Onnea vaan Toni Halmeelle upeasta vaalituloksesta. On väärin sanoa, että hänellä olisi kannatusta vain pääkaupunki seudun lähiöissä. Suomessa on valtavasti ihmisiä, jotka ovat "tympiintyneet" nykyaikaiseen hyysäys politiikkaan, jossa huolehditaan vaan työtä vieroksuvien siipiveikkojen ja elintaso pakolaisten hyvinvoinnista. Samoin rikollisten oikeuksien etusijalle asettaminen rikoksen uhriin nähden tuntuu kummalliselta. Suomessa on paljon ainesta ja mahdollisuuksia todelliseen muutokseen...Toni Halme voisi olla se linkki jonka kautta lähtee kanavoitumaan kansan syvien rivien tunnot.
Toni Halme
Maalaisukko
3202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ajaako halme vain niiden asioita, jotka ovat sosiaalisesti syrjäytyneitä. TÄLLAISTA SANOMAA TÄNNE POHJOISEEN TULEE. SIELLÄ ETELÄSSÄ NIITÄ RIITTÄÄ. PITÄÄKÖ IHMISTEN TAPPAJILLE ANTAA ILMAISET HAUTAPAIKAT??? OVAT SAANEET JO MUUTENKIN NIIN PALJON ILMAISIA LOMIA ETTÄ ALKAA JO RIITTÄÄ.
LEUHKIVAT TÄÄLLÄ MAALLA ETTÄ PÄÄSEE KAHDEN VIIKON ILMAISELLE LOMALLE KUN OLI TAISTELEVINAAN "SIELLÄ JOSSAKIN"
Te siellä pohjoisessa olette syrjäytyneitä. Kyllä Tony teidän asioita varmasti mieluummin ajaa kuin elintasopakolaisten.
Uskonpa, että ilman näitä "ihmisten tappajia" sinä et olisi siinä nyt inisemässä!