Koetetaan hälventää epäselvyyksiä
Kirjoittanut: kaikin keinoin 10.3.2007 klo 12.04
Keskustan ja SDP:n Nato-kanta on periaatteessa sama kuin kokoomuksen: Natoon ollaan valmiit liittymään, mutta siitä ei puhuta avoimesti, koska keskustan ja SDP:n kannattajien joukossa on hyvin paljon Natoa vastustavia ihmisiä, joita kokoomuksen kannattajien joukossa ei juurikaan enää ole.
Keskusta ja SDP menivät eduskuntavaalien vuoksi jopa niin pahaan paniikkiin, että kiirehtivät julkisesti vakuuttamaan, ettei ensi vaalikaudella aiota liittyä Natoon.
Tämä on äänestäjien pettämistä, koska Nato-jäsenyyden valmistelu käynnistyy 2008 eduskunnalle annattavassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa. Varsinainen jäsenhakemus saattaa siirtyä seuraavalle vaalikaudelle, mutta toteutetaan kuitenkin melko todennäköisesti tällä vaalikaudella, koska 2011 eduskuntavaalista ei haluta Nato-vaalia.
**********
Tuo oli vastaus kysymykseen, miten kokoomuksen Natokanta eroaa Keskustan ja SDP:n natokannasta.
En tiedä, missä määrin vastaaja on oikeassa, mutta hän esittää kirjoituksessaan asioita, jotka ovat vain hänen mielipiteitään.
Noita mielipiteitä tukevaa konkretiaa hän ei esitä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Voisikohan joku kertoa mahdollisimman yksinkertaisesti, miten kokoomuksen natokanta eroaa keskustan ja SDP:n natokannasta?
Minä en tajua.
Eikä tuollaiset vastaukset selkeytä asiaa, kun vastaaja puhuu asiosita, joita olettaa tapahtuvan, mutta, joiden tapahtumista hän ei kykene toteen näyttämään.
Onko tuo kysymyksen kiertelyä, kun vastaaja kirjoittelee ummet ja lammet vastaukseski lyhyeeen kysymykseen?