Ylimielisyys

Ylimielinen, ylimielisempi, demari

Ainoana virheenään Luhtanen piti huolimattomuuttaan vaalirahoitusselvityksessä. Hän hyväksyi selvityksen, jossa käteisellä hoidettu graafikon lasku ei näkynyt.
Luhtanen totesi, että lopulta on ”aivan sama” ja ”yhdentekevää”, olivatko kulut kunnallisvaaleissa Espoon keskusvaalilautakunnalle ilmoitetut 2 800 euroa tai puuttuvan summan kanssa luvuksi saatu 3 700 euroa.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Oikeusministeri Luhtanen kiistää pimeät palkkiot/1135225689940
2221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Summat yhä vähän hakusessa =)


Vois edes sen verran yrittää että arpoisi oikeat summat noihin meriselityksiinsä =)


****
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200703085807378_uu.shtml

Kun maksun aika koitti, liikkeenjohdon konsulttina työskentelevä Juhani Luhtanen toteutti sen, mitä oli ehdottanutkin.

Iltalehden tavoittaman yrittäjän mukaan raha vaihtoi omistajaa Helsingin Pakilassa sijaitsevan huoltoaseman baarissa. Yrittäjä ei olisi kertomansa mukaan halunnut rahoja kirjanpidon ulkopuolelta, mutta meni paikalle, koska pelkäsi muuten jäävänsä kokonaan ilman maksua.

- Hän ojensi minulle pöydän ali nipun viidenkymmenen euron seteleitä ja sanoi että tämän pitäisi riittää, nimettömänä pysyttelevä yrittäjä kertoo.

Nipussa oli rahaa 980 euroa.

Yrityksen lasku työstä oli runsaat 1 600 euroa arvonlisäveroineen. Lasku vastaa graafisen alan halvempaa keskitaksaa noin parinkymmenen tunnin työstä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huipussaan kirjoitti:

Ylimielinen, ylimielisempi, demari

Ainoana virheenään Luhtanen piti huolimattomuuttaan vaalirahoitusselvityksessä. Hän hyväksyi selvityksen, jossa käteisellä hoidettu graafikon lasku ei näkynyt.
Luhtanen totesi, että lopulta on ”aivan sama” ja ”yhdentekevää”, olivatko kulut kunnallisvaaleissa Espoon keskusvaalilautakunnalle ilmoitetut 2 800 euroa tai puuttuvan summan kanssa luvuksi saatu 3 700 euroa.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Oikeusministeri Luhtanen kiistää pimeät palkkiot/1135225689940

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu