Outoa rinnastusta

Eilen oli nimimerkki hemppa, tai joku sellainen tavallaan puolustanut asiakirjaväärennöstä (rikoslain alainen rikos) sillä, että tekeehän kuka tahansa ihminen päivittäin rikoksia esimerkiksi kävelemällä päin punaista (se ei tosin ole rikoslain alainen rikos).
Tämä kirjoittaja siis halusi ? antaa kuvan, että asiakirjoja väärentelee ihan kuka tahansa ihminen milloin vain, eikä se ole sen kummempaa kuin päin punaisia päin kävely.
Onko siis kokoomuslainen ajatustapa se, että, jos joku vaikkapa murhaa jonkun, ei se nyt kummoinen juttu ole, koska käveleehän ihmiset päin punaisiakin tuon tuosta?

Perään kokoomuslaista ajatustapaa siksi, että oletin nimimerkki Hempan, tai mikä se nyt olikaan, edustavan sitä ja haluaisin tietää, onko se yhtä yleinen ajatustapa kokoomuksessa kuin Petri Salo kertoo olevan hänen tietyt lausuntonsa?
Joskin Katainen on ne lausunnot tyrmännyt, joten mikä lienee kokoomuslainen ajatustapa missäkin asiassa?
Tuleepa mieleen myös kokoomuksen kansanedustajaehdokas Eero Lehden mielipiteet tietyistä asioista, joista niistäkin kokoomus puheenjohtajansa suulla sanoutui pikaisesti irti.
6383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kataisen asiakirjaväärennöksen tausta on hyvin tavanomainen. Puoluekokouksessa vaaditaan paikallisyhdistyksen kokouspäätös siitä, kuka valtuutetaan edustamaan yhdistystä puoluekokouksessa.

Siilinjärvellä oli sovittu, että se on Katainen. Muodollinen kokous unohtui pitämättä, joten paikallisyhdistyksen henkilöt, Katainen mukana totesivat, että täytyy kuitenkin panna sovittu asia muodollisen pöytäkirjaotteen muotoon.

Asiakirjaväärennös saattaa olla lakitekstissä rikosnimikkeellä, mutta Siilinjärvellä tapahtuneeseen ei liittynyt mitään rikollista tarkoitusta. Kukaan ei pyrkinyt hyötymään toisten kustannuksella, ketään ei syrjäytetty Kataisen tieltä, kukaan ei ole vaatinut jälkikäteen mitään oikaisuja, uusia kokouksia tai minkään päätösten julistamista laittomiksi.

Mitään rikosta ei ole tapahtunut. Näin totesi poliisikin tutkinnan jälkeen, vaikka väärennös oli tehty, kun kokous unohtui kutsua kuulle aiemmin sovitun asian muodollista vahvistamista varten.

Mikä siis saa ninut kyelemään kokoomuslaisen ajatustavan perään? Sekö, ettet tiedä, mistä on kyse, vai pelkkä halu likasankojen heittelyyn.

Jos olet demari, niin selitäpä, miksi Leena Luhtasen mies jätti tilittämättä veroennakot siitä 1000 euron nettopalkasta, jonka maksoi vaimonsa vaalikampanjan mainosgraafikolle yksityishenkilönä käteisellä suoraan kouraan?

Nyt tästä teosta syytetään Leena Luhtasta ja syytteen nimi on veropetos.

Miten puolustelisit tuota tapausta? Tässä nimittäin voisi sanoa, että kaikkihan noin tekevät, kun jokainen poliitikkon on henkilökohtaisissa vaalikampanjoissaan maksanut jotain rahapalkkioita käteisenä ilman verotilityksiä. nyt vaan kävi niin, että Luhtasen mies jäi asiasta kiinni ja Luhtanen on median maalitauluna.

Äänestä
  • "Kataisen asiakirjaväärennöksen tausta on hyvin tavanomainen."

    En maininnut Kataisesta asiakirjaväärennöksen yhteydessä mitään.
    ______

    "Mikä siis saa ninut kyelemään kokoomuslaisen ajatustavan perään?"

    Se, että oletin (kuten kerroin) tuon eilisen kirjoitelleen Hempan tai mikä se nyt oli, olevan kokoomuslaisen.

    Minulla ei ole mitään tarvetta ottaa kantaa Luhtaseen, etenkään kokoomuksen palstalla.

    Äänestä

  • joka mollaa Kataista syyttä suotta. Pöytäkirjanotteet ovat byrokraatteja varten, kuitti verottajaa varten. Siinä on melkoinen ero.

    Äänestä

  • 18.3 kirjoitti:

    "Kataisen asiakirjaväärennöksen tausta on hyvin tavanomainen."

    En maininnut Kataisesta asiakirjaväärennöksen yhteydessä mitään.
    ______

    "Mikä siis saa ninut kyelemään kokoomuslaisen ajatustavan perään?"

    Se, että oletin (kuten kerroin) tuon eilisen kirjoitelleen Hempan tai mikä se nyt oli, olevan kokoomuslaisen.

    Minulla ei ole mitään tarvetta ottaa kantaa Luhtaseen, etenkään kokoomuksen palstalla.

    Onko kokoomuksen politiikkaa käsittelevällä palstalla muka kyse jostain periaatteellisesta suhtautumisesta asiakirjaväärennöksiin?

    Minkäs takia sinä muuten olisit ryhtynyt ajattelutapojakaan penäämään ja yleistämään.

    Tarvitseeko olla olemassa tarve silloin, kun kommentoi demareiden tekemisiä, mutta ei tarvetta, kun mustaa kokoomuslaisia kokoomuksen palstalla?

    Hyvä asia siinä mielessä, että nyt tiedät, mikä on asioiden tapahtumajärjestys niiden höpöttelyjen takana, joissa viittaillaan Kataisen "asiakirjaväärennöksiin" rikoksina.

    Äänestä

  • heh,heh kirjoitti:

    ********

    En tiedä, kysy Hempalta tai mikä se oli.
    Hänen esiintuomansa ajattelumallin mukaan vedin minä esiin kysymyksen, onko tuo ajattelumalli kovinkin yleinen kokoomuksen piirissä.
    Se, että kysyin, onko se yleistä kokoomuksen piirissä, johtui syystä, jonka jo kerroin.

    Tarvitseeko olla olemassa tarve silloin, kun kommentoi demareiden tekemisiä, mutta ei tarvetta, kun mustaa kokoomuslaisia kokoomuksen palstalla?
    *****************

    En tiedä.
    En mustamaalaa kokoomuslaisia täällä,enkä etenkään selittele demareiden tekemisiä täällä (kokoomuspolitiikan palsta).
    Ja puhun vain omalta kohdaltani.

    Äänestä

  • ..Petri Salo se poliisi, joka on jo kerran tuomittu kunnianloukkauksesta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

18.3 kirjoitti:

Eilen oli nimimerkki hemppa, tai joku sellainen tavallaan puolustanut asiakirjaväärennöstä (rikoslain alainen rikos) sillä, että tekeehän kuka tahansa ihminen päivittäin rikoksia esimerkiksi kävelemällä päin punaista (se ei tosin ole rikoslain alainen rikos).
Tämä kirjoittaja siis halusi ? antaa kuvan, että asiakirjoja väärentelee ihan kuka tahansa ihminen milloin vain, eikä se ole sen kummempaa kuin päin punaisia päin kävely.
Onko siis kokoomuslainen ajatustapa se, että, jos joku vaikkapa murhaa jonkun, ei se nyt kummoinen juttu ole, koska käveleehän ihmiset päin punaisiakin tuon tuosta?

Perään kokoomuslaista ajatustapaa siksi, että oletin nimimerkki Hempan, tai mikä se nyt olikaan, edustavan sitä ja haluaisin tietää, onko se yhtä yleinen ajatustapa kokoomuksessa kuin Petri Salo kertoo olevan hänen tietyt lausuntonsa?
Joskin Katainen on ne lausunnot tyrmännyt, joten mikä lienee kokoomuslainen ajatustapa missäkin asiassa?
Tuleepa mieleen myös kokoomuksen kansanedustajaehdokas Eero Lehden mielipiteet tietyistä asioista, joista niistäkin kokoomus puheenjohtajansa suulla sanoutui pikaisesti irti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu