Menee jo aika paksuksi!

vanhemman asiaa!

Oon tässä seurannut tätä trokaamiskeskustelua ja alkaa mennä jo mun mielestä hieman liian paksuksi. Tuossa alempanakin verrataan trokaamista esim. auton pöllimiseen. Tosiasiahan on että tämä trokaaminen on Suomessa pientä nappikauppaa ja liputta jääneiden olisi huomioitava nuo ulkomaiset yritykset, joista lippuja saa isolla rahalla vielä vaikka kuinka. Eikös ne niitä suurimpia trokareita ole?
Nyt kuitenkin tuntuu, että nämä suurimmat itkijät ja valittajat ovat näitä korkeintaan 25-vuotiaita, jotka ensimmäistä kertaa ovat päättäneet lähteä isoon konserttiin, eivätkä ole tajunneet olla ajoissa lippuja ostamassa. Kaikista hauskinta tässä on se, että tästä ryhmästä, joka on nyt saanut aikaan sen, että ylimääräisten lippujen omistajat saavat ilmeisesti jo varoitus sähköpostia, jos yrittävät myydä niitä ainakin huuto.netissä, niin juuri nämä alle 25-vuotiaat ovat pahimpia netin musiikin imuroijia, eivätkä pidä tätä isompaa rikosasiaa ollenkaan rikollisena touhuna.
Eiköhän olisi jo aika lopettaa tämä trokaamis itkeminen, ja antaa homman jatkua niin kuin viimeiset 20-vuotta. Ainakin on vielä mahdollista saada lippu loppuunmyydylle keikalle, vaikkakin hieman kalliimmalla.
Sen verran taustaa että ole 30-vuotias ja 15 vuotta pyörinyt konserteissa, mtseissa, festivaaleilla, ym. ja monesti on trokarit pelastanut päivän kun on vielä lipun saanut parhaille paikoille ja tapahtumiin yleensä, vaikkakin hieman kalliimmalla. Jos trokareilla ei lippuja olisi niin loppuunmyytyyn tapahtumaan on aika turha enää yrittää lippuja saada!

Asiallisia kommentteja otetaan vastaan!

8

931

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta

      tämä touhu on hiukkasen muuttunut nuoremman sukupolven myötä. röyhkeimmät vaatii lipuista jo 3X hintaa. nykyään jokainen lipunostaja haluu olla trokari.

    • käke

      Hei mä oon 30v. ravannu kaikilla keikoilla, sain lipun metallican keikalle ja ITKEN SILTI!!! Syy... mua vituttaa tollanen! Se ei ole oikein!!! Sen lipun kuuluis olla normaali hintainen lippupalvelusta, EI ylihintainen joltain tyypiltä joka lipun myytyään lähtee ns. juhlimaan ja ostamaan tavaroita sun ja monen muun tyypin rahoilla, ei siis omillaan! Ja mitä se on tehny ansaitakseen ne rahat... ei vittu mitään! Jonottaminen ei nyt oikeesti ole niin rankkaa duunia, että siitä pitäis jotain maksaa!
      Mut hyvä jos sulla on liikaa rahaa ja haluut jakaa niitä tuntemattomille!!! Mäkin voin laittaa sulle mun tilinumeron jos susta tuntuu että haluut lahjottaa:)

    • käteen

      "Jos trokareilla ei lippuja olisi niin loppuunmyytyyn tapahtumaan on aika turha enää yrittää lippuja saada!"
      Mutta jos niitä trokareita ei olisi niin silloin kaikki halukkaat olisi saaneet ne liput normaalihintaan sieltä lippupalvelusta kun niitä ei myytäisi alle tunnissa loppuun.

      • vanhemman asiaa!

        Juuri tässä tämä ongelma on kun te luulette, että nämä "nappikauppiaat" ovat vieneet juuri teidän lippunne. Entäs nämä ulkomaiset lipunvälitystoimistot joista lippuja saa vielä? tässä yksi esim. http://www.worldticketshop.com/concerts/metallica_tickets/10405_metallica_helsinki
        ja nämä pyytävät vielä enemmän kuin nämä suomalaiset nappikauppiaat?

        "Jos trokareilla ei lippuja olisi niin loppuunmyytyyn tapahtumaan on aika turha enää yrittää lippuja saada!"
        Ilman trokareitakin liput olisi myyty loppuun nopeasti eli jos yrittäisin nyt saada lippua konserttiin hyvältä paikalta lipputoimistosta, niin ei onnistuisi. Onneksi trokareiden, matti myöhäistenkin on mahdollisuus saada lippu vaikkakin vähän kalliimmalla!

        Edelleen pyydän asiallista palautetta en huutamista.


      • Sadman69
        vanhemman asiaa! kirjoitti:

        Juuri tässä tämä ongelma on kun te luulette, että nämä "nappikauppiaat" ovat vieneet juuri teidän lippunne. Entäs nämä ulkomaiset lipunvälitystoimistot joista lippuja saa vielä? tässä yksi esim. http://www.worldticketshop.com/concerts/metallica_tickets/10405_metallica_helsinki
        ja nämä pyytävät vielä enemmän kuin nämä suomalaiset nappikauppiaat?

        "Jos trokareilla ei lippuja olisi niin loppuunmyytyyn tapahtumaan on aika turha enää yrittää lippuja saada!"
        Ilman trokareitakin liput olisi myyty loppuun nopeasti eli jos yrittäisin nyt saada lippua konserttiin hyvältä paikalta lipputoimistosta, niin ei onnistuisi. Onneksi trokareiden, matti myöhäistenkin on mahdollisuus saada lippu vaikkakin vähän kalliimmalla!

        Edelleen pyydän asiallista palautetta en huutamista.

        Näinhän se menee! Hirveä haloo muutamasta lippusesta ja se, että ns. trokarit ovat syypäitä nopeasti loppuunmyytyyn keikkaan pistää naurattaa. Se on kuulkaas alle prosentti, mitä noita lippuja on myyty esim huutonetissä. Kysyisinkin kuinka paljon 42000 lipusta on varattu firmoille ja muille tahoille etukäteen..ehkä jopa 1/3?! Tuntuu, että Welldone ja lippupalvelu haluavat viedä huomion muualle..


      • eiuskotodeks
        Sadman69 kirjoitti:

        Näinhän se menee! Hirveä haloo muutamasta lippusesta ja se, että ns. trokarit ovat syypäitä nopeasti loppuunmyytyyn keikkaan pistää naurattaa. Se on kuulkaas alle prosentti, mitä noita lippuja on myyty esim huutonetissä. Kysyisinkin kuinka paljon 42000 lipusta on varattu firmoille ja muille tahoille etukäteen..ehkä jopa 1/3?! Tuntuu, että Welldone ja lippupalvelu haluavat viedä huomion muualle..

        Luin huvikseni kans läpi nämä lipputrokaus-kirjoitukset.

        Ensinnäkin saa sen kuvan että tänne kirjottelevat ovat halvatun tyhmiä.Millään ei tunnu menevän kaaliin että suurin osa näistä nyt"trokauksessa"olevista lipuista on ollut myyjän taskussa jo viikkoa ennen lipunmyynnin alkua.

        Ja vaikka joku nyt kauppaavakin olisi sattunut lippunsa hankkimaan lippupalvelusta normaalia reittiä,ei muutama kymmenen lippua sinne tai tänne ole voinut vaikuttaa 42000 lipun loppuunmyyntiin.

        Jos jossain huutonetissä on myyty tosiasiallisesti n.300 lippua tähän Metallican konserttiin on niistä noin 80% näitä events club lippuja jotka siis myytiin jo viikkoa ennen lipunmyynnin alkua.

        Mutta kun ei mene jakeluun niin ei mene.

        Siitä olen edellisen kirjoittajan kanssa 100% samaa mieltä että Welldone haluaa kiinnittää huomion pois siitä että ainakin 1/3(en yllättyisi vaikka jo puolet tänä päivänä)myydään tosiasiallisesti jo ennen taviksille suunnatun lipunmyynnin alkua,SIITÄHÄN HE RAHANSA SAAVAT,ns normaalilipun hinnasta leijonan osan vie itse Metallica.


    • Nimetön

      On pelkästään hyvä!!! että lippuja on jokaisen ssatavilla jälkikäteen, ei pelkästään sen joukon joka sattui saamaan lipun ensimmästen joukossa.

    • joka pyytää, vaan

      tyhmä joka maksaa. Mun puolesta noi lipputrokarit saa tehdä mitä haluaa, mutta asian varjopuoli on enemmänkin se että myydään lippuja joita ei ole.

      Kolmekymppiseksi säkin vollotat ihan lahjakkaasti, että ei kannata aina niitä nuorempia syyttää...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3125
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2885
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2125
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1595
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1359
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1348
    7. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      19
      1314
    8. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1311
    9. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1283
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1242
    Aihe