Anteeksi nyt vain, mutta en oikein ymmärrä miten te jotkut uskallatte tehdä lapsia jo vuoden tai kahden tuntemisen jälkeen. Moni pariskuntahan kertoo tutkimuksissakin, että ovat yhdessä vain yhteisten lasten ja velkojen takia. Mutta onko tämäkin nyt sitä suoriutumista ja tuottamista?
Tässä kytee kyllä pommi yhteiskunnassa. Perhekotirintamalla ja päihdekuntoutus ja yksityisten turvakotien alalla tulee siis olemaan töitä tulevaisuudessa.
Tässä kytee kyllä pommi yhteiskunnassa. Perhekotirintamalla ja päihdekuntoutus ja yksityisten turvakotien alalla tulee siis olemaan töitä tulevaisuudessa.
Vastaukset 39
Vanhimmat
aikaa odotella kovin montaa vuotta ennen lasten hankintaa... jos niitä haluaa saada!!!
Parasta mitä lapselle voi antaa on turvallinen ja toimiva parisuhde vanhemmilla. Voiko puhua turvallisesta ja toimivasta parisuhteesta varmuudella jos lapsia tehdään pakon edessä parin vuoden tuntemisen jälkeen? Moni tekee lapsia myöskin siksi koska se kuuluu asiaan, sillä muutkin tekee, kaverit, sukulaiset jne.
Hyvin monessa tapauksessa ei edes tunneta kenen kanssa lapsia aletaan tekemään. Olisi siis parempi elää vaikka ilman lapsia.
Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia!
puolen vuoden seurustelun jälkeen, mutta olimme onneksi vakavissamme seurustelun suhteen ja abortti ei käynyt mielessä. Jos olisimme suunnitelleet olisi lapsi tullut ehkä vasta parin, kolmen, jopa viiden vuoden päästä! En kokenut olevani vielä valmis mutta nyt olen positiivisella mielellä äitiyden suhteen. Onneksi miehellä jo kokemusta ja on vastuuntuntoinen muutenkin.
"Onneksi miehellä jo kokemusta "
vaimonsa ja lapsensa jättämiseenkö?
b)lain mukaan c) yleisesti hyväksyttävä aika seurustella,ennen kuin on soveliasta alkaa lapsia"tekemään"?
Eiköhän se niin ole,että joillakin menee aikaa enemmän ja joillakin vähemmän...
Hyvin sanoit tosiaan,ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia. Vielä kun sen itse ymmärtäisit...
oletko ikinä kuullut, että kun ikä alkaa naista painamaan niin raskautuminen ei olekaan enää helppoa!
Me olimme seurustelleet vain 5 kuukautta kun avovaimoni oli raskaana. Eihän se suunniteltua ollut, mutta niin vain kävi. Nyt meillä on 3 kk vanha tyttövauva, joka luonnollisesti on maailman kaunein ja ihanin.
Tämä nyt varmaankin oli joku provo, mutta jotkut ihmiset kun kohtaavat, kokevat heti sielunkumppanin olevan siinä ja sellainen, joka ei vastaavaa ole kokenut ei sitä koskaan voi ymmärtääkään. Minä puolestani tiesin heti, että tuo tuossa on minun, hän samoin, onneksi ;)
Vittu oot tyhmä! Älä itke sitten kun akkasi pettää sinua! Vai onko se joku ruma plösö joka ei kelpaa muille? Sinullekkin heti pennun teki jotta sai pallon jalkaan tuollaiselle b-luokan peelolle:)))!!!
Onnea teille kovasti!
Parhaalle ystävälleni kävi samalla tavalla, ja edelleen he ovat hyvin onnellisia yhdessä, takana jo yli 10 vuotta :)
Mielestäni monet parit, jotka empivät ja jahkaavat sitoutumiseen ja lasten hankkimiseen liittyvissä asioissa, ovat tunteistaan ja itsestään/toisistaan vain niin kovin epävarmoja. Lopulta he ottavat ratkaisevan askeleen ja huomaavat, että eipä sitten kuitenkaan olisi kannattanut ja sitten eroavat. Useampi kuin yksi tapaus tämmöistäkin minun tuttavapiirissäni! Asia on tietysti eri, jos aletaan seurustelemaan ihan nuorena (opiskelut kesken, asutaan eri paikkakunnilla jne), silloin ihminen vielä kypsyy ja muuttuu niin paljon, että kannattaakin tutustua ja elellä ihan rauhassa, opiskella, viettää aika kavereiden kanssa jne.. tarkoitan lähinnä sitä, että "kypsässä iässä" (25- )tavanneet ihmiset tietävät elämänkokemuksellaan ja itsetuntemuksellaan yleensä paljon nopeammin, onko tässä Se Oikea. Valmiudet edetä suhteessa ovat usein ihan toista luokkaa kun viisikin vuotta aikaisemmin.
Tämä mielipide on varsin karrikoitu, mutta mielestäni siinä on totuus takana!
Sehän on niin, että mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi muille. Eikä mitään optimia käsittääkseni ole olemassa ihmissuhteissakaan.
Sulla taitaa olla hiukan väärä käsitys vanhemmiksi tulosta. Ei se todellakaan tarkoita sitä, että jos haluat perustaa perheen vuoden-kahden seurustelun jälkeen, niin tulevaisuus on perhekotia tms. Kyllä täällä Suomen maassa on hyviäkin perheitä ja hyviä vanhempia. Ei sitä "ennen vanhaakaan" vuosi tolkulla odotettu, että perhe voidaan perustaa ja hyviä tuloksia on tullu.Tosin surkeita tapauksia on aina! Me olemme seurustellee poikaystäväni kanssa 2,5v ja toivomme, että tämän vuoden puolelle saamme iloisia vauvauutisia. Meillä on molemmilla vakituinen hyvä työ, suhde hyvässä tasapainossa, niin miksi odottaa enää montaa vuotta?! Kolmekympin ikä lähestyy uhkaavasti, eikä sen jälkeen lapsensaaminen ole enää itsestäänselvyys.
Hieman eri mieltä siitä kuinka kauan pitäisi kulkea yksissä ennen kuin alkaa miettimään perheenlisäystä. Itse olin 20 vuotias saadessani ensimmäisen lapseni., joka oli toivottu, ei siis vahinko. Lapsen syntyessä olimme seurustelleet mieheni kanssa puolitoista vuotta. Nyt tämä esikoisemme on jo aikuisuuden kynnyksellä. Peruskoulu käytynä ja silleen. Minä ja mieheni olemme edelleen onnellisesti yhdessä ja meillä on myöskin toinen lapsi, joka hänkin on jo murrosikäinen. Meillä on hyvin tiivis perhe ja lapsille on joka päivä muistettu kertoa sekä sanoin, että teoin kuinka tärkeitä he ovat. Tunnen myös tapauksia jossa on seurusteltu kymmennenkin vuotta ennen kuin on menty naimisiin ja perustettu perhe, sitten onkin käynyt niin, että kun lapsia on tullut on se muuttanut parisuhteen arjen niin ettei yhteiselämästä ole tullut enään mitään. Niinpä sitten on erottu. Itse saan olla onnellinen kun löysin jo nuorena rinnalleni ihmisen joka ajattelee elämästä samoin kuin minä, ihmisen jonka kanssa on voinut jakaa niin ilot kuin surut.
Mikähän on sitten se optimaalinen seurusteluaika ja valmistautuminen äidiksi ja isäksi? Ei sellaista ole.
ei yhtään vähempää..Mitä kauemmin sen parempi.
Niinpä, toiset pystyvät rakentamaan hyvän parisuhteen ja kasvattamaaan lapsensa lyhyenkin yhdessäolon jälkeen. Silti se ei ole lainkaan ainoa oikea tapa. Kukin toimikoon omalla kohdallaan niinkuin parhaakseen näkevät. Mikä me olemme muita tuomitsemaan. Kannustetaan ja ollaan onnellisia muiden kanssaihmisiemme onnesta. Ja jos kanssaihmisemme sitten esim. eroaa niin ollaan tukena ja lohduttavana olkapäänä. Eiköhän se kuitenkin ole parempi vaihtoehto kuin tuomitseminen, toisen ihmisen valintojen arvosteleminen. Eletään ja annetaan muiden elää.
Jos sä voisit vielä noi kappale-jaot tehdä niin sua ei ehkä tunnistaisi niin helposti joka osastolla, eri nimellä, eri asialla. Ehkä sulla on tarkoitus herättää keskustelua, mutta se on jotenkin niin läpinäkyvää ja provosoivaa liiaksi.
Hyvät provot on aina paikallaan, mutta sinä erotut liian hyvin.
en tiedä, mitä tarkoitit, mutta ope-ope, kappalejakoa EI kirjoiteta väliviivalla, minkä varmasti tiedätkin...
mut eikö oikeasti ole muuta pohdittavaa kuin tarttua kielioppiin, kun ihmiset pohtivat ongelmiaan?????
Uskovaiset menee nuorena naimisiin ja aloittavat lapsen teon heti. Ei olla seurusteltu ku 6 kk ja kihloihin korkeintaan vuoden ja naimisiin. Itse en ole uskovainen muutakuin tavallinen en lestaadiolainen mutta lähipiirissä on monikin ja suurin osa on alle 25 mennyt jo naimisiin eikä erosta tietoakaan. Se vaan on tosi
Ei ehkä oo erosta tietoakaan lestadiolaisilla joo, mutta eipä oo myöskään elämästäkään tietoa. Ja onko usein rakkaudestakaan tietoa, kun pitää ensimmäisen tunarin kanssa jo pistää hynttyyt yhteen ja alkaa pykäämään lapsia.
lessuilla kun ei ole mahdollista erota!
Meillä viime syyskuussa syntyny lapsi ja ens viikon jälkeen asutaan erillään. Viime kuukaudet ei olla kuin riidelty, jännä juttu vaikka suhteen alussa tehty selväksi että ei lapsia. Itse en ole kouluja käynyt loppuun ja muutenkaa ei ole isä ainesta, tai en haluais oman isän olevan minä. aivan saatanasta tämä elämä
Niin meni meillä.
Kihloihin mentiin samana iltana kuin tavattiin ja tässä yhteydessä tarkoitan kihloihin menolla nimenomaan sopimusta avioliittoon menosta.
Naimisiin mentiin vajaata vuotta myöhemmin.
Ensimmäinen lapsi syntyi seuraavana vuonna ja muut sitten säännöllisin väliajoin seuraavien vuosien aikana.
Naimisissa pysyttiin kunnes kuolema 20 vuotta myöhemmin erotti.
Olisi toki kelvannut mielellään toinenkin 20 vuotta yhteiseloa.
ei pidä paikkaansa!!!!!!!!!!!!!!!!!
Meillä tulee vappuna 1 vuosi seurustelua ja tuossa vieressä tuhisee 5 ja puol viikkoa vanha vauva.Puhuttiin heti eka iltana kun tutustuttiin, että lapsia molemmat haluaisi jos vain niitä saisi.Vauvahan ilmoitti sitten tulostaan aika pikaisestikkin.
Ollaan asuttu syksystä asti yhdessä ja ollaan todella onnellisia ja sitoutuneita tähän elämäämme.
Kun ikää on vähän enemmän kuin 25 niin kyllä asiat on kerennyt jo kokea ja haluaa todella nauttia ja sitoutua tähän perhe-elämään.
Me ainakin olemme tosi onnellisia eikä kummallakaan ole mitään hinkua minnekkään.Tottakai hoidamme parisuhdettamme sillä eihän lapsi ihan koko elämä saa olla mutta hänen ehdoillaan kuitenkin suurimmaksi osaksi mennään...
Niin ja olemme muutaman kuukauden päästä velattomia sillä ei ole enää auto eikä asuntolainaa (asutaan omassa talossa), joten ei olla yhdessä velkojen takia :)
et voi olla oikeasti noin vitun tyhmä!
Tämä tarina nyt ei tietysti ole totta, mutta voisit seuraavalla kerralla miettiä pidemmälle näitä tarinoita.
Eli ostitte asunnon, oman talon syksyllä ja olette jo muka maksaneet asunto- ja autolainen. Juu-u uskoo ken tahtoo.
Suhde voi mennä pieleen, vaikka olisi 10 vuotta tunnettu ennen lasten tekoa, yhtä lailla voi mennä pieleen, kun lapsi syntyy vuoden päästä ensitapaamisesta.
Kaikkein riskialttiimmat liitot on niitä, joissa on seurusteltu jostain 14-vuotiaasta ja sitten kun joskus 25v-30v alkaa tulla niitä lapsia, niin seinä tulee vastaan.
On se ihme että kaikkeen pitäsi olla saannöt tai jopa EU direktiivit. Elämä on täynnä valintoja ja se tekee elämisestä ihanan ja vaihtelevan kun sattuu ja tapahtuu. Olisi todella tylsää suunnitelmataloutta että jopa lasten tekemiselle pitäisi olla rajat. Antaa ihmisten tehdä lapsia kun heille sopii toki mieleuiten yhteisymmärryksessä, eikä niin että nainen sanoaa syövänsä pillereitä eikä sitten syönytkään ja vaatii mieheltä elatusmaksut.
jos olisi joku alimmaisraja lastentekoiälle ja minimi seurustelulle ennen lapsentekoa, niin yhteiskunta säästäisi lastenkotimaksuissa, perkele! Ja ihmiset olisivat onnellisempia parisuhteessaan!
Onko jotain oikeaa tietoa siitä että nuorten äitien lapset tai lyhyen seurustelun jälkeen parille syntyneet lapset olisivat muita useammin lastenkodeissa?
Vai jyllääkö mutu vain?
voi voi sentään, ja mikähän on *se* seurusteluaika, jolloin lapsia saisi alkaa tehdä. kuka sen määrittelee? voivoi näitä
Mie kun luulin, ettei tämä koskisi meitä mutta ilmeisesti lyhyen seurustelun jälkeen -käsite on hyvin liukuva. Meillä eka lapsi tuli, kun oltiin oltu yhdessä reilu 2 vuotta ja toinen sitten reilu vuosi siitä eteenpäin. Aattelin että tää ois ollu niille, jotka tulee raskaaksi per heti. Heitäkin tiedän ja hyvin menee. Eihän sitä koskaan tiedä, miten toinen ja itse ja elämä muuttuu, kun perheenlisäystä tulee, siihen ei yhdessä olemisen vuodet välttämättä vaikuta. Voi olla joskus jopa vaikeampaakin, jos on ollut vuosia "vain" kaksin ja sitten tuleekin lisää elämää taloon. Näitäkin tiedän. Se on vähän miten sitä aattelee. Lapsia tulee toisille, toisille ei ja niin pois päin. Sitä mie vaan en ymmärrä, että miten tää liittyy päihdekuntoutukseen. Ei kai lapsista tai aikuisista tule automaattisesti juoppoja, jos lisääntyvät jonkun mielestä liian aikaisin?
Ei sillä ole eroa onko ollut yhdessä vuoden vai kymmenen. Todennäköisempää on tietenkin yhdessäolo tällä vuoden pariskunnalla kymmenen vuoden päästä kuin kauemmin yhdessä olleella.
anteeksi.
me teimme lapsen noin puolenvuoden seurustelun jälkeen ja hyvin menee...
Ei kylläkään olla yhdessä velkojen tai lasten takia ja voin vakuuttaa,että ainakaan tässä perheessä ei ole pommi kytemässä .
Itse en voi näin jälkikäteen sanoa, että olisin omaa kumppaniani tuntenut vielä parin vuoden seurustelun jälkeen. Vaikka tottakai se siinä rakkauden huumassa tuntui niin intensiiviseltä koko juttu, mutta eipä ollut vielä tullut arki mukaan kuvioihin - ja sitä mukaa niitä kumppanin monenlaisia muita luonteenpiirteitä. Rakkauden tai pikemmin ihastuksen huumassa kun me kaikki olemme vähän erilaisia. Voisin sanoa että kyllä se kaksi vuotta seurustelua on mielestäni ihan minimi, minkä jälkeen voi jo sanoa, että alkaa tuntea toisen ihmisen perusteellisesti. Ja silti saattaa yllätyksiä tulla. Mutta niitähän saattaa tulla vaikka 20 vuodenkin jälkeen, että sinänsä..mutta kyllä minä sanoisin että pari vuotta jos pari jaksaa toisiaan katsella, niin on hyvät edellytykset että ovat yhdessä pidempään.
Muutaman kuukauden seurustelulla ei vielä toista opi tuntemaan ja voikin olla että todelliset luonteet ovatkin sitten ihan erilaisia, ja kun fyysinen vetovoima ja ihastus katoaa niin lähdetäänkin eri teille.
Suurin osa kaikista suhteistahan yleensä loppuu vuoden-parin sisään. Ja vain osa kestää pidemmälle.
Tulee juuri niitä yllätyksiä kun ei tunneta toista, eli vedetään vaimoa turpaan, ryypätään, huorataan jne, joten suhteet kariutuu ja lapset joutuu huostaanotetuiksi.
Onhan se riski peliä. Kaikkein siisteintä että "yhden illan jutussa" hankkiutuu raskaaksi, ilmoittaa miehelle että meille tulee vauva.
Ja minä pidän sen.
Mikäpä siinä. Todella kiva että joku muu saa päättää miehen elämästä...
Tais olla ylläri kun lapsi sai kyllä isän, mutta nainen ei miestä.
Käyttäkää kondomia!!
nyt kyllä puhut asiaa.en kyllä ymmärrä minäkään noita "pidän lapsen enkä kysy miehen mielipidettä".kyllä on jollain naisilla "otsaa".
no onneksi jokainen mies tekee niin kuin tahtoo elämällään...
itsekin nainen
Kaikella kunnioituksella. Kihlattuni on raskaana.
Menemme naimisiin syksyllä, en voisi koskaan olla onnellisempi ja tyytyväisempi elämääni. Siinä sulle yks vastaus...