Olen nyt joutunut outoon tilanteeseen. Miehiä en oo enää aikoihin katsonut sillä silmällä, enkä käynyt missään, kotona ollut.
Ja yhtäkkiä se on sun edessäsi. Se on kuin shokki, ja kaiken huipuksi se oli heti molemminpuolista.
Mun suunnitelmat meni tosi sekaisin, olin jo päättänyt aikoja sitten, etten enää miestä ota, asun yksin ja oon onnellinen.
Kertokaa, mitä teen ja onko teillä samoja kokemuksia?
Ja yhtäkkiä se on sun edessäsi. Se on kuin shokki, ja kaiken huipuksi se oli heti molemminpuolista.
Mun suunnitelmat meni tosi sekaisin, olin jo päättänyt aikoja sitten, etten enää miestä ota, asun yksin ja oon onnellinen.
Kertokaa, mitä teen ja onko teillä samoja kokemuksia?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ihanaa, että annat itsellesi mahdollisuuden. Nauti ja ole onnesi kukkuloilla... Jossain on aina joku jollekkin ;)
Missäköhän se minun tuleva puoliskoni luuraa,on tullut taaperrettua,enemmän/vähemmän kyseenalaisissa suhteissa,etten oikein usko,sellaista olevankaan,joka minut huolisi,karvoineen kaikkineen.
elämän viedä!
Ilman muuta voi ja kun kerran niin on tapahtunut, niin katso mitä tuleman pitää. Onko nopeasti ohi menevää vaiko pysyväistä laatua. Minunkin 75-vuotias äitini on rakastunut. Onnea vaan.
kaikki mikä on liian hyvää, ei oel tottta,
kannattaa ottaa varovaisesti.
Eli mieti tosiasiat, ole rehellinen,
molempien taustat ja mitä taustat vaikuttaa.
Kun olet nainen, kestät kyllä eronkin, kaikki miehet eivät kestä.
Mutta tosikko kun olen,
(aviossa 37v ja edelleen)
en puhuisi, enkä tavoittelisi rakkautta,
vaan yhteistä elämää tosiasioiden perusteella.
Monella painaa lapset ym. niin paljon että tulee pian rajoja rakkauteen.
Mutta kyllä aina olisi tosi hyvä ystävä tärkeä.
Joten jatka, jatka.
Asioilla on aina vähintäinkin monta puolta.
Itselleni kävi samoin , mutta en antanut virran viedä, pelkäsin pettymystä ja surua, enkä antanut ilon ja rakkauden tulla.
En tiedä mitä menetin, en ole varma mitä sain, mutta mielenrauha minulla nyt kuitenkin on.
Ja voin katsoa itseäni inhoamatta peilistä.
rakastua voi mutta jaksaako enää elää toisen kanssa samassa "huushollissa", jos on tottunut jo yksin elämiseen.
Eikä silloin tällöin tapailu oikein tunnu hyvälle.
Hurahdin ja rakastuin,ja niiiiin olin vannonut etten ketään äijänkörilästä lähelleni päästä!
Edellisestä oli arpia sielu täynnä.
Ja voi-jos olisin tiennyt kuinka vaikeaa on"tässä iässä" sopeutua elämää nähneenä,omat kuviot kummallakin piintyneinä - sopeutumaan uusiin elämäntapoihin,olisin jättänyt väliin.....
Tässä nyt rimpuillaan,enää platonisina ystävinä jonkun aikaa,kunnes asiat järjestyvät omalla painollaan.
Mutta uskon yhä edelleen että on vielä joku,jossain,jokaista varten.
Joten nauti,anna palaa täysillä,tatu hetkeen siihen kalleimpaan!
Sittenpähän näet,mitä siitä tulee,tulevaisuuttaan ei voi ennustaa eikä tietää,se pitää elää!
tai..uskoisin ainakin :/
Yksinkertainen vastaus: Kyllä voi.
Minulle kävi viime keväänä aivan samalla lailla kuin sinulle. Olin päättänyt, ettei enää koskaan miestä, mutta yhtäkkiä seisoi edessäni Nallevaari, joka vei jalat altani, olin myyty.
Nyt seurustelemme ja huolimatta 150 kilometrin välimatkasta olemme päivittäin yhteydessä ja tapaamme viikottain. Yhteistä asumista en uskalla haaveillakaan, hänellä on oma elämänsä siellä ja minä olen rakentanut oman elämäni tänne. Elän tätä hetkeä ja katson, mihin elämä meitä vie, ei minun sitä tarvitse etukäteen päättää. Nyt on hyvä olla ja se riittää.
Haaveilu ei ole pahaksi,niitä pitää olla,yhdessäasuminen?-kenties sitten joskus,jätä ovi raolleen sillekkin mahdollisuudelle.Hetki kerrallaan on hyvä motto,kaikkea hyvää jatkossassakin sinulle nallemuori.
Ps ei tuo välimatka mikään mahdoton ole ,älä anna vaikuttaa.
En sulje pois yhdessä asumisen mahdollisuutta, jos se joskus eteen tulee. Olen vain tyytyväinen tähänkin tilanteeseen. Välimatka ei ole tähänkään asti ollut mikään este, tuskin jatkossakaan. Ainoa asia, missä se herättää kysymyksiä, on juuri tuo yhdessä asumisen mahdollisuus; kumpi muuttaisi kumman luo? Kummallakin on tärkeitä siteitä omalla paikkakunnallaan.
Kiitos toivotuksista "Menninkäinen"!
Jotta niin ylös asti.:)
pitää aina ottaa selvää ettei ole vaan varattu,mutta miten?
Kiikarista mitään apua tai röntgen katseesta.:)
on olla kutsumatta uutta kumppania omaan kotiinsa ennenkuin on vieraillut hänen kotonaan. Koti kertoo paljon mielenkiintoisia asioita.
Jos molemmat tekevät samoin, suhteen aloittaminen voi tietysti käydä vaikeaksi. ;))
Vierailu olisi varmaan paikallaan..:)
kuin anna palaa..Hän on varmasti sinulle tarkoitettu..:)
pitkästä, piiitkästä aikaa. ;)
Aamulla kiva avata silmät, kun sydämessä sytkyttää taas ihan outoja tunteita.
oo kiinni,ku se oikee sattuu kohdalle.......
voi...itse neljä vuotta sitten ollessani 47-vuotias,käveli vastaan 57 vuotias mies ja päätäpahkaa rakastuttiin,eikä ole lyöty luukkuja vieläkään kiinni.Etene kumminkin harkintaa käyttäen.Mutta silti rakastuminen tuo aivan ihanan tunteen ja se ei ikää katsi.Kyllä jämpti on niin
Kyllä voi, samoin kävi itselleni noin 3vuotta sitten.Olin myös melkein vantoutunut etten rakastu ja en mene naimisiin, mutta toisin kävi. Ja muutin vielä ruotsista suomeen kun olin asunut 30vuotta ruotsissa.Huh, Huh.Nyt olen naimisissa ja asun suomessa. Olen todella onnellinen. Ei rakkaus ikää katso,mieli on aina nuori vaikka ulkoisesti ehkä jo huomaa ettei aivan nuori ole. Rohkasen sinua uskalla!
Ei rakkaus katso ikää...Se tulee, kun tulee....:)))
Minä olen monestikin. Eikä se koskaan ole ollut ollenkaan iästä riippuvainen juttu, eikä siihen ikä ole vaikuttanut. Kaikesta muusta:-)
äläkä turhaan kieltäydy vastaanottamasta kaikkea sitä hyvää, mitä elämä tarjoaa. Sitä ei kukaan voi ottaa sinulta pois edes jälkikäteen. Suloiset muistot jäävät aarteeksesi, vaikka joskus myöhemmin arki saisi asiat näyttämään toisenlaisilta.
Rakastuminen on ihana asia ja itsekin toivon saavani kokea tunteen vielä useita kertoja - mieluiten saman tutun turvallisen kumppanin kanssa.
Aurinkoisia kevätpäiviä teille!