Olen hiljattain muuttanut perheineni toiselle paikkakunnalle ja ihmiset ympärilläni ovat vieraita ja tuntemattomia.
Päätin lähteä käymään seurakunnan lähetyspiirissä, ihan sosiaalisistakin syistä.
Vaikka eräässä kodissa oli vain ihan tavallisia uskovia, niin koin mahtavana kokemuksena sen ilmapiirin, joka siellä vallitsi. Olin itsekin rukoillut tilaisuuden puolesta ja sain kokea siunaavan ja lohduttavan Jeesuksen olevan omiensa kanssa siellä mukana. Kohtasin siellä Jeesusta rakastavia ihmisiä, jotka ottivat minuun kontaktia ystävällisesti ja rakastaen. Laulut ja pienet puheet koin rakastavan Isän huolenpitona ja rohkaisuna.
Lisäksi saimme olla osallisia lähetystyön tarpeista huolehtimassa.
Jeesus kehotti menemään kaikkeen maailmaan, viemään sanomaa Hänen rakkaudestaan Golgatan ristillä. Viedään tätä suloista sanomaa niille, jotka sen haluavat vastaanottaa.
Olin lähetyspiirissä.
19
547
Vastaukset
- Amos7
Kaikesta huomaa että olet tasapainoinen Herran oma.
Ei minulla oikeastaan ole varsinaista kommentoitavaa, mutta tahdoin toivottaa Jumalan siunausta ja voittoisaa elämää myös jatkossa!- Timoriepu
Kyllä Jeesuksella on minussa vielä paaaljon työmaata. Raakile tässä ollaan.
Kertomani oli sikäli tärkeä, kuinka tärkeää on mennä siunaavalla ja rukoilevalla, ei vikoilevalla mielellä hengellisiin kokouksiin, oli ne sitten millä kokoonpanolla pidettyjä tahansa. Meillä on jokaisella vastuu siitä, millaisia kokoontumisemme ovat vaikutukseltaan. Jeesus ainakin tahtoo vaikuttaa siellä missä me Hänen nimessään ollaan koolla. Siunausta sulle, ei anneta periksi viholliselle! - Uskova
Timoriepu kirjoitti:
Kyllä Jeesuksella on minussa vielä paaaljon työmaata. Raakile tässä ollaan.
Kertomani oli sikäli tärkeä, kuinka tärkeää on mennä siunaavalla ja rukoilevalla, ei vikoilevalla mielellä hengellisiin kokouksiin, oli ne sitten millä kokoonpanolla pidettyjä tahansa. Meillä on jokaisella vastuu siitä, millaisia kokoontumisemme ovat vaikutukseltaan. Jeesus ainakin tahtoo vaikuttaa siellä missä me Hänen nimessään ollaan koolla. Siunausta sulle, ei anneta periksi viholliselle!Pyrin olemaan tarkkana sitä mitä tänne kirjoitan, mutta mitä kirjoitit tuosta "vikoilemisesta" laitan siitä sanasen.
Nyt on vallalla eräänlainen antiharhaoppi, jota markkinoidaan aivan, kuten uutta uskontoa. Ev.lut. -piireissä se onkin saanut erityistä jalansijaa.
Eli, lähdettäessä hengelliseen tilaisuuteen ei mennä kuulemaan Jumalan Sanaa, vaan etsimällä etsitään sitä mikä mahdollisesti on VÄÄRÄÄ. Ja sitten voidaan taas sanoa: kuinka harhassa sielläkin ollaan. "Siellä ylistettiin kädet kohotettuina, laulettiin ja kaaduttiin", ym. ym. vastaavaa.
Mietin monesti mitenkä mahtaisi käydä meidän Herramme Jeesuksen jos Hän tulisi meidän päivinämme tänne opettamaan?
Ettemme vain itse olisi eturivissä huutamassa: "Ristiin naulitse!", harhaoppisena?
Meidän jokaisen elävässä uskossa olevan pitäisi lukea Jumalan Sanaa, kuunnella sitä mitä Pyhä Henki juuri meille sanoo, keskittää katseemme Herraan, eikä etsiä rikkaa veljen silmästä. - Timoriepu
Uskova kirjoitti:
Pyrin olemaan tarkkana sitä mitä tänne kirjoitan, mutta mitä kirjoitit tuosta "vikoilemisesta" laitan siitä sanasen.
Nyt on vallalla eräänlainen antiharhaoppi, jota markkinoidaan aivan, kuten uutta uskontoa. Ev.lut. -piireissä se onkin saanut erityistä jalansijaa.
Eli, lähdettäessä hengelliseen tilaisuuteen ei mennä kuulemaan Jumalan Sanaa, vaan etsimällä etsitään sitä mikä mahdollisesti on VÄÄRÄÄ. Ja sitten voidaan taas sanoa: kuinka harhassa sielläkin ollaan. "Siellä ylistettiin kädet kohotettuina, laulettiin ja kaaduttiin", ym. ym. vastaavaa.
Mietin monesti mitenkä mahtaisi käydä meidän Herramme Jeesuksen jos Hän tulisi meidän päivinämme tänne opettamaan?
Ettemme vain itse olisi eturivissä huutamassa: "Ristiin naulitse!", harhaoppisena?
Meidän jokaisen elävässä uskossa olevan pitäisi lukea Jumalan Sanaa, kuunnella sitä mitä Pyhä Henki juuri meille sanoo, keskittää katseemme Herraan, eikä etsiä rikkaa veljen silmästä.On niin helppoa antaa vain lihallisen mielen liihotella ja päästää kaikki vääryys valloilleen.
Toinen tapa elää ja vaikuttaa tämä lyhyt elämä on pyrkiä olemaan rakentamassa, etsien Herran Jeesuksen tahtoa eri asioissa ja koko elämässä.
Millaisia uskovien kokoontumiset olisivatkaan, jos me rukoillen niihin menisimme ja elämämme kaiken kaikkiaan, kun me lähimmäisistämme hyviä puolia etsisimme ja toisiamme siunaisimme.
Jeesuksessa on meille esimerkkiä kylliksi ja enemmän kuin ehdimme ammentamaankaan. Siunausta sinulle. - Uskova
Timoriepu kirjoitti:
On niin helppoa antaa vain lihallisen mielen liihotella ja päästää kaikki vääryys valloilleen.
Toinen tapa elää ja vaikuttaa tämä lyhyt elämä on pyrkiä olemaan rakentamassa, etsien Herran Jeesuksen tahtoa eri asioissa ja koko elämässä.
Millaisia uskovien kokoontumiset olisivatkaan, jos me rukoillen niihin menisimme ja elämämme kaiken kaikkiaan, kun me lähimmäisistämme hyviä puolia etsisimme ja toisiamme siunaisimme.
Jeesuksessa on meille esimerkkiä kylliksi ja enemmän kuin ehdimme ammentamaankaan. Siunausta sinulle.Herra sinua siunatkoon.
- Suunpieksäjä
Etkö sä tajua, ettei ihmisiä kiinnosta mitkään hyvin menee-jutut, vaan täällä pitää morkata mahdollisimman kovalla kädellä helluntailaisuutta. Mitä kovemmin, sen parempi. Pidä omana tietonasi nuo jutut!
- Taidan tietää!
;)!
- zdj.dxjmk
Taidan tietää! kirjoitti:
;)!
Sä bongaat mut joka paikasta!
- vaavi_vaan
Eräänä päivänä Goassa menneellä viikolla.
Katselimme aurinkolaseja kadunvarsimyyjän luona.
Eräs mies tuli lähemmin kyselemään minulta,mistä päin olemme jne.
Huomasin että hän puhuu hyvin englantia ja kysäisin häneltä,että lukeeko hän hyvin englantia.Tottakai,kuinka niin,tuli vastaus.Sanoin että minulla olisi sinulle jotain annettavaa.Kaivoin repustani pienen kirjasen,joka kertoi Jeesuksesta.
Tämä mies innostui ja kysyi,että olemmeko mekin kristittyjä.Hän sanoi rakastavansa Jeesusta ja että hänellä on Raamattukin kotona.
Sitten hän sanoi,että kun tulimme aurinkolasimyyjän luokse,hän seurasi meitä,ja oli pakko tulla juttelemaan. Hän tivasi minulta vastausta,että miksi hänen piti tulla.
No,vastasin suoraan,että Pyhä Henki kehoitti sinua tulemaan.
"EXACTLY!", hän suorastaa huudahti ja ei mitenkään hiljaisesti.Minä kääntäisin tuon nykykielellä vapaamuotoisesti:TASAN TARKKAAN!
Eli siis uskova bongaa uskovan,vieraalla maalla kaukana!Se on mahtava tunne :)
Loput 24 kirjasta meni sitten hinduille.Niissäkin on jokaisessa oma johdatuksensa.Sinne ne sitten jäi "maan ääriin" ja nyt on parkeerattu oman maan kamaralle.
Kiva Timo,kun olet löytänyt "oman paikkasi",uskonystävien joukossa. :)- Timoriepu
Tervetuloa kotiin!
Olitte varmaan siunaukseksi siellä ja saitte samalla rentoutua. Et tainnut tuoda yhtään möhköfanttia mukana?
Kyllä tämä ystäväasia etenee hiljakseen. Pitää olla kärsivällinen. Joskus hyvää pitää hiukan malttaa odottaakin.
Koittakaa sopeutua tähän loska-aikaan. - kansainvälisessä
Timoriepu kirjoitti:
Tervetuloa kotiin!
Olitte varmaan siunaukseksi siellä ja saitte samalla rentoutua. Et tainnut tuoda yhtään möhköfanttia mukana?
Kyllä tämä ystäväasia etenee hiljakseen. Pitää olla kärsivällinen. Joskus hyvää pitää hiukan malttaa odottaakin.
Koittakaa sopeutua tähän loska-aikaan.Light house seurakunnassa.
Siellä on enemmänkin Afrikasta tulleita, mutta myös muita uskovia.
Ihonväri ja muut asiat ovat toisarvoisia. Kuten Timo kirjoitti on hienoa kun on uskonveljiä ja siskoja ympärillä.
Uskova tuntee toisen uskovan juuri siitä hengestä mikä meillä on.
Jeesuksen rukous, että he yhtä olisivat on kyllä toteutuessaan aivan mahtava.
SIunausta teille jokaiselle.
Jeesus rakastaa teitä ja antava siunauksen sinne, missä kaksi tai kolme kokoontuu hänen nimessään. - Timoriepu
kansainvälisessä kirjoitti:
Light house seurakunnassa.
Siellä on enemmänkin Afrikasta tulleita, mutta myös muita uskovia.
Ihonväri ja muut asiat ovat toisarvoisia. Kuten Timo kirjoitti on hienoa kun on uskonveljiä ja siskoja ympärillä.
Uskova tuntee toisen uskovan juuri siitä hengestä mikä meillä on.
Jeesuksen rukous, että he yhtä olisivat on kyllä toteutuessaan aivan mahtava.
SIunausta teille jokaiselle.
Jeesus rakastaa teitä ja antava siunauksen sinne, missä kaksi tai kolme kokoontuu hänen nimessään.Sain edellisessä kotikaupungissani tutustua läheisesti erääseen afrikkalaiseen kristittyyn perheeseen. Oli hienoa heidänkin kanssaan kokea Hengen yhteyttä. Jeesusta hekin rakastivat.
Joh. ilm. 7
"Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,
ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta". - että,
jaoit Ellen Whiten kirjoja eksytykseksi maanäärissäkin
- Timoriepu
että, kirjoitti:
jaoit Ellen Whiten kirjoja eksytykseksi maanäärissäkin
Eikös hän kertonut kertoneensa Jeesuksesta?
- ei kristillisiä
Timoriepu kirjoitti:
Eikös hän kertonut kertoneensa Jeesuksesta?
"Steps to Christ, Goassa
Kirjoittanut: vaavi_vaan 3.3.2007 klo 18.28
Terveisia Goasta. Olemme lomailemassa taalla ja meilla on englanninkielista kirjallisuutta mukana.Mm.25 Steps to Christ-kirjaa. Kirja on tehnyt kauppansa ja joku oli sita jo lukenutkin,sanoen etta on hyva kirja."
Onko tällaisia Raamattu- ja lähetyspiirejä paljonkin eri helluntaiseurakunnissa?
Olin Helsingin Kallion ev. lut. seurakunnassa parisenkymmentä vuotta.
Silloin näitä pienpiirejä, joissa kokoonnuttiin Raamatun äärelle, oli useitakin.
Itsekkin osallistuin pariin Raamattupiiriin viikottain.
Aina, kun olen muuttanut eri paikkakunnalle, olen etsiytynyt vastaaviin piireihin.
Se kannattaa.
Näin Raamatun Sanan tuntemus lisääntyy ja voi rukoilla yhdessä.
Samalla tutustuu uusiin ihmisiin, kuten kohdallasikin tapahtui.- Timoriepu
Minustakin on erittäin tarpeellista, että uskovat kokoontuvat hiukan vapaamuotoisemmin yhteen, kuitenkin Sanan ympärille ja rukoukseen.
Tämä lähetyspiirikään ei ollut virkkauspiiri, vaan sellainen hengellinen kokoontuminen, jossa oli eri ikäisiä edustettuna. Näin voidaan läheisellä tavalla olla tukemassa srk:n lähettejä. Tässäkin piirissä luetaan lähettien kirjeitä ja muistetaan heti heitä palavin rukouksin.
Olen ollut aikoinaan Espoossa yhteiskristillisessäkin rukouspiirissä, joita kodeissa pidettiin ja koin senkin hyvänä ja rakentavana, jossa voi tutustua muihinkin Jeesuksen omiin ja luoda hyviä ystävyyssuhteita. Sellaisia voisi olla enemmänkin. Minun unelmani on, että eri kristityt voisivat olla käytännönläheisesti keskenään tekemisissä omalla paikkakunnallaan ja etsiä yhdessä Jumalan tahtoa ja sielujen parasta. Kuitenkin olemme matkalla samaan Taivaaseen, jossa ei enää erotella toisiamme ja kysellä mihin seurakuntaan sinä kuulut, vaan koetaan, että kuulumme kaikki Jeesukselle. Sitä voisi harjoitella jo tällä maan päällä. Haihatteluako vain? - todé
on yleistymässä.
Oma pienryhmäni on ns. raamattusolu, jossa luetaan/tutkitaan Raamattua. Meitä solulaisia on eri seurakunnista ja se rikastuttaa omalla tavallaan kokoontumisia. - Timoriepu
todé kirjoitti:
on yleistymässä.
Oma pienryhmäni on ns. raamattusolu, jossa luetaan/tutkitaan Raamattua. Meitä solulaisia on eri seurakunnista ja se rikastuttaa omalla tavallaan kokoontumisia.Eri piireistä yhteen tuleminen on omiaan hälventämään ja poistamaankin epä- ja harhaluuloja eri tavoin ajattelevia uskovia kohtaan. Kannatettavaa käytäntöä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss875946Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243547- 1602079
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2312002Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1741751Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2841513Voiko olla, onko se tosiaan niin että
Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵571031- 671021
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.211000Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.110946