Hei,
olen 27-vuotias nainen, seurustellut 4 vuotta. Suhteemme on "hyvä": pystymme keskustelemaan, meillä ei ole suuria salaisuuksia tai kolmansia pyöriä (tästä olen lähes varma), emme riitele isoista asioista, haluamme kutakuinkin samoja asioita elämältä, seksielämä on tyydyttävää ja ajoittain meillä on jopa tosi kivaa yhdessä.
Silti tuntuu, että jotain puuttuu. Alkuaikojen rakastuminen on tottakai hiipunut, ja arki on tullut tilalle. Kestän mielestäni tämän oikein hyvin. Kyse on kuitenkin jostain muusta, mutta en oikein osaa selittää tilannetta itselleni, saati hänelle.
Mietin eroa, mutta tuntuu, etten "ansaitse" erota ja aiheuttaa sillä tuskaa rakkaalle ystävälle (hän on edelleen paras ystäväni), koska eroon ei ole "hyvää syytä". Rakastan kumppaniani edelleen, mutta kaikenlainen, hetkellinenkin, intohimo on kadonnut täysin enkä osaa kuvitella sen enää löytyvän.
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Olenko ihan hullu, kun haluan jättää hyvän miehen, jota jopa rakastan (varmasti ikuisesti, mutta en romanttisesti)? Saako suhteesta lähteä ennen kuin menee tosi huonosti, (esin. mies ryyppäää tai hakkaa)? Pitäisikö suhteelle antaa vielä aikaa ja odottaa intohimon palaamista? Olen yrittänyt tehdä asioita tunteen eteen, mutta tuntuu, ettei mikään auta. Ovatko odotukseni epärealistiset? Tällä hetkellä ajattelen, että sama ongelma voi tulla eteen tulevissakin suhteissa. Mieluummin olen siinä tapauksessa sitten yksin, kuin elän "kämppiksen" kanssa suhteessa.
Kamala syyllisyys ja huono omatunto, kun ajattelen edes, miten kumppanini pettyy minuun, jos päädyn eroon...
Eroaminen ns. "hyvästä" suhteesta
68
17483
Vastaukset
- japdas
Sinuna minä yrittäisin vielä. Kaikissa suhteissa tulee noita hetkiä ja ajan kanssa vain selviää palaako intohimo. Henkilökohtaisesti uskon, että intohimo palaa vielä suhteeseenne, koska rakkautta ei teiltä taida puuttua.
- sekopää?
Niin, ehkä kannattaisi vaan jatkaa. Toisaalta tuntuu, että olen jatkanut jo aika kauan tuntematta juuri mitään erityisen positiivista, eikä tilanteeseen ole tullut mitään muutosta. Tällaista on ollut ehkä vuoden, mutta olen vain ajatellut, että kyllä se tästä, ja pistänyt onnettoman oloni työn ja muiden ärsyttävien asioiden piikkiin. Nyt olen vasta alkanut tajuta, että suhde on kaikkein suurin syy onnettomaan oloon...
En nyt ole tekemässä mitään hätiköityä, mutta eron mahdollisuus on hiipinyt mieleen. Mistä tietää, että on yrittänyt tarpeeksi ja tarpeeksi kauan? Kuinka kauan teillä muilla ovat ne intohimottomat kaudet kestäneet? Kuukausia? Vuosia? - on vaikeaa löytää
sekopää? kirjoitti:
Niin, ehkä kannattaisi vaan jatkaa. Toisaalta tuntuu, että olen jatkanut jo aika kauan tuntematta juuri mitään erityisen positiivista, eikä tilanteeseen ole tullut mitään muutosta. Tällaista on ollut ehkä vuoden, mutta olen vain ajatellut, että kyllä se tästä, ja pistänyt onnettoman oloni työn ja muiden ärsyttävien asioiden piikkiin. Nyt olen vasta alkanut tajuta, että suhde on kaikkein suurin syy onnettomaan oloon...
En nyt ole tekemässä mitään hätiköityä, mutta eron mahdollisuus on hiipinyt mieleen. Mistä tietää, että on yrittänyt tarpeeksi ja tarpeeksi kauan? Kuinka kauan teillä muilla ovat ne intohimottomat kaudet kestäneet? Kuukausia? Vuosia?noin hyvää kumppania. Eihän sitä voi tietää mitä toinen haluaa, mutta minusta kannattaa yrittää vielä. :)
- sekopää?
on vaikeaa löytää kirjoitti:
noin hyvää kumppania. Eihän sitä voi tietää mitä toinen haluaa, mutta minusta kannattaa yrittää vielä. :)
Taidanpa vielä yrittää. Ehkä asetan jonkun sopivan aikarajan, johon mennessä päätän, onko tämä nyt sitten riittävää. Sitä ennen yritän vain olla ja nauttia elämästä ja suhteesta - ei ehkä kuitenkaan ihan mahdoton homma sekään.
Kai sen sitten vain tietää, kun on yrittänyt tarpeeksi ja on aika pistää homma pakettiin. Silloin ei varmaan tarvitse pyöriä Suomi24:ssä kysymässä muilta neuvoa/mielipidettä! ;)
- sentään
Oletko tosissasi? Kannattaa todellakin erota jos ei löydy kypsyyttä tuon enempää! On se kyllä kumma että kuvitellaan että seurustelu olisi pelkkää ruusuilla tanssimista jatkuvasti. Lähes jokaisessa suhteessa asiat arkipäiväistyy eikä asiat eroamalla parane! Suosittelen kyllä psykiatrin luona käymistä jos tuommoista pitää oikeasti pohtia. Luuletko että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella?
- sekopää?
Tuo onkin yksi ongelmistani: en tiedä, olenko vain todella, todella lapsellinen kun edes mietin tällaisia. Ahdistaa silti enkä ole onnellinen. Osaksi ahdistaa sen takia, että tuttavapiirissänikin on ihmisiä, joiden uskon ajattelevan kuin sinä: en tajua mistään mitään eikä pitkä suhde ole mitään ruusuilla tanssimista. Sittenkö vasta saa lähteä, kun henki on uhattuna?
On tässä suhteessa tanssittu ruusuillakin, mutta enimmäkseen ollaan yhdessä tuupittu toisiamme eteenpäin, monissa mutkissa ollaan pysytty yhdessä vaikka hampaat irvessä, ja sitten ollaan selvittykin vaikeista ajoista. Jotenkin minun osakseni on kuitenkin tullut olla mieheni sparraaja ja omat tarpeet on pitänyt laittaa syrjään, kun toisella on ollut vaikeaa. Ehkä ne arjen huolet on tappaneet intohimon minun puoleltani. Mieheni kyllä rakastaa ja haluaa minua, sen tiedän.
En kuvittele, että ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella, siitä ei ole kyse. Tai on ehkä siitäkin. Mietin, onko väistämätöntä, että intohimo kuolee lopulta suhteessa kuin suhteessa. Jos kuolee, olen mieluummin yksin. - surusilmä
sekopää? kirjoitti:
Tuo onkin yksi ongelmistani: en tiedä, olenko vain todella, todella lapsellinen kun edes mietin tällaisia. Ahdistaa silti enkä ole onnellinen. Osaksi ahdistaa sen takia, että tuttavapiirissänikin on ihmisiä, joiden uskon ajattelevan kuin sinä: en tajua mistään mitään eikä pitkä suhde ole mitään ruusuilla tanssimista. Sittenkö vasta saa lähteä, kun henki on uhattuna?
On tässä suhteessa tanssittu ruusuillakin, mutta enimmäkseen ollaan yhdessä tuupittu toisiamme eteenpäin, monissa mutkissa ollaan pysytty yhdessä vaikka hampaat irvessä, ja sitten ollaan selvittykin vaikeista ajoista. Jotenkin minun osakseni on kuitenkin tullut olla mieheni sparraaja ja omat tarpeet on pitänyt laittaa syrjään, kun toisella on ollut vaikeaa. Ehkä ne arjen huolet on tappaneet intohimon minun puoleltani. Mieheni kyllä rakastaa ja haluaa minua, sen tiedän.
En kuvittele, että ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella, siitä ei ole kyse. Tai on ehkä siitäkin. Mietin, onko väistämätöntä, että intohimo kuolee lopulta suhteessa kuin suhteessa. Jos kuolee, olen mieluummin yksin.Mun oli pakko päästä kommentoimaan sun viestiäs jollakin tavalla. Musta on oikein että mietit tollasia asioita, etkä todellakaan ole lapsellinen. Tottakai suhteessa kuin suhteessa on kriisejä, mutta jos intohimotonta kautta jatkuu pitkään, niin kannattaa todella miettiä, onko se sitä mitä haluaa loppu elämän. Joillekin ihmisillä riittää pelkkä ystävyys parisuhteessa, mutta ei se tarkoita sitä että sulle riittäis se, ihmiset ovat erilaisia.
Elin aikoinani parisuhteessa useamman vuoden, josta intohimo oli kokonaan kadonnut ja seksi sen myötä. Olimme vain ystäviä... Eräänä päivänä tein päätöksen ja lähdin ja sitä päivää en ole ikinä katunut ja se oli oikea ratkaisu mulle, kuten myös toisellekin osapuolelle.
Toivon sulle voimia oikean päätöksen tekemiseen, kuuntele sisimpääsi sieltä löytyy vastaus, niin löytyi mullakin... - Risteyskohdassa
Vanha ketju, mutta mulle ajankohtainen. Pitääkö erota parista, jossa toinen on maailman ihanin ihminen, mutta silti suhde ei toimi? Olemme hyvät ystävät, mutta kaikki intohimo on kadonnut. On vaikea kuvitella ketään muuta henkilöä, jonka kanssa pystyisin esim. jakamaan ajatuksiani tai nauramaan yhteisille "tyhmälle asioille". Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta silti...
- lääpänl
periaatteessa kaikki on hyvin kirjoitat... intohimo? mitä se on? hah! kaveruuttahan liitto on ,ei siinä muuta. Elämä on arkea , on kumppani kuka tahansa!! naisilla kumma tapa kun ajatellaan vain että olenko MINÄ nyt onnellinen , niin varmaa nyt sit pitäis erota ku ee oo sitä intohimmoo ! Ala kuules harrastamaan jotain ja heitä sana ero pois mielestäsi.
- toiselta sekopäältä
tää kuulostaa raa'alta, mutta suosittelen sulle todella rankkaa kädenvääntöä itsesi kanssa nyt. mahdollisimman pian. mieti, mitä TODELLA haluat, mitä sulta todella puuttuu. ja miksi siltä tuntuu.
itsellä on sama tilanne, tavallaan. rakastan omalla tavallani puolisoani ihan hirveän paljon, kunnioitan ja arvostan enemmän kuin mitään. eikä mulla ole mitään pahaa sanottavaa hänestä muutenkaan. on paras kaverini, tukeni, sielunkumppani. mutta yhä selkeämmin mä olen tajunnut sen, että jotain silti puuttuu. oikeasti huomasin sen vuosi sitten noin, kun ihastuin toiseen mieheen. siitä jutusta ei tässä sen enempää nyt kuitenkaan. ollaan oltu yhdessä reilu kymmenen vuotta, yhteisiä lapsiakin on. on niin hirveän vaikea lähteä, sanoa toiselle ettei kaikesta huolimatta se mitä on, riitäkään. joten olen ja pysyn.
mieti!!! nyt voit vielä tehdä asialle jotain.
elämä sattuu, teki kuin tahansa.- sekopää?
Kiitos viisaista sanoista. Juuri tuota yritän nyt tehdä. Aika pitkään (ehkä vuoden) olen systemaattisesti sysännyt omat epäilykset syrjään ja laittanut pahan olon tunteet muiden stressin aiheuttajien piikkiin (epävarma työtilanne, muutto yms.). Nyt rupeaa vaan tuntumaan siltä, että on pakko ihan rehellisesti arvioida, onko tää suhde kuitenkaan tyydyttävä.
Mieluummin eroan nyt (jos se on tarpeen) kuin muutaman vuoden kuluttua, jolloin meillä saattaa jo olla lapsi(a)kin. Totta on, että elämä sattuu, teki sitten sitä tai tätä. Ei ole hyvä näinkäään, mutta toisaalta pelottaa ottaa se riski, että haaskaisin niin ihanan kumppanin.
Itsekin havahduin tähän, kun huomasin ihastuvani joka viikko uuteen ihmiseen (ohmineneviä tunteita eivätkö ole johtaneet mihinkään). Toisaalta ajattelen miehestäni (vioistaan huolimatta) pelkkää hyvää. Silti tuntuu, ettei tämä voi olla vaan tätä. Jotain puuttuu.... - tuntuu, että
sekopää? kirjoitti:
Kiitos viisaista sanoista. Juuri tuota yritän nyt tehdä. Aika pitkään (ehkä vuoden) olen systemaattisesti sysännyt omat epäilykset syrjään ja laittanut pahan olon tunteet muiden stressin aiheuttajien piikkiin (epävarma työtilanne, muutto yms.). Nyt rupeaa vaan tuntumaan siltä, että on pakko ihan rehellisesti arvioida, onko tää suhde kuitenkaan tyydyttävä.
Mieluummin eroan nyt (jos se on tarpeen) kuin muutaman vuoden kuluttua, jolloin meillä saattaa jo olla lapsi(a)kin. Totta on, että elämä sattuu, teki sitten sitä tai tätä. Ei ole hyvä näinkäään, mutta toisaalta pelottaa ottaa se riski, että haaskaisin niin ihanan kumppanin.
Itsekin havahduin tähän, kun huomasin ihastuvani joka viikko uuteen ihmiseen (ohmineneviä tunteita eivätkö ole johtaneet mihinkään). Toisaalta ajattelen miehestäni (vioistaan huolimatta) pelkkää hyvää. Silti tuntuu, ettei tämä voi olla vaan tätä. Jotain puuttuu....ongelma on enemmänkin teissä itsessänne eikä suhteissanne. Tuo "jotain puuttuuu mutten tiedä mitä" on tosi yleistä ja koskee monilla oikeastaan koko elämää. Todella monet tuntuvat olevan hirveän vieraantuneita omasta itsestään ja se tekee heidät onnettomiksi ja saa elämän tuntumaan vajaalta. Väitän, että melko varmasti teistä tuntuu koko ajan siltä että jotain puuttuu mutta ollessanne esimerkiksi rakastuneita (tai muuten kokiessanne jotain tosi kivaa) ette vain huomaa sitä. Nyt taas kun rakastuminen (tai muu tosi kiva) on häipynyt, se tunne tulee takaisin ja nimeätte sen parisuhteestanne johtuvaksi. Tunnetta voi yrittää juosta karkuun mutta ei siitä pääsekään eroon. Monet huomaavat tämän erotessaan ja etsiessään uutta kumppania toisensa perään -mikään ei muutukaan ja sama kuvio toistuu uudelleen ja uudelleen.
Tottakai olette vapaita eroamaan mutta suosittelisin ennemmin itsetutkiskelua ja asennemuutosta. Ei missään nimessä kannata uhrata hyviä ihmissuhteita väärinkäsitysten takia. Tässä maailmassa hyvien ihmissuhteiden luominen ja ylläpitäminen on hirveän vaikeaa.
Oma mielipiteeni on että ihmiset odottavat suhteiltaan nykyään aivan liikaa. Suhde tuntuu olevan sekä syy että seuraus kaikelle mitä tapahtuu.... Ja näiltä palstoilta saa usein juuri tuon oletuksen täyttämiä vastauksia. Sokea johdattaa sokeaa. - se toinen sekopää
tuntuu, että kirjoitti:
ongelma on enemmänkin teissä itsessänne eikä suhteissanne. Tuo "jotain puuttuuu mutten tiedä mitä" on tosi yleistä ja koskee monilla oikeastaan koko elämää. Todella monet tuntuvat olevan hirveän vieraantuneita omasta itsestään ja se tekee heidät onnettomiksi ja saa elämän tuntumaan vajaalta. Väitän, että melko varmasti teistä tuntuu koko ajan siltä että jotain puuttuu mutta ollessanne esimerkiksi rakastuneita (tai muuten kokiessanne jotain tosi kivaa) ette vain huomaa sitä. Nyt taas kun rakastuminen (tai muu tosi kiva) on häipynyt, se tunne tulee takaisin ja nimeätte sen parisuhteestanne johtuvaksi. Tunnetta voi yrittää juosta karkuun mutta ei siitä pääsekään eroon. Monet huomaavat tämän erotessaan ja etsiessään uutta kumppania toisensa perään -mikään ei muutukaan ja sama kuvio toistuu uudelleen ja uudelleen.
Tottakai olette vapaita eroamaan mutta suosittelisin ennemmin itsetutkiskelua ja asennemuutosta. Ei missään nimessä kannata uhrata hyviä ihmissuhteita väärinkäsitysten takia. Tässä maailmassa hyvien ihmissuhteiden luominen ja ylläpitäminen on hirveän vaikeaa.
Oma mielipiteeni on että ihmiset odottavat suhteiltaan nykyään aivan liikaa. Suhde tuntuu olevan sekä syy että seuraus kaikelle mitä tapahtuu.... Ja näiltä palstoilta saa usein juuri tuon oletuksen täyttämiä vastauksia. Sokea johdattaa sokeaa.itse olen oman päätökseni tehnyt jo. meinaan pysyä suhteessa, juuri tosta syystä, etten tiedä löydänkö koskaan mitään täyttämään tätä tyhjiötä mun sisällä. ja kun olen jo vuosikymmenen "uhrannut" tälle suhteelle, en näe syytä heittää sitä kaikkea vaivalla rakennettua hukkaan. lisäksi ajattelen myös lasten parasta. koska meidän suhde toimii muuten moitteetta, uskon että lapsien kannalta on parempi vaihtoehto pitää heidän elämänsä eheänä ja turvallisena.
ja tietysti asiaa auttaa se, että puolisoni on ehdottomasti loistava ihminen, hyväsydäminen, viisas, rehellinen, kunnollinen, tunnollinen ja lämmin ihminen, jonka kanssa pystyn jakamaan kaiken. paitsi nää epätäydelliset ajatukseni.
siitähän tässä on kyse. realismista.
mutta silti uskon, että on olemassa, jossain, se ihminen, joka tekisi musta "täyden". tiedän. - sekopää?
tuntuu, että kirjoitti:
ongelma on enemmänkin teissä itsessänne eikä suhteissanne. Tuo "jotain puuttuuu mutten tiedä mitä" on tosi yleistä ja koskee monilla oikeastaan koko elämää. Todella monet tuntuvat olevan hirveän vieraantuneita omasta itsestään ja se tekee heidät onnettomiksi ja saa elämän tuntumaan vajaalta. Väitän, että melko varmasti teistä tuntuu koko ajan siltä että jotain puuttuu mutta ollessanne esimerkiksi rakastuneita (tai muuten kokiessanne jotain tosi kivaa) ette vain huomaa sitä. Nyt taas kun rakastuminen (tai muu tosi kiva) on häipynyt, se tunne tulee takaisin ja nimeätte sen parisuhteestanne johtuvaksi. Tunnetta voi yrittää juosta karkuun mutta ei siitä pääsekään eroon. Monet huomaavat tämän erotessaan ja etsiessään uutta kumppania toisensa perään -mikään ei muutukaan ja sama kuvio toistuu uudelleen ja uudelleen.
Tottakai olette vapaita eroamaan mutta suosittelisin ennemmin itsetutkiskelua ja asennemuutosta. Ei missään nimessä kannata uhrata hyviä ihmissuhteita väärinkäsitysten takia. Tässä maailmassa hyvien ihmissuhteiden luominen ja ylläpitäminen on hirveän vaikeaa.
Oma mielipiteeni on että ihmiset odottavat suhteiltaan nykyään aivan liikaa. Suhde tuntuu olevan sekä syy että seuraus kaikelle mitä tapahtuu.... Ja näiltä palstoilta saa usein juuri tuon oletuksen täyttämiä vastauksia. Sokea johdattaa sokeaa.Taidat olla oikeassa. Puhuin eilen tästä ahdistuksesta miehen kanssa, ja hän oli taas niin kannustava ja ymmärtäväinen, että ajattelin etten ikimaailmassa voi antaa noin mahtavan ihmisen lähteä mun elämästä.
Huomaan, että minulla on vähän taipumusta hakea ns. "huippukokemuksia". Pitäisi ehkä keskittyä hakemaan niitä muista asioista kuin parisuhteesta (enkä tarkoita nyt syrjähyppyä, mieluummin vaikka benji-). ;)
Kiitos kommentista, se oli asiaa. - sekopää?
se toinen sekopää kirjoitti:
itse olen oman päätökseni tehnyt jo. meinaan pysyä suhteessa, juuri tosta syystä, etten tiedä löydänkö koskaan mitään täyttämään tätä tyhjiötä mun sisällä. ja kun olen jo vuosikymmenen "uhrannut" tälle suhteelle, en näe syytä heittää sitä kaikkea vaivalla rakennettua hukkaan. lisäksi ajattelen myös lasten parasta. koska meidän suhde toimii muuten moitteetta, uskon että lapsien kannalta on parempi vaihtoehto pitää heidän elämänsä eheänä ja turvallisena.
ja tietysti asiaa auttaa se, että puolisoni on ehdottomasti loistava ihminen, hyväsydäminen, viisas, rehellinen, kunnollinen, tunnollinen ja lämmin ihminen, jonka kanssa pystyn jakamaan kaiken. paitsi nää epätäydelliset ajatukseni.
siitähän tässä on kyse. realismista.
mutta silti uskon, että on olemassa, jossain, se ihminen, joka tekisi musta "täyden". tiedän.Tuntuuko sinusta, rakas toinen sekopää;), kuitenkin siltä, että voit nauttia tuollaisesta elämästä? Kysyn siis ihaan vilpittömästi, en kyseenaalaistaen.
Helpottavinta tässä tilanteessa olisi kai, jos kykenisi tekemään jonkinlaisen ratkaisun: 1) Joko jään ja nautin tästä suhteesta ja siitä mitä sillä on tarjottavana, tai 2) lähden, ja katson, onko maailmalla mitään muuta tarjottavana.
Pahan olon pitäisi kai tilanteessa 1 kasvaa aika isoksi, ennen kuin kykenee siirtymään vaiheeseen 2. Tietysti lasten takia on hyvä pysyä yhdessä, jos teillä on oikeasti hyvä olla. Toisaalta yksin lasten takia ei kannata pysyä yhdessä: omat vanhempani pysyivät yhdessä, kunnesa lapset olivat aikuisia, ja sitten erosivat. Siinä meni mukavasti ainakin 10-15 vuotta molemmilta hukkaan ja me lapset olimme vain helpottuneita, kun vanhemmat vihdoin viimein tajusivat erota.
Toisaalta nämä suhdekiemurat ovat sellaista matikkaa ja uhkapeliä. Sijoitetulle panokselle (aika, tunteet) pitäisi saada kohtuullinen voittto. Jos sellaista ei ole näkyvissä, pitää tajuta lopettaa pelaaminen (tai korottaa panoksia).
- keittiöpsykologi
Hyvä "sekopää" :)
Kaikki ihmiset ajattelevat noita asioita varmasti joskus, toiset enemmän toiset vähemmän..etsitään sitä "onnea" joka täyttää kaikki tarpeet.
Muista, että ei sinun tarvitse koko elämännälkääsi saada tyydytettyä tällä suhteellasi. Älä edes yritä sitä. Sinulla pitää olla muutakin elämää, harrastuksia, mielenkiinnon kohteita, intohimoja. (enkä tosiaankaan tarkoita mitään syrjähyppyä)
Paraneeko elämänlaatusi jos eroat? Ongelmia ei suhteessasi tunnu olevan, joten mitä jos vielä matkaisit syvälle sisimpääsi ja yrittäisit miettiä, mitä sinulta puuttuu.
Tottakai teet niin kuin parhaaksi näet, mutta kuvailit miehesi olevan ystäväsi ja tärkeä sinulle. Sellaiset ihmissuhteet ovat melko harvassa kuitenkin, joten voi olla ettet löydä mitään "korvaavaa". Huomaatko kaikkia pieniä ihania asioita hänessä? osaatko arvostaa häntä?
Älä unohdu miettimään negatiivisia asioita vaan muista elää! Oletko varmasti antanut kaikkesi suhteelle? Etkai ole pitänyt rakkauttasi "säästöliekillä"? Jotkut ihmiset eivät uskalla heittäytyä suhteeseen erilaisista syistä (pelko, entiset kokemukset, hallinnan kadotuksen tunne). Oletteko juuttuneet arkeen? Tehkää matka, kokeaa uusia asioita yhdessä. Ja muista että parisuhde on vain yksi elämän alue, joskin suuri. Mutta et voi odottaa että saat siltä kaiken mitä haluat.
En usko että olet lapsellinen, koska olet pohtinut tätä hyvin kypsästi ja etsit todella ratkaisua. Olisitko miettinyt liikaakin? Menisikö asiat paremmin jos elisit täysillä murehtimatta?
Joskus näemme läheisten ihmisten tärkeyden vasta silloin kun olemme menettämässä heidät. Älä pidä miestäsi itsestäänselvyytenä.
Ihmiset tuppaavat liikaa miettimään omaa onnellisuuttaan. Onko tilanne todella niin huono, että joudut kestämään sitä? Onko toimiva parisuhde sittenkään se mitä haluat? Sinulla on se edessäsi nyt. Tuskin siitä tuon toimivampaa tulee muidenkaan kanssa. Arvosta sitä mitä sinulla on! Tee ratkaisusi itse.- sekopää?
Hyvä keittiöpsykologi, tulipas siinä paljon asiaa. Pitänee lukea tuo vielä uudelleen ajatuksen kanssa.
Onhan noissa ajatuksissa perää. Eihän tämä suhde yksin tuo onnea elämään. Toisaalta en kyllä kuvittelekaan sen tuovan ja muuten koen, että elämäni on aika hyvällä mallilla (on ystäviä, työtä, riittävästi rahaa, sopivasti vapaa-aikaa jne.).
Ihan varmasti ajattelen asiaa liikaakin, ja keskityn liikaa negatiivisin asioihin. Toisaalta olen työntänyt niitä negatiivisia tunteita pois mielestäni ja lyönyt itseäni laimin sillä tavalla. Nyt vasta kehtaan itse myöntää itselleni, ettei kaikki ole niin hyvin kuin haluaisin uskotella itselleni ja muille.
Olemme yhdessä kokeneet kaikenlaista omissa elämissämme, ja tukeneet toisiamme aina tarvittaessa. Nyt elämässä on seesteisempi vaihe, ja tuntuu, ettei meillä enää olekaan mitään "syytä" olla yhdessä. Suhteeseen pitäisi löytää jotain muutakin sisältöä kuin ongelmien ratkominen. ;) Liekö tämä sitten joku vaihe vai pysyvämpi olotila, sitä en tiedä.
Toisaalta vasta viime aikoina on selvinnyt sellaisia perustavaa laatua olevia eroja ajatusmaailmojemme välillä, etten tiedä, löytyykö niiden yhteensovittamiseen keinoja. Mutta ovatko ne sitten ylitsepääsemättömiä ristiriitoja, sitä en (vielä) tiedä.
Onni on varmasti paljon omastakin asenteesta kiinni, siitä miten suhtautuu elämäänsä ja osaako arvostaa kaikkea sitä hyvää. Näin olen yrittänytkin suhtautua, mutta samalla minusta on tullut meidän molempien virtalähde, ja nyt alkavat voimat loppua. Toisaalta pitäisi myös osata päättää, mitkä ovat niitä itselle tosi tärkeitä asioita ja millaisia kompromisseja on valmis tekemään elämässään. Sen kun tietäisi, olisi varmasti tosi viisas... - teillä
sekopää? kirjoitti:
Hyvä keittiöpsykologi, tulipas siinä paljon asiaa. Pitänee lukea tuo vielä uudelleen ajatuksen kanssa.
Onhan noissa ajatuksissa perää. Eihän tämä suhde yksin tuo onnea elämään. Toisaalta en kyllä kuvittelekaan sen tuovan ja muuten koen, että elämäni on aika hyvällä mallilla (on ystäviä, työtä, riittävästi rahaa, sopivasti vapaa-aikaa jne.).
Ihan varmasti ajattelen asiaa liikaakin, ja keskityn liikaa negatiivisin asioihin. Toisaalta olen työntänyt niitä negatiivisia tunteita pois mielestäni ja lyönyt itseäni laimin sillä tavalla. Nyt vasta kehtaan itse myöntää itselleni, ettei kaikki ole niin hyvin kuin haluaisin uskotella itselleni ja muille.
Olemme yhdessä kokeneet kaikenlaista omissa elämissämme, ja tukeneet toisiamme aina tarvittaessa. Nyt elämässä on seesteisempi vaihe, ja tuntuu, ettei meillä enää olekaan mitään "syytä" olla yhdessä. Suhteeseen pitäisi löytää jotain muutakin sisältöä kuin ongelmien ratkominen. ;) Liekö tämä sitten joku vaihe vai pysyvämpi olotila, sitä en tiedä.
Toisaalta vasta viime aikoina on selvinnyt sellaisia perustavaa laatua olevia eroja ajatusmaailmojemme välillä, etten tiedä, löytyykö niiden yhteensovittamiseen keinoja. Mutta ovatko ne sitten ylitsepääsemättömiä ristiriitoja, sitä en (vielä) tiedä.
Onni on varmasti paljon omastakin asenteesta kiinni, siitä miten suhtautuu elämäänsä ja osaako arvostaa kaikkea sitä hyvää. Näin olen yrittänytkin suhtautua, mutta samalla minusta on tullut meidän molempien virtalähde, ja nyt alkavat voimat loppua. Toisaalta pitäisi myös osata päättää, mitkä ovat niitä itselle tosi tärkeitä asioita ja millaisia kompromisseja on valmis tekemään elämässään. Sen kun tietäisi, olisi varmasti tosi viisas...Kiinnitin huomiosi seuraavaan lauseeseesi: "Nyt elämässä on seesteisempi vaihe, ja tuntuu, ettei meillä enää olekaan mitään "syytä" olla yhdessä. Suhteeseen pitäisi löytää jotain muutakin sisältöä kuin ongelmien ratkominen. ;)" Olen kuullut rakkaan Dr. Philin sanovan että sellainen suhde jossa alituiseen ratkotaan vain ongelmia, on ongelmasuhde. Eli vastaus tulikin jo edellä. =)
- sekopää?
teillä kirjoitti:
Kiinnitin huomiosi seuraavaan lauseeseesi: "Nyt elämässä on seesteisempi vaihe, ja tuntuu, ettei meillä enää olekaan mitään "syytä" olla yhdessä. Suhteeseen pitäisi löytää jotain muutakin sisältöä kuin ongelmien ratkominen. ;)" Olen kuullut rakkaan Dr. Philin sanovan että sellainen suhde jossa alituiseen ratkotaan vain ongelmia, on ongelmasuhde. Eli vastaus tulikin jo edellä. =)
Niin, ehkä tämä on ongelmasuhde. Joskus mietin, ettei muilla ihmisilla ole aina tarvetta märehtiä ongelmia ja olla jonkun sortin kriisissä. Itsekin olen perusluonteeltani aika perusonnellinen ja vähään tyytyväinen, mutta kumppani ei meinaa tyytyä mihinkään, ja vetää minut mukaan omiin ongelmiinsa.
Toisaalta minun pitäisi ehkä tehdä vaan selväksi, etten ole mikään tunteiden kaatopaikka, ja jos asiat eivät muutu, niin sitten harkitsen lähtöä.
Toisaalta kyllä parisuhteessa pitää myös saada purkaa omaa pahaa oloaan, uskoisin. Pitäisi vaan löytää tässäkin asiassa se kultainen keskitie.... - sekopää?
teillä kirjoitti:
Kiinnitin huomiosi seuraavaan lauseeseesi: "Nyt elämässä on seesteisempi vaihe, ja tuntuu, ettei meillä enää olekaan mitään "syytä" olla yhdessä. Suhteeseen pitäisi löytää jotain muutakin sisältöä kuin ongelmien ratkominen. ;)" Olen kuullut rakkaan Dr. Philin sanovan että sellainen suhde jossa alituiseen ratkotaan vain ongelmia, on ongelmasuhde. Eli vastaus tulikin jo edellä. =)
Vanha viisas Dr. Phil myös aina sanoo, että suhteessa pitää ansaita ero. Tuntuu, etten ole vielä ehkä yrittänyt kaikkeani ja en siis "saa" (vielä) erota. Mutta mistä tietää, mikä on tarpeeksi ja on ansainnut pakonsa?
- Peter Pan
Hei,
olen itse kolmekymppinen "miehen alku" ja kun luin viestiäsi, niin tuntui kuin olisin lukenut itse kirjoittamani tekstiä.
Itsekin elän vastaavanlaisessa suhteessa, kaikki on päällisin puolin kunnossa, mutta minusta itsestä on kadonnut se jokin. En näe toisessa mitään vikaa, vaan minä olen yksinkertaisesti onneton. Tiedän ettei onni tule parisuhteesta, vaan täytyy itse olla onnellinen parisuhteessa. Siksi olenkin panostanut itseeni ja tehnyt asioita, joista tykkään. Urheilen, käyn leffassa, tapaan kavereita ja tehdään yhdessäkin samoja asioita.
Silti tunnen itseni Peter Paniksi, joka istuu kalliolla ja näivettyy sisältä. Tahtoisin lentää, mutta siivet eivät enää kanna.
Tyttöystäväkin on huomannut, että kaikki ei ole minulla hyvin ja olen sanonutkin, että olen onneton ja tuntuu, että ollaan enää kavereita vain. Hän pelkää kovin, että jätän hänet..mutta ei sekään ole oikein häntä kohtaan, että olen suhteessa vain osittain.
Ehkä se sielunkumppani on jossain muualla ja minun pitäisi lähteä häntä etsimään. Toki sellaista ei välttämättä koskaan löydy, mutta en tuhoaisi toisen elämääkin tässä samalla kuihtuessani lentokyvyttömäksi.- sekopää?
Tiedän mistä puhut.
Pelkäsin sanoa suoraan miehelleni, etten tiedä haluanko olla hänen kanssaan. Eilen kuitenkin sanoin niin, ja hän olikin tosi ymmärtäväinen ja kuunteli kärsivällisesti. Sanoi jopa, että jos meidän pitää erota, jotta olisin onnellinen, niin sitten erotaan. Pelkkä teito siitä, ettei yhdessä tarvitse olla toisen takia tuntui vapauttavalta. Kannattaisiko sinunkin ottaa asia rehellisesti puheeksi? En tiedä onko tästä sinulle mitään apua. Minäkin mietin ihan samaa, etten itse ainakaan haluaisi mieheni olevan kanssani vain minun takiani. Jotain muutakin siinä pitää olla.
Vai ollaakohan me Peter sellaisia surullisia tyyppejä, jotka eivät vain halua kasvaa aikuisiksi? Sitten tällainen perusmukava suhdekin tuntuu ahdistavalta, koska kyllähän se edustaa sellaista aikuismaista pysyvyyttä ja jollain tavalla myös tylsyyttä?
T. sekopää? - Peter Pan
sekopää? kirjoitti:
Tiedän mistä puhut.
Pelkäsin sanoa suoraan miehelleni, etten tiedä haluanko olla hänen kanssaan. Eilen kuitenkin sanoin niin, ja hän olikin tosi ymmärtäväinen ja kuunteli kärsivällisesti. Sanoi jopa, että jos meidän pitää erota, jotta olisin onnellinen, niin sitten erotaan. Pelkkä teito siitä, ettei yhdessä tarvitse olla toisen takia tuntui vapauttavalta. Kannattaisiko sinunkin ottaa asia rehellisesti puheeksi? En tiedä onko tästä sinulle mitään apua. Minäkin mietin ihan samaa, etten itse ainakaan haluaisi mieheni olevan kanssani vain minun takiani. Jotain muutakin siinä pitää olla.
Vai ollaakohan me Peter sellaisia surullisia tyyppejä, jotka eivät vain halua kasvaa aikuisiksi? Sitten tällainen perusmukava suhdekin tuntuu ahdistavalta, koska kyllähän se edustaa sellaista aikuismaista pysyvyyttä ja jollain tavalla myös tylsyyttä?
T. sekopää?..oikeassakin siinä, että meissä asuu sisäinen levottomuus, ikuinen lapsi, joka ei halua rauhoittua aikuisuuden kaavoihin.
Toisaalta uskon myös siihen, että on olemassa jossain sellainen ihminen minullekin, jonka seurassa sieluni saa rauhan, en tunne sisälläni tyhjyyttä enkä kaipaa minnekään. Toinen puolisko minusta, jonka seurassa olen kotonani.
Olen yrittänyt ratkaista tilanteen tekemällä asioita, joista pidän ja täyttää tätä kautta tyhjyyden tunnetta. Olemme keskustelleet tilanteesta tyttöystäväni kanssa monta kertaa hyvässä hengessä. Nyt olemme edenneet päivä kerrallaan ja antaa minulle aikaa.
Toisen on hyvin vaikea käsittää se, että miksi minä etäännyn, vaikka kaikki on näennäisesti hyvin.
Täällä moni tuomitsee tällaisen ajattelun, mutta pitää elämässä mielestäni sen verran itsekäs olla, että jos itse ei voi hyvin, niin se on väärin toistakin kohtaan olla "vain" suhteessa. - sekopää?
Peter Pan kirjoitti:
..oikeassakin siinä, että meissä asuu sisäinen levottomuus, ikuinen lapsi, joka ei halua rauhoittua aikuisuuden kaavoihin.
Toisaalta uskon myös siihen, että on olemassa jossain sellainen ihminen minullekin, jonka seurassa sieluni saa rauhan, en tunne sisälläni tyhjyyttä enkä kaipaa minnekään. Toinen puolisko minusta, jonka seurassa olen kotonani.
Olen yrittänyt ratkaista tilanteen tekemällä asioita, joista pidän ja täyttää tätä kautta tyhjyyden tunnetta. Olemme keskustelleet tilanteesta tyttöystäväni kanssa monta kertaa hyvässä hengessä. Nyt olemme edenneet päivä kerrallaan ja antaa minulle aikaa.
Toisen on hyvin vaikea käsittää se, että miksi minä etäännyn, vaikka kaikki on näennäisesti hyvin.
Täällä moni tuomitsee tällaisen ajattelun, mutta pitää elämässä mielestäni sen verran itsekäs olla, että jos itse ei voi hyvin, niin se on väärin toistakin kohtaan olla "vain" suhteessa.Juuh, samaa mieltä. Nyt huomaan, miten tuhoisaa on laittaa omat ajatukset ja tarpeet ja toiveet jatkuvasti syrjään. Pintaan ne tulevat kumminkin.
Jonkun mielestä on parempi olla "ihan OK" -suhteessa, toinen on onnelisempi yksin kuin sellaisessa. Sen kun vain tietäsi, missä menee raja riittävän ja riittämättömän välillä.
Sulla (ja mulla) on kai sikäli ihan hyvä tilanne, ettei tarvitse hätiköidä ja voi rauhassa miettiä mitä haluaa. Toisaalta itsestä tuntuu, että jotain päätöksiä pitäisi kyetä tekemään, ei tässä ole koko elämäksi aikaa jäädä tuleen makaamaan.
Vielä siitä aikuistumisesta: Huomaan, että itselläni tämä liittyy jonkinlaiseen kolmenkympin kriisiin. On kiva työ ja kiva koti ja helvetisti asuntolainaa ja kaikki luisuu ihan itsestäään kohti keskiluokkaista perheidylliä, että oikein ahistaa. Kuitenkin tiedän, ettei minulla ole mitään keskiluokkaista perheidylliä vastaankaan, vaan uskoisin jopa olevani onnellinen sellaisessa tilanteessa. Kun vaan tietäisi, onko se tässä nykyisessä suhteesa, jonkun toisen kanssa vai alkaisinko elää ihan itseni näköistä elämää ja lakata murehtimasta siitä, mikä on oikein ja järkevää ja mitä muut ajattelevat. - Peter Pan
sekopää? kirjoitti:
Juuh, samaa mieltä. Nyt huomaan, miten tuhoisaa on laittaa omat ajatukset ja tarpeet ja toiveet jatkuvasti syrjään. Pintaan ne tulevat kumminkin.
Jonkun mielestä on parempi olla "ihan OK" -suhteessa, toinen on onnelisempi yksin kuin sellaisessa. Sen kun vain tietäsi, missä menee raja riittävän ja riittämättömän välillä.
Sulla (ja mulla) on kai sikäli ihan hyvä tilanne, ettei tarvitse hätiköidä ja voi rauhassa miettiä mitä haluaa. Toisaalta itsestä tuntuu, että jotain päätöksiä pitäisi kyetä tekemään, ei tässä ole koko elämäksi aikaa jäädä tuleen makaamaan.
Vielä siitä aikuistumisesta: Huomaan, että itselläni tämä liittyy jonkinlaiseen kolmenkympin kriisiin. On kiva työ ja kiva koti ja helvetisti asuntolainaa ja kaikki luisuu ihan itsestäään kohti keskiluokkaista perheidylliä, että oikein ahistaa. Kuitenkin tiedän, ettei minulla ole mitään keskiluokkaista perheidylliä vastaankaan, vaan uskoisin jopa olevani onnellinen sellaisessa tilanteessa. Kun vaan tietäisi, onko se tässä nykyisessä suhteesa, jonkun toisen kanssa vai alkaisinko elää ihan itseni näköistä elämää ja lakata murehtimasta siitä, mikä on oikein ja järkevää ja mitä muut ajattelevat.Niin, minähän juuri 30v. täytin, mutta minulla tämä ei liity ikäkriisiin, koska olen mielelläni kolmekymppinen "aikuinen". Minullakaan ei ole mitään keskiluokkaista perheidylliä vastaan, päinvastoin. Mielelläni näkisin itseni parin lapsen isänä rivarin pätkässä tai omakotitalossa. Ja tämän toki nykyisessä elämässänikin saavuttaisin.
Mut haluaisin silti uskoa, että vaikka tällaisessa perheidyllissä eläisin, niin kun lapset on yhdessä saatu nukkumaan, niin väsymyksestä huolimatta olisi kiva istahtaa sohvalle rakkaan puolison kanssa ja nauttia toisistamme, tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Tiedän, että tämän joku kuittaa lauseella, että hankkikaa lapsia, niin ette varmasti jaksa panostaa toisiinne.. En minä tarkoitakaan, että se joka iltaista pitäisi olla ja ylä- ja alamäkiäkin suhteissa aina tulee. Mutta edes pieni hetki silloin tällöin. Kun tulee kotiin, niin kaunis katse ja suudelma, hyvänyön suukko nukkumaan mentäessä. Tunne, että ei halua olla koskaan missään muualla kuin tässä ja nyt hänen rinnallaan tämän tyhjyyden sijaan.
..Joku voisi sanoa, että olen masentunut. Mutta se ei todellakaan ole sitä. Olen iloinen, positiivinen ja sosiaalinen, enkä tosiaa näyttele tunteitani. Hyvä minun olla, mutta olen vain onneton. Toivon, että joku pyyhkisi surun silmistäni pois!:) - jo eronnut
Peter Pan kirjoitti:
Niin, minähän juuri 30v. täytin, mutta minulla tämä ei liity ikäkriisiin, koska olen mielelläni kolmekymppinen "aikuinen". Minullakaan ei ole mitään keskiluokkaista perheidylliä vastaan, päinvastoin. Mielelläni näkisin itseni parin lapsen isänä rivarin pätkässä tai omakotitalossa. Ja tämän toki nykyisessä elämässänikin saavuttaisin.
Mut haluaisin silti uskoa, että vaikka tällaisessa perheidyllissä eläisin, niin kun lapset on yhdessä saatu nukkumaan, niin väsymyksestä huolimatta olisi kiva istahtaa sohvalle rakkaan puolison kanssa ja nauttia toisistamme, tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Tiedän, että tämän joku kuittaa lauseella, että hankkikaa lapsia, niin ette varmasti jaksa panostaa toisiinne.. En minä tarkoitakaan, että se joka iltaista pitäisi olla ja ylä- ja alamäkiäkin suhteissa aina tulee. Mutta edes pieni hetki silloin tällöin. Kun tulee kotiin, niin kaunis katse ja suudelma, hyvänyön suukko nukkumaan mentäessä. Tunne, että ei halua olla koskaan missään muualla kuin tässä ja nyt hänen rinnallaan tämän tyhjyyden sijaan.
..Joku voisi sanoa, että olen masentunut. Mutta se ei todellakaan ole sitä. Olen iloinen, positiivinen ja sosiaalinen, enkä tosiaa näyttele tunteitani. Hyvä minun olla, mutta olen vain onneton. Toivon, että joku pyyhkisi surun silmistäni pois!:)Juuri tuota minäkin haen, ja täytin myös juuri sen maagiset 30, mutta kriisiä en myönnä. :)
Tsemppiä!! - sekopää?
Peter Pan kirjoitti:
Niin, minähän juuri 30v. täytin, mutta minulla tämä ei liity ikäkriisiin, koska olen mielelläni kolmekymppinen "aikuinen". Minullakaan ei ole mitään keskiluokkaista perheidylliä vastaan, päinvastoin. Mielelläni näkisin itseni parin lapsen isänä rivarin pätkässä tai omakotitalossa. Ja tämän toki nykyisessä elämässänikin saavuttaisin.
Mut haluaisin silti uskoa, että vaikka tällaisessa perheidyllissä eläisin, niin kun lapset on yhdessä saatu nukkumaan, niin väsymyksestä huolimatta olisi kiva istahtaa sohvalle rakkaan puolison kanssa ja nauttia toisistamme, tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Tiedän, että tämän joku kuittaa lauseella, että hankkikaa lapsia, niin ette varmasti jaksa panostaa toisiinne.. En minä tarkoitakaan, että se joka iltaista pitäisi olla ja ylä- ja alamäkiäkin suhteissa aina tulee. Mutta edes pieni hetki silloin tällöin. Kun tulee kotiin, niin kaunis katse ja suudelma, hyvänyön suukko nukkumaan mentäessä. Tunne, että ei halua olla koskaan missään muualla kuin tässä ja nyt hänen rinnallaan tämän tyhjyyden sijaan.
..Joku voisi sanoa, että olen masentunut. Mutta se ei todellakaan ole sitä. Olen iloinen, positiivinen ja sosiaalinen, enkä tosiaa näyttele tunteitani. Hyvä minun olla, mutta olen vain onneton. Toivon, että joku pyyhkisi surun silmistäni pois!:)Ah, tiedän niin, mitä tarkoitat. Minustakin olen oikein mukavassa iässä ja haaveilen ihan tavallisista asioista.
Vaikka on tuon nykyisenkin partenerin kanssa oikein mahtavia hetkiä, niin ehkä jollain tavalla sellainen sielukumppanuus (tai miksi sitä kutsuisikaan) puuttuu. Että olisi hyvä olla ihan hiljaa eikä tarvitsisi tehdä tai sanoa mitään, ja olisi hyvä olla.
Suukkoja ja hellyyttä saan ihan riittämiin, mutta joku "syvempi kohtaamisen taso" puuttuu (v**u miltä scheisselta tämä kuulostaa!).
Sama täällä, iloisesti porskutellaan eteenpäin, ja kaveritkaan ei tajua, mikä mulla voi olla kun meillähän on kaikki niin ihanasti ja minä olen aina niin positiivinen ja tasapainoinen. Silti sydämessä tuntuu, että siellä olisi tilaa suuremmillekin tunteille. Tai jotain. - Peter Pan
sekopää? kirjoitti:
Ah, tiedän niin, mitä tarkoitat. Minustakin olen oikein mukavassa iässä ja haaveilen ihan tavallisista asioista.
Vaikka on tuon nykyisenkin partenerin kanssa oikein mahtavia hetkiä, niin ehkä jollain tavalla sellainen sielukumppanuus (tai miksi sitä kutsuisikaan) puuttuu. Että olisi hyvä olla ihan hiljaa eikä tarvitsisi tehdä tai sanoa mitään, ja olisi hyvä olla.
Suukkoja ja hellyyttä saan ihan riittämiin, mutta joku "syvempi kohtaamisen taso" puuttuu (v**u miltä scheisselta tämä kuulostaa!).
Sama täällä, iloisesti porskutellaan eteenpäin, ja kaveritkaan ei tajua, mikä mulla voi olla kun meillähän on kaikki niin ihanasti ja minä olen aina niin positiivinen ja tasapainoinen. Silti sydämessä tuntuu, että siellä olisi tilaa suuremmillekin tunteille. Tai jotain.Kuten huomaat, niin meillä on hyvin hyvin samanlainen tilanne, ei me olla sekopäitä ollenkaan! Ulkopuolisten silmistä kaikki on hyvin ja miettivätkin varmaan, että ovatpa nuo onnellisia ja silti itsestä tuntuu, että jotain tärkeää puuttuu!
Ei se ole mitään seischeä, se on totuus!:) Meidän sydämissä olisi tosiaan tilaa suuremmille tunteillekin!
Mutta kyllä me tästä selvitään! Vielä tulee päivä, kun Peter Pan lentää!:) - sekopää?
Peter Pan kirjoitti:
Kuten huomaat, niin meillä on hyvin hyvin samanlainen tilanne, ei me olla sekopäitä ollenkaan! Ulkopuolisten silmistä kaikki on hyvin ja miettivätkin varmaan, että ovatpa nuo onnellisia ja silti itsestä tuntuu, että jotain tärkeää puuttuu!
Ei se ole mitään seischeä, se on totuus!:) Meidän sydämissä olisi tosiaan tilaa suuremmille tunteillekin!
Mutta kyllä me tästä selvitään! Vielä tulee päivä, kun Peter Pan lentää!:)No ei me sitten ehkä olla, sekopäitä siis. Kuten mies eilen sanoi, niin teinpä sitten mitä vaan, niin tästä ei voi mennä kuin parempaan suuntaan. Luotetaan siis siihen! Elämä kantaa.
muka-sekopää? - ..ja rakkaus pelkkä unelma
Ja tässä 40 naisen alku.eronnut jo kerran samoista syistä.aloittanut uuden suhteen aivan liian hätäisesti silloin niin ihanalta ja täydelliseltä tuntuvan miehen kanssa.ei suhteessamme ole todellakaan ollut pahemmin moitittavia asioita. Kumppanini on ollut erittäin kiltti, ymmärtäväinen ja kaikinpuolin muutenkin ihannemies, mutta...niin jotain olen alkanut kaipaamaan...sitä lentämistäkö, josta jo sain hetken maistiaisia kun meillä oli noin puoli vuotta sitten hyvin vaikeat ajat parisuhteessa kumppanini sairastuttua masennukseen.nyt hän on toipunut kuitenkin masennuksestaan ja on löytänyt tunteensa minua kohtaan.mutta minä taas menetin tuon masennusjakson aikana omat tunteeni kumppaniani kohtaan..olimme tuon ajan lähinnä vain kämppiksiä.minulla oli omat menoni ja hän mietti mitä oikein haluaa loppujen lopuksi elämästään.silloin lenneltyäni sitten törmäsin toiseen lentelijään, jonka kanssa asiat tuntui synkkaavan hyvin.en kuitenkaan vielä silloin lähtenyt hänen matkaansa lentelemään...jäin itsekin miettimään asioita ja yrittämään löytää yhteistä säveltä.en kuitenkaan ole koskaan päässyt enää samalle aaltopituudelle kumppanini kanssa vaikka olen tosissani yrittänyt.olen käynyt juttelemassa ulkopuolisen auttajan kanssa, ystävieni kanssa ja jopa ex aviomieheni kanssa...minulla on yhä vaan tunne että tahdon lentää..kokeilla ja katsella vielä mitä maailmalla on minulle tarjottavanaan.en ole valmis sitoutumaan..etsin jotain..en vain vielä tiedä mitä...
- Peter Pan
..ja rakkaus pelkkä unelma kirjoitti:
Ja tässä 40 naisen alku.eronnut jo kerran samoista syistä.aloittanut uuden suhteen aivan liian hätäisesti silloin niin ihanalta ja täydelliseltä tuntuvan miehen kanssa.ei suhteessamme ole todellakaan ollut pahemmin moitittavia asioita. Kumppanini on ollut erittäin kiltti, ymmärtäväinen ja kaikinpuolin muutenkin ihannemies, mutta...niin jotain olen alkanut kaipaamaan...sitä lentämistäkö, josta jo sain hetken maistiaisia kun meillä oli noin puoli vuotta sitten hyvin vaikeat ajat parisuhteessa kumppanini sairastuttua masennukseen.nyt hän on toipunut kuitenkin masennuksestaan ja on löytänyt tunteensa minua kohtaan.mutta minä taas menetin tuon masennusjakson aikana omat tunteeni kumppaniani kohtaan..olimme tuon ajan lähinnä vain kämppiksiä.minulla oli omat menoni ja hän mietti mitä oikein haluaa loppujen lopuksi elämästään.silloin lenneltyäni sitten törmäsin toiseen lentelijään, jonka kanssa asiat tuntui synkkaavan hyvin.en kuitenkaan vielä silloin lähtenyt hänen matkaansa lentelemään...jäin itsekin miettimään asioita ja yrittämään löytää yhteistä säveltä.en kuitenkaan ole koskaan päässyt enää samalle aaltopituudelle kumppanini kanssa vaikka olen tosissani yrittänyt.olen käynyt juttelemassa ulkopuolisen auttajan kanssa, ystävieni kanssa ja jopa ex aviomieheni kanssa...minulla on yhä vaan tunne että tahdon lentää..kokeilla ja katsella vielä mitä maailmalla on minulle tarjottavanaan.en ole valmis sitoutumaan..etsin jotain..en vain vielä tiedä mitä...
..Kai sitä pienessä mielessään toivoo, että joku kaunis päivä huomaakin osaavansa taas lentää ja kun laskeutuu hetkeksi kalliolle lepäämään, niin viereen lennähtää istumaan se sielunkumppani, joka kertoo ettei meillä enää ole kiire minnekään. Siinä on sitten hyvä yhdessä katsella auringon laskua ja vielä vuosien päästä se tuntuu samalta. Ei ole kiire minnekään, seikkailut jatkuvat yhdessä.
Tämä kuulostaa ehkä liian romanttiselta höpinältä jonkun korvaan, mutta voihan asian ilmaista arkisemminkin. Kun lauantai-aamuna juon aamukahvia, näen sielunkumppanin kasvot vastapäätä minua ja tunnen ihanan tunteen, kun en enää halua lentää!:)
Missä on muuten alkuperäinen Sekopää? vai joko hän sai elämänsä kuntoon? - tyttö joka myös tahtoo vaan...
Peter Pan kirjoitti:
..Kai sitä pienessä mielessään toivoo, että joku kaunis päivä huomaakin osaavansa taas lentää ja kun laskeutuu hetkeksi kalliolle lepäämään, niin viereen lennähtää istumaan se sielunkumppani, joka kertoo ettei meillä enää ole kiire minnekään. Siinä on sitten hyvä yhdessä katsella auringon laskua ja vielä vuosien päästä se tuntuu samalta. Ei ole kiire minnekään, seikkailut jatkuvat yhdessä.
Tämä kuulostaa ehkä liian romanttiselta höpinältä jonkun korvaan, mutta voihan asian ilmaista arkisemminkin. Kun lauantai-aamuna juon aamukahvia, näen sielunkumppanin kasvot vastapäätä minua ja tunnen ihanan tunteen, kun en enää halua lentää!:)
Missä on muuten alkuperäinen Sekopää? vai joko hän sai elämänsä kuntoon?näitä sekopäitähän täällä tuntuu riittävän..alkuperäisestä en tiedä=),mutta hyvin sanottu toi (Peter Panin)viisaus.näinhän se on..täytyy vaan toivoa että jonainpäivänä se sielunkumppani istuisi minuakin vastapäätä..pientä hytinää on kuitenkin ilmassa..
- Anonyymi
Peter Pan kirjoitti:
..Kai sitä pienessä mielessään toivoo, että joku kaunis päivä huomaakin osaavansa taas lentää ja kun laskeutuu hetkeksi kalliolle lepäämään, niin viereen lennähtää istumaan se sielunkumppani, joka kertoo ettei meillä enää ole kiire minnekään. Siinä on sitten hyvä yhdessä katsella auringon laskua ja vielä vuosien päästä se tuntuu samalta. Ei ole kiire minnekään, seikkailut jatkuvat yhdessä.
Tämä kuulostaa ehkä liian romanttiselta höpinältä jonkun korvaan, mutta voihan asian ilmaista arkisemminkin. Kun lauantai-aamuna juon aamukahvia, näen sielunkumppanin kasvot vastapäätä minua ja tunnen ihanan tunteen, kun en enää halua lentää!:)
Missä on muuten alkuperäinen Sekopää? vai joko hän sai elämänsä kuntoon?Näin vuosia myöhemmin kommentoin tähän, että samanlaisessa elämäntilanteessa elävänä pystyn samaistumaan todella hyvin "Peter Panin" ajatuksiin, ihan kuin olisin itse kaiken kirjoittanut (en olisi kyllä varmastikaan noin kauniisti osannut itse ajatuksiani auki kirjoittaa). Melkein alkaa itkettää, kun tuo kuulostaa niin surulliselle, mutta samalla kuitenkin lohdullisen kauniille ja tutulle. Toivon koko sydämestäni, että olet löytänyt viereesi liitelemään jonkun ihanan ja sopivan ihmisen (toivon samaa myös itselleni), jos ikinä satut tänne ketjuun vielä eksymään. Sinun kaltaisia satuolentoja tähän maailmaan tarvitaan <3
- Ajanhukkaa
Aika moni tuossa ylempänä on kehottanut jatkamaan suhteessa, mutta kukaan ei mielestäni ole kunnolla perustellut sitä, miksi pitäisi jatkaa...
Kun on kyseessä lapseton pariskunta, niin ei ole mitään velvollisuutta ja pakottavaa syytä pysyä yhdessä, jos se ei tunnu oikealta.
Päinvastoin - on syytä katkaista suhde nyt, kun lapsia ei vielä ole, jos suhde jo nyt tuntuu väärältä.
Olen itse pari kertaa nuorempana juuttunut moneksi vuodeksi "katsotaan vielä"-suhteeseen. Siis suhde ei ole tuntunut oikealta, mutta olen silti halunnut "katsoa vielä", jos se siitä lähtisi toimimaan ja jonain päivänä intohimot vielä syttyisivät. Niin ei ole tietenkään käynyt, ja eroon on päädytty. Pahimmillaan 6 vuoden "katsomisen" jälkeen. Hukkaan heitettyä elämää.- sekopää?
Niin, tuota juuri pelkään. En halua jäädä suhteeseen kitumaan puolikkaalla liekillä, mutta toisaalta en halua jättääkään suhdetta, jossa on myös paljon hyvää. Tuntuu kuitenkin, että nyt neljän vuoden jälkeen on tullut sellainen sauma, että pitäisi tietää, onko tämä nyt sitä hamaan hautaan asti, vai erotaanko. Klassinen kaikki tai ei mitään -tilanne, siis.
Toisaalta ajattelen myös niin, että nyt on vielä helppo lähteä eikä tässä iässä ole vielä peli menetetty (jos koskaan). Ihan hyvin voisin vielä etsiä "sitä oikeaa", jos sellaista on edes olemassa.... - Lilith 2007
...suhde ei kannata. Olin aikoinani sellaisessa katsotaan vielä suhteessa. Mun hyvä miespuolinen ystävä antoi mulle erittäin hyvän neuvon: "Ei se kasomalla parane!" Eikä todellakaan, se EI katsomalla parantunut... tajusin lähteä, joka oli oikeestaan fiksuin teko mitä elämäni aikana oon tehnyt...
- joku vaan
Eikö mikään riitä? Jos kaikki on hyvin. Niin mikä on se "joku" joka puuttuu?. Tollaiella ajatusmaailmalla löydät mielestäni joka suhteesta sen jonkun asian mikä puuttuu.. Jos on löytänyt jotain hyvää/pysyvää niin miksi lähteä siitä pois?
- jo eronnut
Itselläni oli juuri samantyylinen tilanne vähäsen aikaa sitten, ja minusta tuntui siltä, että parempi erota kuin yrittää väen vängällä jatkaa ja löytää se kadonnut kipinä. Tottakai arki tulee joka suhteeseen jne. (kuulin AIKA monelta nuo samat höpinät) mutta ei kai arjen tarvitse olla sellaista, että tuntuu, ettei ole mitään yhteistä, mitään puhuttavaa... Seksi meillä toimi, tosin lopahti sitten loppuvaiheessa, kun ei enää suhde muutenkaan toiminut.
Jokaisen pitää miettiä itse, mitä todella elämältä haluaa ja missä näkee/haluaa nähdä itsensä muutaman vuoden kuluttua. Minä ainakin olen ihan onnellinen nyt, vaikka suhteeni lopetinkin, eikä takuuta mistään tulevasta olekaan. Päivä kerrallaan... :) - sekopää?
Itse en pidä suhteen onnistumisen mittarina sitä, onko suhde pysyvä. Suhde voi olla hyvä myös sen aikaa, jonka se kestää. Ehkä se palvelee silloin jotain muuta tarkoitusta. Tietysti jos kuviossa olisi lapsia, olisi ihanteellista, että myös suhde olisi pysyvä. Ja tottakai toivon, että jonkun kannssa pääsisin jakamaan saman vanhainkodin huoneen ja hautapaikan.... :)
Uskon myös, että monessa muussakin suhteessa voisi olla ihan hyvä olla. Mutta riittääkö se? Se on kysymys, jota pohdin.
Tajuan kyllä pointtisi, samaa ovat monet sanoneet. En vain tiedä, onko kyse siitä, että mikään ei riittäisi. Haluaisin vain, että suhde olisi vähän enemmänkin kuin "ihan hyvä ja pysyvä". - sekopää?
jo eronnut kirjoitti:
Itselläni oli juuri samantyylinen tilanne vähäsen aikaa sitten, ja minusta tuntui siltä, että parempi erota kuin yrittää väen vängällä jatkaa ja löytää se kadonnut kipinä. Tottakai arki tulee joka suhteeseen jne. (kuulin AIKA monelta nuo samat höpinät) mutta ei kai arjen tarvitse olla sellaista, että tuntuu, ettei ole mitään yhteistä, mitään puhuttavaa... Seksi meillä toimi, tosin lopahti sitten loppuvaiheessa, kun ei enää suhde muutenkaan toiminut.
Jokaisen pitää miettiä itse, mitä todella elämältä haluaa ja missä näkee/haluaa nähdä itsensä muutaman vuoden kuluttua. Minä ainakin olen ihan onnellinen nyt, vaikka suhteeni lopetinkin, eikä takuuta mistään tulevasta olekaan. Päivä kerrallaan... :)Minäkään en varsinaisesti halua tilalle uutta, parempaa suhdetta. Mieluummin olen yksin kuin epätyydyttävässä suhteessa. Pitäisi vaan löytää joku balanssi siihen, mikä on normaalia arkipäiväistymistä ja mikä säälittävää kitkuttamista vailla toivoa suhteen kohenemisesta ja kipinän uudelleeen löytymisestä.
Tietysti haaveielen suhteesta, jossa olisi kipinää vuosien jälkeenkin, mutta en tiedä, onko se mahdollista. Kertokaa te: onko? - n 40 v
sekopää? kirjoitti:
Itse en pidä suhteen onnistumisen mittarina sitä, onko suhde pysyvä. Suhde voi olla hyvä myös sen aikaa, jonka se kestää. Ehkä se palvelee silloin jotain muuta tarkoitusta. Tietysti jos kuviossa olisi lapsia, olisi ihanteellista, että myös suhde olisi pysyvä. Ja tottakai toivon, että jonkun kannssa pääsisin jakamaan saman vanhainkodin huoneen ja hautapaikan.... :)
Uskon myös, että monessa muussakin suhteessa voisi olla ihan hyvä olla. Mutta riittääkö se? Se on kysymys, jota pohdin.
Tajuan kyllä pointtisi, samaa ovat monet sanoneet. En vain tiedä, onko kyse siitä, että mikään ei riittäisi. Haluaisin vain, että suhde olisi vähän enemmänkin kuin "ihan hyvä ja pysyvä".Etsai vain sielunkumppaniasi.Itse menin nuorena naimisiin ,tein lapset ja pettämisestä erottii.Noin se meni pähkinänkuoressa.Mut taakse jäi pitkä.20 v kestävä avioliitto.Nyt olen löytänyt ihmisen rinnalleni.Hän on juuri se ihminen jonka kanssa riittää vain ihan kädestä pitäminen ja se tuo tullessaan niin uskomattoman levollisen ja lämpimän tunteen.Mitä intohimoon tulee,onko se aina suoraa fyysistä seksiä.Olen huomannut että vaikka nyt tässä töitteni äärellä ajattelen hänen hymyään tai tapaansa koskettaa esim. ohimennen tai muisto halauksesta unenpöpperössä keskellä yötä,saa minut haluamaan häntä hui sentään.Vaan riittää vain se lähekkäin olokin.Yhdessä olo ja tekeminen oman itsellisen elämän rinnalla meillä aiavan loistavaa,sielujen sympatiaa,ei sanojakaa toisinaan tarvita,kehot ja kosketus puhuu puolestaa.Olenko siis löytänyt toisen puoliskoni!!!??? Tätäkö tunnetta sinä haet??
- sekopää?
n 40 v kirjoitti:
Etsai vain sielunkumppaniasi.Itse menin nuorena naimisiin ,tein lapset ja pettämisestä erottii.Noin se meni pähkinänkuoressa.Mut taakse jäi pitkä.20 v kestävä avioliitto.Nyt olen löytänyt ihmisen rinnalleni.Hän on juuri se ihminen jonka kanssa riittää vain ihan kädestä pitäminen ja se tuo tullessaan niin uskomattoman levollisen ja lämpimän tunteen.Mitä intohimoon tulee,onko se aina suoraa fyysistä seksiä.Olen huomannut että vaikka nyt tässä töitteni äärellä ajattelen hänen hymyään tai tapaansa koskettaa esim. ohimennen tai muisto halauksesta unenpöpperössä keskellä yötä,saa minut haluamaan häntä hui sentään.Vaan riittää vain se lähekkäin olokin.Yhdessä olo ja tekeminen oman itsellisen elämän rinnalla meillä aiavan loistavaa,sielujen sympatiaa,ei sanojakaa toisinaan tarvita,kehot ja kosketus puhuu puolestaa.Olenko siis löytänyt toisen puoliskoni!!!??? Tätäkö tunnetta sinä haet??
Ehkä juuri tuota. En siis tarkoita intohimolla pelkkää seksiä, vaikka sitäkin.
Enemmän kaipaan (etsin/toivon löytäväni/olevan olemassa) intohimoa, kiinnostusta toista ihmistä kohtaan.
Se kai edellyttäisi, että molemmilla olisi omat elämänsä ja mielenkiinnon kohteet. Tällä hetkellä mieheni on hyvin laiska tällä saralla.. Ei kiinnosta ihminen, jota ei lähtökohtaisesti kiinnosta mikään.
- paremmaksi
Arki on arkea, ei juhlaa. Jos ei tunnu kivalta kaikki vaan tuntuu että jotakin puuttuu, suhdetta ei kannata jatkaa. Mitä kauemmin siinä elää, sitä väkinäisempää, sitä vähemmän intohimoa, sitä selvemmin molemmat etääntyvät ja silloin puuttuu jo liian paljon.
- sekopää?
Totta, intohimon hiipuessa pari etääntyy toisistaan ja välimatkaa on vaikea kuroa kiinni. Juuri noin meille on käymässä, tai käynytkin. Välillä lähennytään hetkeksi, ja sitten taas eletään kuin kaverit omissa maailmoissamme. Tai minä elän, mies elää edelleen kiinni suhteessa. Siitä taa seuraa ahdistusta, kun ei kykene rakastamaan yhtä paljon kuin toinen....
- ...
Olen aikalailla samassa tilanteessa itsekin. Kaikki on ns. hyvin, mutta silti tuntuu, että jotakin puuttuu. On todella vaikeata edes ajatella toista jättävänsä kun ei kerran "mitään vikaa ole"...
- sekopää?
Niin. Sen kun tietäisi, että mitä sopii odottaa. Kannattaako kurotella kuita taivailta vai riittäisikö vähän vähempikin...
- kohtalotoveri
Kokemusta on. Kumppanini kohteli minua hyvin ja kaikki vaikutti ulkoisesti kait olevan hyvin, mutta silti huomasin sisälläni olevan pahan olon. Mutta onko suhde hyvä jos jommalla kummalla on (jatkuva selittämätön) paha olo?
Minä ajattelen niin, että omiin tunteisiinsa pitää luottaa, tunteet eivät valehtele vaan ovat totta. Jos sinulla on paha olo sisälläsi, vaikka selittämätön sellainen, on siihen varmasti syy.
Ja jos olet alkanut ajattelemaan tuon suuntaisia ajatuksia, en usko että ne vain päästäsi heität.
Tärkeintä minusta on, että teet päätöksen omien tunteittesi mukaan. Ja myös se, että et tee kumppaniasi kohtaan väärin sanomalla toista ja ajattelemalla toista.- sekopää?
Uskon samoin, että tunteilleen pitäisi olla rehellinen ja luottaa niihin. Toisaalta olisi kiv löytää myös joku järkiselitys tunteilleen, jotta voisi jotenkin oikeuttaa päätöksensä itselleen ja kumppanille... Kuulostaako ihan hullulta?
Kumppani nyt kyllä tietää näistä epäilyksistä, se on hyvä se. Sanoi, ettei halua seisoa minun onneni tiellä, vaikka kyllähän se varmasti sattuis ihan älyttömästi, jos sen takia pitäisi erota.
Olisi helpompi erota jostain tosi idiootista, joka kohtelee tosi huonosti. Mutta että ajattelevasta, herkästä, fiksusta ihmisestä? Eikö sellaisista pitäisi pitää kiinni kaksin käsin? Mikä on kun ei tosi hyvä tyydytä?
t. sekopää? - psykolooki
Tässä on vain se ongelma, että vaikka tunteet ovat kokijalleen totta, ne eivät välttämättä kerro nykyisestä, käsillä olevasta tilanteesta vaan kumpuavat lapsuuden tai nuoruuden traumoista... Nämä tulee tunnistaa, kokea ja purkaa ennen kuin kykenee elämään täysipainoisesti tässä hetkessä...
Kaikille tunteet eivät siis ole se, jota tulee kuunella ja seurata...
- asdasda
pistää toimiva suhde poikki, ajaa toimiva auto rotkoon, upottaa toimiva vene jonkkaan, heittää toimiva pesukone parvekkeelta alas, irtisanoutua työpaikasta missä viihtyy, tuhota toimiva terveytensä päihteillä, ja ampua kuula toimiviin(?) aivoihinsa. Tämä sinänsä toimiva planeetta on jo pilattu tunnevammaisilla purkinäköisillä ihmisillä.
- sekopää?
Juuri tuolta tämä oma päänsisäinen elämä välillä vaikuttaa - mielipuolelta. Kiitos, että toit hieman perspektiiviä tähän keskusteluun! ;)
- Joku mies
1. Myönnät ainakin itsellesi rehellisesti, että olet ihastunut johonkin toiseen urokseen.
2. Jos ym. ei pidä paikaansa, sitten pillerit pois
3. Jos ym. ei auta - hommaa omaa elämää sen parisuhteen lisäksi. Siis harrastuksia ja muita aiheita josta saat onnellisuuden tunnetta... Se kumppani & parisuhde ei saa olla koko "elämä".
Jos suhteessa ei ole vikaa, niin ei sitä tarvitse korjata.... Eli korjaa itsesi.- sekopää?
Voi kunpa kykenisin noin suoraviivaiseen ajatteluun: rikkinäistä tarvitse korjata. Se on ihan totta, mutta kun ei tiedä mitä itselleen tekisi. Ahdistaa vaan, kun ei edes itseään pysty korjaamaan.
Pillerit muuten jätin pois, koska niistä meni seksihalut. Ei se kuitenkaan parisuhdetta parantanut, vaikka kuvittelin hetkeksi niinkin.
Tuota ihastumisjuttua en nyt tajua.
Kaverit ja harrastukset tuo iloa ja hauskuutta elämään, mutta tällä saralla on silti vaikeaa. Juuri nyt elämässä pitäisikin olla hurjan onnellinen, kaikki asiat ovat näennäisesti niin täydellisen hyvin. Vaan kun ei, ja sitten kiukuttelen miehelle ja puran omaa pahaa oloani. (Todella rakentavaa.) - jo eronnut
sekopää? kirjoitti:
Voi kunpa kykenisin noin suoraviivaiseen ajatteluun: rikkinäistä tarvitse korjata. Se on ihan totta, mutta kun ei tiedä mitä itselleen tekisi. Ahdistaa vaan, kun ei edes itseään pysty korjaamaan.
Pillerit muuten jätin pois, koska niistä meni seksihalut. Ei se kuitenkaan parisuhdetta parantanut, vaikka kuvittelin hetkeksi niinkin.
Tuota ihastumisjuttua en nyt tajua.
Kaverit ja harrastukset tuo iloa ja hauskuutta elämään, mutta tällä saralla on silti vaikeaa. Juuri nyt elämässä pitäisikin olla hurjan onnellinen, kaikki asiat ovat näennäisesti niin täydellisen hyvin. Vaan kun ei, ja sitten kiukuttelen miehelle ja puran omaa pahaa oloani. (Todella rakentavaa.)Minua ahdisti ihan vietävästi kun minulla ei oikeastaan ollut mitään suurta järkisyytä miehelleni, miksi haluan erota. Hän vaan jankkasi asiaa, että syy on oltava, eikä se, että minusta tuntuu siltä etten enää tunne samoin häntä kohtaan riittänyt! Siihen joutui kuitenkin tyytymään. Meillä oli juuri se "ihan ok-suhde", enkä todellakaan aio tyytyä sellaiseen!!!
- Nimetön
Hei "sekopää"!
Et ole mielestäni sekopää vaan olet todella järkevästi miettinyt asioitasi eri näkökannoilta. Voit myös kysyä itseltäsi kuinka kauan nykyisessä tilanteessasi jaksat 10 vuotta, 5 vuotta, 2 vuotta, 1 vuoden vai kuukausia kun alat työstää asiaasi? Onko mahdollista että molemmat teistä alkavat voida pahoin ja jopa vihata pitkittyneen ilmassa leijuneen tilanteen vuoksi toisianne vai haluatteko säilyttää hyvän ystävyyden?
Me ihmiset olemme kokonaisuuksia ja haluamme Rakkaaksemme kokonaisuuden emme ihmistä jossa on jokin sellainen ominaisuus mikä meille on tärkeää ja jokin tuntuu vaan vieraalta koska aikanaan se ominaisuus löytyy sitten suhteemme toimimattomuus tekijäksi. Uskalla luottaa vaan sisimpäsi tutkimusmatkaan jota teet!
Rehellisyys itselle ja rehellisyys kumppanille omista tunteista on se matka joka kannattaa käydä.
Sinulla on taito kuunnella sisintäsi koska siellä on sinun elämääsi ne vastaukset. Eivät niitä kukaan muu saa eikä voi tulla sanomaan. Se voi viedä vuosi mutta se on todella sen arvoista; sieltä löydät sisäisen rauhan ja polun joka on sinun elämääsi varten viitoitettu.
Teitpä mitä tahansa ei kannata pelätä tunteita joita tilanne herättää ne kuuluvat ihmiselämään ja niiden opetteleminen käsittelyn myötä luo suurta rikkautta tulevaisuutta varten.
OLET ROHKEA ja VIISAS ja minusta tuntuu ettet tee asioita hetken mielijohteesta.
KUUNTELE SISINTÄSI! ONNEA OMALLE TIELLLESI!
Sirpa- sekopää?
Niin, kunpa vain osaisikin luottaa omaan arvostelukykyynsä ja olisi sitten rohkeutta toimia oman tunteen mukaan, rehellisesti itselle ja toiselle.
Minusta itsestänihän ne vastaukset on kaivettava, ja siellä ne ongelmatkin syntyvät, omassa päässä.
Kiitti tsempistä!
ei-ehkä-sittenkään-sekopää? - Sirppis/Sirpa
sekopää? kirjoitti:
Niin, kunpa vain osaisikin luottaa omaan arvostelukykyynsä ja olisi sitten rohkeutta toimia oman tunteen mukaan, rehellisesti itselle ja toiselle.
Minusta itsestänihän ne vastaukset on kaivettava, ja siellä ne ongelmatkin syntyvät, omassa päässä.
Kiitti tsempistä!
ei-ehkä-sittenkään-sekopää?Hei Sekopää vielä!
Sinun on myös muistettava ettei ole syyllistä tai syytöntä osapuolta on vaan tilanne joka on eri osatekijöiden summa. Ei yksin sinun halusi saa korjaamaan suhteenne laatua ja toimimattomia osia vaan myös kumppanisi tasavertainen tahto löytää yhteinen tie.
Sinä olet aloittanut tutkimusmatkasi; uskalla vaan jatkaa. Kyllä sinä aikanaan löydät ne tarvitsemasi vastaukset.
Arvostelija ja neuvojat pilaavat arvokkaan tutkimusmatkasi löydökset. Ole onnellinen ja ylpeä, kun noin nuorena, noin syvällisiä ja kauas kantavia vastauksia olet lähtenyt etsimään.
Tässä maailmassa on miljoonia ihmisiä jotka ovat mieluimmin ovat YHDESSÄ YKSIN KUIN USKALTAISIVAT JOTAIN MUUTA.
Katso ympärillesi miten paljon voitkaan nähdä tyhjiä ja sisällöttömiä ihmisiä; voi miten surulliseksi tulenkaan sellaisista huomioista ja tiedän etten itse ole koskaan sitä halunnut.
ROHKEUTTA SISKOSENI!!!!
Sirppis/Sirpa
- psykolooki
Yleensä tämä tunne "jotakin puuttuu" tarkoittaa puutetta suhteessa OMAAN ITSEEN JA OMIIN TARPEISIIN. Eli katse peiliin ja ammattiapua hakemaan - itsllesi.
- minullakin
sukupuoli, ikä ja suhteen pituuskin pitää täysin paikkansa:) Olisiko se myös tämä ikä ja yhteiskunta, jolta harva ihan täysin pystyy välttymään? Tarkoitan että on varaa valita ja tehdä yksilöllisiä päätöksiä enemmän muista riippumatta?
Tiedän tai uskon että minulla nämä lamaantuneet tunteet ei johdu vain suhteen arkipäiväistymisestä vaan enemmän itsestäni. Minulta ei oikeastaan puutu nykyisessä suhteessani muuta kuin se kunnon kipinä. Miten kauan sen pitäisi olla poissa/sen eteen pitäisi tehdä töitä, että uskaltautuisi tekemään toisenlaisia päätöksiä parisuhteen eteen?
Olen kyllä itse melkoinen haaveilija, joka on toisaalta kasvanut hyvin ristiriitaisessa perheessä. Sen takia tämä seesteinen parisuhde tuntuu ehkä lähinnä hiillokselta kunnon roihuun verrattuna. Mukavaa ja leppoisaa mutta ei sen kummempaa.
Ihastuinkin toiseen mieheen n.3 vuotta sitten, mutta siitä vastuu tietenkin itselläni, ei suhteellamme. Selvitimme asian mieheni kanssa ja päätimme jatkaa eteenpäin. Kieltämättä koko asia ja toinen ihminen kummittelee silti edelleen mielessäni. Entäpä jos.
Kaikki on tietenkin opittavissa ja tällaiseen seesteiseen suhteeseenkin varmaan kasvaa ja tietenkin sitä seesteisyyttä suhteesta jossain määrin pitää löytyäkin. En tiedä onko se tällaisenaan nyt niin pirun ideaali loppujen lopuksi kuitenkaan - minulle. Ehkä jollein muulle se nimenomaan on se täydellinen.
Ruma, kaunis, ja rakas. Rikas, rämä mutta oma.. - Human?
Tervehdys.Suhde on vaikea lopettaa jos on "paras" kaveri/ rakas. Hyvän näköinen sirpsakka "hörhö" on helppo jättää. Ei ole helliä tunteita. Vain se yksi asia. Itselläni melkein 2 vuotta sitten. Yhä kavereita. Soitellaan, joskus nähdään. Vain kysytään kuulumisia. Kaveri pohjalta, mutta silti kumpaakin kaihertaa. Sen huomaa silmistä/ jutuista. En tiedä... aika näyttää. Voimia.
- mies____________78
Oma tyttöystäväni jätti minut 2,5 vuotta sitten oltuamme viisi vuotta yhdessä.
Mitään "hyvää" syytä hänellä ei ollut lähteä. Kommentoi vain että suhde ahdistaa eikä hän ole tyytyväinen. Omasta mielestäni meillä meni hyvin. Yhtä hyvin kuin oli mennyt oikeastaan koko ajan, en huomannut loppuaikana mitään eroa siihen minkälaista meillä oli ollut suhteen alussa.
Olin kuitenkin ilmeisen väärässä ja tunsin että minua oli "kusetettu" oikein kunnolla kun hän kerralla sitten päästi ilmoille kaikki asiat mitkä minussa ärsyttivät. Seksi oli kuulemma rutiininomaista enkä ollut tarpeeksi romanttinen. Hän kaipasi jännitystä ja rakastumisen huumaa. En ilmeisesti enään tarjonnut niitä hänelle. Miten helvetissä useamman vuoden jälkeen voidaan edes näitä jatkuvasti odottaa?
Miehet ovat keskimäärin oikein tyytyväisiä pitkäaikaisiin tyttöystäviinsä/vaimoihinsa. Miehille riittää että "menee hyvin" ja on mukavaa. Naiset ovat näköjään taasen erilaisia.
Vuoden ajan eron jälkeen olin niin paskana että pelottaa edes muistella. En nyt ruvennut uberpaljon dokamaan tms. mutta jälkeenpäin kun katsoo niin minut olisi varmasti voinut helposti diagnosoida masentuneeksi.
Sittemmin olen huomannut itsessäni hieman pelottavia muutoksia. Olen tullut kyyniseksi ja jotenkin turtuneeksi naisten suhteen. Aikaisemmin olin erittäin uskollinen enkä ikinä pettänyt tyttöystävääni. Nykyään se on lähes kroonista ja saan suurta hupia siitä että pääsen tekemään jos jonkinlaisia ohareita naisille. Olen muuttunut täysin paatuneeksi naisten iskijäksi ja jotenkin totaalisen sieluttomaksi sikailijaksi.
Kuulostaa törkeältä ja sitä se onkin. Menetin vain kaiken luottamukseni naisiin tuon eron yhteydessä. Nykyisin kun tapaan mukavan tytön, ei mene kuin pari viikkoa kun jo katselen muita vaihtoehtoja. Takaraivossa kun puristaa tieto/luulo siitä että kuitenkin ennemmin tai myöhemmin nainen "ahdistuu" .
Surullista.- kaikki on mahdollista
Minulla on täysin sama homma menossa. Miestä ahdistaa ja haluaa erota, vaikka mitään merkkejä ei ole ollut ilmassa ja suhde on ollut hyvä koko tämän viiden vuoden ajan. Ei sen enempää selityksiä, matto vaan vetäistään jalkojen alta ja se siitä sitten. Olen ihan hajalla.
- ...
..huttua mullekin,sillä olen itsekin ollut samanlaisessa tilanteessa.Kestin sitä aikani kunnes yksinkertaisesti lähdin kävelemään ja aloitin elämään omaa elämääni..Itse teet omat ratkaisusi,mutta halusin kertoa ettet ole yksin vaan on meitä muitakin..Mun mielestäni yksinolo sopii vallan mainiosti kenelle vain!!!
- Kolmas sekopää
Moi,
Olin ihan identtisesti samanlaisessa suhteessa, et voi edes uskoa kuinka tarkkaan kuvailit tuossa omaa tilannettani! Olimme yhdessä hieman alle 4 vuotta, matkustelimme, hankimme koiran, asuimme yhdessä ja menimme kihloihin. Mies oli kuin unelma. Paras ystäväni ja luotettava kuin kallio, komea kuin mikä ja lempeä, ystävällinen ja viisas. MUTTA. En tuntenut häntä kohtaan intohimoa. En minkäänlaista, missään suhteen vaiheessa. Seksi oli kyllä upeaa, koska hän oli hyvin taitava, mutta en vain koskaan tuntenut sellaista valtavaa paloa, jota olen joskus kokenut.
Laitoin suhteen poikki, ja päätös hajotti koko miehen elämän. Jos olisin tuolloin tiennyt, kuinka rikki hän menee, en olisi sitä tehnyt. Omalta kannaltani ajatellen kyllä. Olen sen jälkeen kokenut paljon semmoista, mikä tosiaan on avannut silmäni sille faktalle, että kerran vaan eletään joten eletään sitten tunteella ja lujaa.
Nyt kumminkin olen melkein identtisessä tilanteessa. Olen tavannut ihana miehen ja olemme olleet kimpassa kolme vuotta. Seksi on ihanaa silloin kun sitä on, mutta nykyisin mies haluaa vain parin kuukauden välein, ja se ei oikein minun viriilille luonnolleni passaa...
Viime kuukausina olen hyvin paljon miettinyt taas asioita, mutta toisaalta suhteen tasapainoisuus ja intohimo joka kumminkin on olemassa (haluan miestä oikeastaan koko ajan ja tiedän, että hänkin nauttii kun asiat saadaan etenemään) pitävät minut suhteessa.
Eli ei varmaan mikään suhde ole täydellinen. Ja sitten on niitä, jotka ovat sinkkuina tai vähemmän sitovassa suhteessa koko ikänsä. Pointti lienee siinä, että oppii tuntemaan itsensä niin hyvin että osaa ja uskaltaa olla sitä mitä on ja elää se mukaan. - sekopää nro. 4
Kuulostaa niin tutulta, piti nyt koko ketju lukea, kun tulin foorumiin aloittamaan keskustelua samasta aiheesta.
Olen ollut mieheni kanssa 3 vuotta, olemme molemmat 20. Suhde toimii, hän on ihana ja rakastava, hellä ja komea. Riitojakaan ei juuri ole. Hän olisi valmis kihloihin, on siitä puhunut jo melkein vuoden.
Suhteen alku oli hankala, me niin nuoria ja asuttiinkin eri paikkakunnilla. Yhteen muutettiin alle vuoden seurustelun jälkeen, ja hyvin meni, kunnes syksyllä oli edessä ero opiskelupaikkakuntien takia.
Suhde ei enää tunnu hyvältä. En tunne miestäni kohtaan intohimoa, seksi tökkiin ja haastan tahtomattanikin riitaa pikkuasioista. Olen ottanut eronkin esille, mutta mies ei halua asiasta kuullakaan. Hän vain itkee ja toteaa ettei hänellä ole mitään muuta, ja ettei tiedä miten ikinä selviää ilman minua.
Tilanne on hirveän ahdistava molemmille, minulle ei itse eron, vaan miehen ahdistuksen ja pelon vuoksi. Hän ehdottaa taukoa, että voisin rauhassa miettiä ja katsella, mutta pelkään vain pitkittäväni tilannetta.
Tuntuu, että hän on juuri se, jonka kanssa joskus haluan vaikka sen yhteisen hautapaikan, mutta ettei suhteen aika ole nyt. Tämä on hänelle ensimmäinen oikea vakava suhde, ja pelottaa sekin, ettei hänellä vaan ole tarpeeksi kokemusta ja elettyä elämää takana sanoakseen, että olen hänelle se oikea. Kuten ei ehkä minullakaan.
Olo on vaan niin ristiriitainen, erotakko vai ei. Olisin minä hänenkin kanssaan varmaankin ihan onnellinen. Silti kuitenkin kaipaan muuta, joten onko se nyt hänellekään reilua jatkaa näin.
Pelottaa vaan niin helvetisti ettei hän kertakaikkiaan kestä eroa.
Missä se kulkee se raja, milloin suhde ei enää olekaan tarpeeksi "hyvä", että siinä kannattaa jatkaa? Olenko kuitenkin vain itsekäs, jos lähden? - i tried so hard
ehkä sinutsta nyt tuntuu tolta mut katotaan sitte vuoden päästä tulet takaisin tänne suremaan
tekojasi - viisaita_neuvoja
#Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?
Ihan normaalia suhdeangstia. Kaikilla tulee jossakin vaiheessa käymään näin.
#Olenko ihan hullu, kun haluan jättää hyvän miehen, jota jopa rakastan?
Et ole. Joskus rakkaastakin voi olla hyvä erota. Se on velvollisuuskin häntä kohtaan, jos et ole onnellinen hänen kanssaan.
#Saako suhteesta lähteä ennen kuin menee tosi huonosti, (esin. mies ryyppäää tai hakkaa)?
Saa. Ja kuten edellä sanoin, se on velvollisuuskin.
#Pitäisikö suhteelle antaa vielä aikaa ja odottaa intohimon palaamista?
Jos siltä tuntuu, että tarvitset vielä aikaa, niin anna suhteelle aikaa. Tärkeintä on tuntea itsensä ja elää omien tuntemusten mukaan. Jos et vielä tunne itseäsi, voi olla aika opetella ja tutustua itseen. Se voi olla parsta tehdä sinkkuna, eli se ero on tarpeen sinulle. - Anonyymi
Elikkäs teet niinkuin kaikki naiset tuossa vaiheessa. Alat oikutella, olla epätyytyväinen kaikkeen, kirjoittaa miehestä vikalistaa ja paskoa suhdetta maksimaalisesti. Kaiken tämän teet sillä tavalla että miehellä ei ole mitään hajua siitä että olet tuhoamassa suhdetta sisältäpäin jolloin hän yrittää kompensoida. Alat ylenkatsoa häntä koska hän "ei ymmärrä mitä on menossa" ja hiljalleen kehität itseesi syvän halveksinnan miestä kohtaan käyttäen perusteena hänen tyhmyyttään tai sitä että hän ei tee mielestäsi siinä vaiheessa tarpeeksi oikeanlaisia asioita sinun ja suhteenne eteen.
Vie hänet syvälle pimeään metsään, puukota häntä selkään ja jätä hänet sinne kuolemaan. Problem solved.
Ps. Olet aivan paska ämmä etkä ole ansainnut mitään hyvää elämässäsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mielessäni vieläkin T
Harmi että siinä kävi niinkuin kävi, rakastin sinua. Toivotan sulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydät sopivan ja hyvän201283Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k71272- 51186
Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.21184Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis11163Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,11161Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p421147Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin21144Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä31129Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta21120