Oudosti

jossa on tuo oheinen juttu, miten ihmeessä se onnistuukin aina häviämään, outoja tapauksia liikkellä!

Ohessa siis uudemman kerran!
"Keskustan ja eritoten Helsingin keskustalaisten tulee nyt huutaa SDP-SAK:n pääpukarin Eero heinäluoman peli poikki muutenkin ja eritoten Santahaminan varuskuntasaaren kohdalta"!


Oheinen leike on City-keskustan, siis keskustan kantaa?

Maaltamuutto on vain kiihtynyt. Loppua maalta kaupunkeihin virtaavan maalaisväestön kohdalla ei näy.

Keskustan aluepolitiikka on onnistunut maaseudun tyhjentämisessä hyvin.

Ihmiset, jotka muuttavat työn, opiskelun, leivän perässä kaupunkeihin ovat ehdottomasti oikeutettuja asuntoon ja palveluihin.

Ei sellaisia ihmisiä voi taivasalle jättää, jotka ovat kaiken lisäksi pakotettuja kodistaan ja kotiseudultaan pois muuttamaan.

Nyt tuo samainen city-keskusta tekee kaikkensa estäkääseen todella tarpeellisen asuntorakentamisen, sekä Sipoossa että Helsingin saarissa.

Nimitellään punikki-taajamiksi ja pistetään kapulaa rattaaseen niille päättäjille, jotka ymmärtävät jokaisen ihmisen oikeuden asumiseen.

Keskustan olisi pitänyt huomata maaseudun väestön tarpeet jo ammoin, ettei kenekään tarvitsisi muuttaa maan ääreen ja nyt kun on pakko niin city-keskustan aate on: olkaa ilman asuntoa.

Valtava asuntojen puute ajaa asuntojen hinnat nousuun. Asumiskustannukset ovat nyt jo aivan äärirajoilla myös ihan työssä käyvälle ja palkaa saavalle.

Todellinen taidon näyte taas keskustan kyvyistä ja logiikasta.
0150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


häviää se koko ketju kirjoitti:

jossa on tuo oheinen juttu, miten ihmeessä se onnistuukin aina häviämään, outoja tapauksia liikkellä!

Ohessa siis uudemman kerran!
"Keskustan ja eritoten Helsingin keskustalaisten tulee nyt huutaa SDP-SAK:n pääpukarin Eero heinäluoman peli poikki muutenkin ja eritoten Santahaminan varuskuntasaaren kohdalta"!


Oheinen leike on City-keskustan, siis keskustan kantaa?

Maaltamuutto on vain kiihtynyt. Loppua maalta kaupunkeihin virtaavan maalaisväestön kohdalla ei näy.

Keskustan aluepolitiikka on onnistunut maaseudun tyhjentämisessä hyvin.

Ihmiset, jotka muuttavat työn, opiskelun, leivän perässä kaupunkeihin ovat ehdottomasti oikeutettuja asuntoon ja palveluihin.

Ei sellaisia ihmisiä voi taivasalle jättää, jotka ovat kaiken lisäksi pakotettuja kodistaan ja kotiseudultaan pois muuttamaan.

Nyt tuo samainen city-keskusta tekee kaikkensa estäkääseen todella tarpeellisen asuntorakentamisen, sekä Sipoossa että Helsingin saarissa.

Nimitellään punikki-taajamiksi ja pistetään kapulaa rattaaseen niille päättäjille, jotka ymmärtävät jokaisen ihmisen oikeuden asumiseen.

Keskustan olisi pitänyt huomata maaseudun väestön tarpeet jo ammoin, ettei kenekään tarvitsisi muuttaa maan ääreen ja nyt kun on pakko niin city-keskustan aate on: olkaa ilman asuntoa.

Valtava asuntojen puute ajaa asuntojen hinnat nousuun. Asumiskustannukset ovat nyt jo aivan äärirajoilla myös ihan työssä käyvälle ja palkaa saavalle.

Todellinen taidon näyte taas keskustan kyvyistä ja logiikasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu