Kuinkahan suuri osa vihreistä on taistolaismyönteisestä kasvuympäristöstä lähtöisin, tai on ex-taistolainen? Riidanhaluisia räksyttäjiä siis melkein kaikki.
Puolueelta puuttuu näkemys Suomen järkevästä kehittämisetä tyystin.
Puolueelta puuttuu näkemys Suomen järkevästä kehittämisetä tyystin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jo isovanhempani olivat sitä mieltä, ettei demokratiasta ole mihinkään. He kannattivat vallan ja pääoman tiukkaa keskittämistä ja tarttuivat sen puolesta aseisiin. Stalinin vankileirien saaristo olisi ollut heille kuin päiväunta. Vanhempani olivat kyllä paljon lepsumpia. Minä olen saanut varmaan jonkin hyppygeenin kun olen enemmän jyrkän linjan kannattaja. Ehkä tämä aika vaatii sitä.
Esimerkiksi:
Sananvapautta käytetään aivan väärin. Ei se muuta asioita todeksi, että tuhat tyhmää höpöttää samaa valhetta. Meidän muodostaman etujoukon olisi hyvä sitä jotenkin valvoa.
Demokratiassa on vähän sama vika kuin edellisessäkin. Ei tavallinen sivistymätön tollo mitään asioista ymmärrä. Gaddafkin sanoo, että demokratia on vain enemmistön diktatuuria.
Yksityisomistus. Mihin ihminen sitä tarvitse? Aina vain vaativat lisää. Omistus on kerättävä yhteen, jotta saadaan riittävästi pääomia teolliseen toimintaan. Siitä kyllä tihkuu riittävästi alaspäinkin. Se on kokonaisuuden, siis yhteisön etu.
Tietenkin on niitä, jotka eivät tätä hyväksy. Se on voi voi. Sitä varten on poliisi ja oikeuslaitos. Kannatan lämpimästi poliisin määrärahojen ja valtaoikeuksien lisäystä
EX-Sasinistin poika
Kansallinen Kokoomus
lopeta riidankylvö tällä palstalla!
Äidiltäsi puutui näkemys kun sinua teki!! Isältäsi myös!!