Eikös juuri Sasi ollut peräänkuuluttamassa kovempia rangaistuksia liikenteessä sattuneissa kuolemantuottamustapauksissa. Jos näin oli, hän varmaankin vaatii nyt itselleen maksimirangaistusta.
Tosin esimerkiksi ankarampia rangaistuksia äänekkäästi eteenpäin ajanut Häkämies taisi toimia hieman toisin omalla kohdallaan. Palkkioksi ansiokkaasta toiminnastaan mies taisi saada vielä ihan kivan kaupunginjohtajan viran.
Eli näin kokoomuksessa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Emme ole kadottaneet tekopyhyyden ominaisuuttamme miesverkostomme toimii oikein hyvin tuossa hengessä.
Tupavuori
Mikä on tässä onnettomuudessa sasin kannalta tuottamuksellista?