isään,Poikaan ja Pyhään henkeen !
Sotilaana kävin kaikki pyhät paikat Israelista ja sieltä se tuli Isän ja Jeesuksen Rakkaus !
Olen kyllä aina ollut Rakkautta ja hyvyyttä kohtaan elämässäni koska sillä on paras voima.
Vl- suuntaus on ihan hyvä mutta naisen osa on todella kova jakuvien synnytysten takia,mikä ei ole mielestäni oikein että Rakkaus suunnattaan näin vaikka Yeshua sanoi : Lisääntykää.
Ei Yeshua tarkoittanut,että nainen tuo Rakkauden helmä ajetaan uupumukseen joka vuosi siitoksella.
Lapset ei ole annettu lainaksi vaan oletko sinä annettu lainaksi?
Meidän on koettava ja elettävä tämä maailma.
Lapset syntyvät ja sielu tulee tulee heihin kuten sinuun aikanaan.