mitä lääkärille pitää sanoa jos on masentunut? Siis tietenkin että on masentunut mutta pelkään mennä sinne ja sitä että se ei usko. Sanookin vaan että sulla mitään ole ja käskee syömään buranaa tms..
Mitä lääkärille sanotaan?
joku vaan...
84767
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sanot lääkärille,että sinua masentaa,kyllä lääkäri sitten kyselee sinulta.Ei kannata jännittää,
Kerro rohkeasti, mistä päättelet, että olet masentunut ja pyydä, että saat lähetteen esim. tk-psykologille voidaksesi keskustella jonkun ammattilaisen kanssa ongelmistasi. Lievässä masennuksessa terapia voi olla riittävä keino.
On tietysti totta, että lääkäreitä on monenlaisia, mutta oletan, että nykyisin tk-lääkäritkin ovat varsin hyvin perehtyneet masennuksen diagnostiikkaan, joten älä turhaan murehdi. Oletettavasti saat myös jonkun depressiokysymyslistan täytettäväksi ja sen pisteiden perusteella lääkäri tekee diagnoosinsa.
Kiitos, helpotti vähän ja ehkä tosiaan uskallan mennä. Kävin jo tk:n psykologilla juttelemassa kun täällä sinne voi vaan mennä suoraan.
Häpeä tästä sairaudesta ja omista väsymyksestä on valtava ja lamaannuttava tunne. Kotona on opittu malli että koskaan ei saa olla kipeä tai näyttää mitään muitakaan heikkouksia ulospäin. Koko elämä mennyt tässä ponnistellessa ja nyt loppui jaksaminen.
Tuntuu vain että en kelpaa enää mihinkään tai kenellekään.
Psykologin kanssa juttelu ei varsinaisesti auttanut mutta sai helpotusta siihen että ehkä jotain on tehtävissä kuitenkin..
Hei, kiva tosiaan, että olet päässyt jo liikkeelle ja saamasa apua.
Kovasti pohdin tuota mitä sanoit kotiympäristöstä. En tiedä, minkä ikäinen olet ja asutko vielä vanhempiesi luona, mutta siitä kiviriipasta sun pitää päästä irti.
Masennuksessa ja mielen heikkoudessa ei ole mitään hävettävää. Se sinun pitää ihan ensimmäisten asioiden joukossa sisäistää.
Jos perheessä on ollut toisenlainen arvoasetelma, unohda se ja ala elämään omaa elämääsi, rakenna oma marssijärjestyksesi.
Tiedän kokemuksesta, ettei se ole helppoa, mutta irtiotto on kohdallasi varmaan jo pakollista.
Yksi käynti psykologilla ei riitä, tarvitaan useita keskusteluja, lääkitys ja mahdollisesti jotain muuta.
Kuuleppas, vaikka nyt tuntuu, että ne voimat on jossain taivaan tuulissa, kyllä ne sieltä palaavat. Miksi et kelpaisi mihinkään tai kenellekään. Iso Höpsis! Totta kai kelpaat.
Kunhan saat vähän koottua itseäsi, mihin tarvitaan tietysti jonkin verran aikaa, ollaan jo kesässä... Sinne vaan biitsille bongaamaan parhaat tarjokkaat. Ja ei kun menoksi. Älä pahastu loppukevennyksestäni.. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!
Olen jo yli 10 vuotta sitten lähtenyt kotoa, ihan aikuinen siis.
Pelkään sitä lääkitystä, siis sitä että lihon koska se on yksi syy masennukseeni. (On paljon muitakin syitä mutta se on yksi). En nytkään mahdu vaatteisiini eikä rahaa ole ostaa uusia, vaikka olisi niin tuntuu että se on "lupa" lihoa taas lisää.
Mieheni ei ymmärrä minua yhtään, hän pitää minusta vain kun olen iloinen enkä "valita" mistään. Enkä aina kelpaa hänelle vaikka olisinkin iloinen, nytkin hän lähti viikoksi kavereiden kanssa reissuun, minua ei pyytänyt mukaan vaan jätti tänne yksin. Voimia ei ole lopettaa tätä suhdetta vaikka olen aika varma että mieheni pettää minua, joko nyt tai kohta.
Kun koitan tuosta puhua sille niin hän vaan hermostuu siitä että olen liian mustasukkainen ym. Pitäisi olla vaan hiljaa mutta en pysty, ei häntä kiinnosta edes seksi kanssani ja siitä syntyy taas se sama ajatus että en kelpaa..
Ite lähin vanhempien luota pari päivää sen jälkeen kun täytin 18. Lähtö oli aika hätäinen ja vanhemmat eivät tienneet/hyväksyneet asiaa. Masennuksesta olen kärsinyt monta vuotta, kotonakaan ei ollut hyvä olla. Kun kävin ensimmäisen kerran lääkärissä, ensimmäinen asia mitä hän tarjosi oli lääkkeet. Olen katsonut vierestä kuinka oma veljeni on kärsinyt bulimiasta yms. ja kuinka lääkkeet on vaikuttaneet. Juu, ne auttaa ongelmaan, mut mielialalääkkeet...pahat asiat jää pois mut jää myös ne ihanat tunteet. Elämästä tulee tasasta paskaa. Toinen juttu minkä olen huomannu ja kuullu: jos käytät esim 10 vuotta lääkkeitä, ku lopetat, olet edelleen henkisesti se 10 vuotta nuorempi, lääkkeet ei anna sun kasvaa henkisesti.
Asun poikaystävän kanssa yhdessä tällä hetkellä. Aina jos haluaisin puhua pahasta olosta, kenelle tahansa, tulee yksi lause millä on kuitattu koko keskustelu: Mee hoitoon. Psykologilla kävin mutta rupes suoraan sanottuna vituttamaan kun aina vaan kysytään *miltäs susta tuntuu* mutta ei saa mitään mielipiteitä tai ajatuksia toiselta henkilöltä. Tiedän kyllä et kenelläkään ton alan ihmisillä ei ole lupaa neuvoa asiakkaitaan. Siks en käy enää. Itellä on kans tukevuus osasyynä masennukseen. Ei vaan kelpaa itelleen jolloin ei kelpaa muille. Ja sitten kun ketään ei kiinosta tai kukaan ei halua auttaa. Kaikki lähti siitä kun vanhemmille oli niin kova paikka kun veli sairasti et ne ei enää uskonu et itse voisin sairastaa mitään. Kuvittelin vaan kaiken.....
Paras lääke olis löytää joku joka kuuntelee, joku joka tietää mitä masennus on ja joku joka osaa antaa rakkautta. Jaksamista
Kävin lääkärillä. Sain viikon sairaslomaa ja lääkkeet. Pskyatrille pääsee vasta kun on kokeillut kahta eri lääkettä ja ne ei auta.
Reseptit tuossa pöydällä, mutta voimia/uskallusta ei ole vielä lähteä apteekkiin. Ehkä huomenna sitten..?
Mulla on se tilanne että mitään ihanaa ei elämässä ole joten kai se on ihan sama vaikka lääkettä söisinkin, ehkä se paha vähän väistyisi ja tilalle voisi tulla sitä tasapaksua joka tuntuu ajatuksenakin aika lohdulliselta tällä hetkellä.
hei!
kun itse masennuin, olin tosi sekaisin. en nukkunut, en syönyt ja sisälläni oli aivan kauhea olo, se alkoi oikeaastaan mulle yllättäen. ajattelin että kyllä tä ohi menee, mut ei päässä liikkui kauheita ajatuksia, suoraan sanottuna perheeni ei ollut enää turvassaa, enkä itsekkään ollut ja syy oli minun joku mun päässä käski tehä jotain pahaa. sain onneksi soitettua lääkäriajan, juu ja tää lääkärihän kirjoitti mulle unilääkettä ja mielialalääkettä eli toi mielialalääkehän alkaa vaikuttaa vasta noi kolmen viikon päästä. kerroin tosiaan mitä mun päässä liikkuu ja ukko käski painua kotia ja ottaa kiltisti määrättyjä tabuja. onneksi järkeni sanoi etten sinne voi mennä muuten voi tapahtua ihan mitä vaan!!! ei siin olin niin sekaisin että vollitin koko lääkärikäynnin ajan ja huusin sille äijälle, että kotia en mene, en voi. eihän se meinannu ekaksi uskoo mua, mut ku en liikkunut huoneesta mihinkää ja märisin hysteerisesti, niin ottihan se puhelimen käteen ja soitti psykiatrin ja hoitajan paikalle. sain kolme rauhotus piikkiä ennen ku aloin rauhottuun. siltä reissulta pääsin sairaala hoitoon ja sitä kestikin kolme kuukautta. edelleen syön nappeja enkä tiedä selviänkö tästä koskaan, masennukseni on nyt keskivaikea, alkuun se oli vaikea psykoottinen masennus. mene lääkäriin ja istu tuolissa niin kauan että lääkäri tajuaa että tarvit masennukseesi terapeutin ja lääkkeet!!! tsemppiä.