Vaalit

Niin!

Viikko vaaleihin ja ääni annettu. Ei kaduta kelle annoin, vaikka ei tämä hallitus ny silleen mikää mestari olekaan.

Kokoomus on syyttänyt hallitusta temppu työllistämisestä. Sitä se on, vaikka ääni menikin taas toiselle isolle hallitsijalle.

Jännää jos jää useita miljoonia euroja työllistämismäärärahoja käyttämättä ja tiedetään, että on rakenteellista työttömyyttä. Jännä, kun vajaakuntoiselle luvattiin vielä 2004 ja 2005, että tulee laki jolla vajaakuntoinen työtön voi myydä itsensä työnantjalle pidemmäksi aikaa rahalla, jonka valtio antaa työnantajalle vajaakuntoisen työllistämiseksi.

Lisäksi on laki, että työllistämistukea saisi 2 - 4 kertaa koko aikana aina kuuden kuukauden ajaksi. Sitten kun vajaakuntoisen työllistämistuki jaksot on loppu, niin alkaa loputon kurjuus... Ei saa vapaalta markkinalta pitkäaikaista työpaikkaa, eikä sitten mitää tukea muutenkaan.

Mielestäni kelan ja työvoiman pitäisi keskenään miettiä ilman mitään eri hakemuksia, mitä vajaakuntoisille tehdään.

Kyllä oikeesti on tempputyöllistämistä ja syyttämistä. Mutta kun on syntynyt maailmaan, missaä kasti päättää ketä oikeasti äänestät, etkä halua äänestää Kataisenkaan listaa, niin tätä sitten saadaan. Kiitti vitusti.
0157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vaalejajajajajajaj kirjoitti:

Niin!

Viikko vaaleihin ja ääni annettu. Ei kaduta kelle annoin, vaikka ei tämä hallitus ny silleen mikää mestari olekaan.

Kokoomus on syyttänyt hallitusta temppu työllistämisestä. Sitä se on, vaikka ääni menikin taas toiselle isolle hallitsijalle.

Jännää jos jää useita miljoonia euroja työllistämismäärärahoja käyttämättä ja tiedetään, että on rakenteellista työttömyyttä. Jännä, kun vajaakuntoiselle luvattiin vielä 2004 ja 2005, että tulee laki jolla vajaakuntoinen työtön voi myydä itsensä työnantjalle pidemmäksi aikaa rahalla, jonka valtio antaa työnantajalle vajaakuntoisen työllistämiseksi.

Lisäksi on laki, että työllistämistukea saisi 2 - 4 kertaa koko aikana aina kuuden kuukauden ajaksi. Sitten kun vajaakuntoisen työllistämistuki jaksot on loppu, niin alkaa loputon kurjuus... Ei saa vapaalta markkinalta pitkäaikaista työpaikkaa, eikä sitten mitää tukea muutenkaan.

Mielestäni kelan ja työvoiman pitäisi keskenään miettiä ilman mitään eri hakemuksia, mitä vajaakuntoisille tehdään.

Kyllä oikeesti on tempputyöllistämistä ja syyttämistä. Mutta kun on syntynyt maailmaan, missaä kasti päättää ketä oikeasti äänestät, etkä halua äänestää Kataisenkaan listaa, niin tätä sitten saadaan. Kiitti vitusti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu