Kertokaa anoreksia tarinanne.

Sairastuin ensin bulimiaan 17-vuotiaana. Olin tuolloin todella kurjassa mielentilassa ja oksensin aivan kaiken syömäni. En halunnut olla säälittävä oksentaja ja yritin auttaa itseäni menemällä kouluterkkarin puheille. Hän passitti minut välittömästi terapiaan... onneksi.

Syömiseni muuttui enemmän anoreksiatyyppiseksi ja oksensin vain, jos olin syönyt makeisia. Aloitin hurjan juoksukuntoilun ja söin vain 200ckal päivässä. Laihduin 48 kiloon(168cm) saakka, kunnes terapia tuotti tulosta ja aloin parantua, ennen kuin ehdin alemmas.Ensin olin pettynyt, etten päässyt alemmas, mutta terapian päätyttyä ymmärsin, että se oli pelastukseni.

Nyt olen 29-vuotias kolmen tytön äiti. Vieläkin olen tarkka vartalostani ja raskauksien jälkeen olen joutunut ponnistelemaan saadakseni itsevarmuutta kehoni suhteen. olen nyt normaalimitoissa 57 kg ja samat 168cm ja olen onnellinen etten ehtinyt tuhota terveyttäni. Niin olisi takuulla käynyt ilman tehokasta terapiaa ja ymmärtävää perhettä.

no,mä sairastuin anorksiaan v.2004. olin silloin 14vee. aloin oikeastaan laihduttamaan jo 2003 lopussa mutta se tapahtui oikeastaa aika huomaamattomasti silloin. olin silloin n.54 kiloa ja pituus 163 cm. no, kaverini huomasivat että laihduin ja laihduin mutta en ottanut heidän sanojaan kuuleviin korviini. olin vain iloinen ku jotkut sanoivat minua laihaksi... sitten se jotenkin karkasi käsistä ja sanoin yhtenä aamuna äidilleni että en jaksa enään ja lysähdin eteisen matolle. sitten isäni vei minut keskussairaalaan lasten sisätautien osastolle. silloin pituuteni oli 165cm ja painoni 42kg... olin niin voimaton.. isäni jätti minut sinne itkien ja minulla oli tosi paha olla. eli jouduin siis sairaalaan 16.12.2004. täytin juuri 21.12 15vee.. no,jouduin tippaan ja nenämahaletkuun ja en suostunut syömään mitään. sitten sain vielä jonkun mahataudin joka tiputti painoni 40kg.. hoitajat ja lääkärit eivät tienneet mitä tehdä kanssani...minulla oli niin paha oli että aloin viiltelemään...tietenkin hoitajat huomasivat sen ja minulle aloitettiin jonkinlainen lääkitys...sitten 5.2.2005 henkinen vointini romahti ja yritin itsemurhaa... minut sitten siirrettiin toiselle paikkakunnalle psykiatriselle osastolle. siellä minä sitten olin vuoden verran, melkein koko ajan letkussa.. painoni tippui siellä 36.5kg ja pituutta olin silloin kasvanut hiemnan(166cm)... olin niin voimaton että yritin useasti itsemurhaa ja kaikkea, viiltelin rajusti ja sitten minun kanssa ei enään pärjätty,olin ollut siellä silloin reilu vuoden..minut siirrettiin todella kauas toiselle paikkakunnalle maan suljetuimmalle osastolle... olin siellä välittömässä hoitajan valvonnassa 10kk eli meinaa sitä että hoitaja oli vierelläni koko ajan,vessassa,suihkussa,kaikkialla...olin useasti pakkopaidassa, leposide-eristyksessä, nenämahaletkussa,sähköhoidoissa...olin niin väsynyt elämään ja kaikkeen,en enään jaksanut.. mutta sitten aloitin eräänlaisen erinlaisen terapian joka alkoi tehota...ensin pääsin pakkopaidasta vähitellen eroon, letku otettiin pois, aloin syödä suht. normaalisti, eristykset vähenivät, sähköhoidot loppuivat, valvonta lopetettiin vaiheittain... aloin jälleen saada elämästä kiinni..ystävät ja perhe olivat tukenani ja minä nousin...pääsin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen lomalle...olin niin onnellinen..sitten kun olin ollut siellä kaksi vuotta niin minut siirrettiin tänne omalle paikkakunnalle avo-osastolle...nyt olen ollut täällä kaksi viikkoa ja ihan hyvin on mennyt...paino on noussut johonkin 49-50kg ja ruoka on maistunut ihan hyvin... on tullut ahdistavia tilanteita mutta olen päässyt niistä juttelemalla hoitajien kanssa...mulla on vähennetty lääkitystäkin reilusti ja nyt menee enään 2 kertaa päivässä... elämä alkaa jälleen hymyillä...kovan taistelun olen taistellut eikä se vielä ole edes kokonaan ohi,tiedän sen, mutta pahin on jo ohi... olen ollut onnekas kun mulla on pysyny ystävät vaikka olen ollut näin kauan poissa ja sairastanut niin kauan...mutta tämmönen mun tarina on...kiitos kun jaksoit lukea...kommentoikaa jos haluatte..:)