Jännä juttu, kun omassa elämässäni tuntuu, että asiat kulkevat aina siihen suuntaan mihin niitä ei todellakaan ole suunnitellut, tai sanotaanko nyt vaikka näin, että erilaiset merkittävät elämänmuutokset ovat omassa elämässäni ajoittuneet aina täysin väärään/ei toivottuun elämäntilanteeseen.
Ensinnäkin ensimmäisen lapseni sain avovaimoni kanssa jo 20-vuotiaana ja lapsi oli ns. ei toivottu, avovaimoni kuitenkin halusi lapsen pitää, vaikka siihen aikaan olinkin asiasta hieman toista mieltä, no tietysti vastuuni kannoin kun "vahingon" olin aiheuttanutkin ja syntymän jälkeen tietysti kiinnyin omaan lapseeni syvästi ja muutenkin tämän ensimmäisen kanssa on mennyt tod.hyvin, on ollut terve ja muutenkin kehittynyt ok.
No siinä sitä sitten alettiin kovalla kiireellä muokkautua isukiksi ja "aikuiseksi" mieheksi ja hakeuduttiin töihin, koska rahaahan oli pakko jostain hankkia, ei tässä sinällään mitään, mutta tuossa iässä itse olin kyllä vielä aikamoinen "hulivili", en todellakaan mitään isä-ainesta ja halu mennä kamujen kanssa bilettämään oli vielä kova, onneksi pystyin omasta mielestäni melko kiitettävästi näistä houkutuksista aikanaan kieltäytymään.
Suurin ongelma kohdallani olikin oikeastaan, että olin kärsinyt lievästä, mutta sosiaalista elämää hankaloittavasta mielenterveyden häiriöstä jo ennen 1.lapsen syntymää ja tämä tietysti hankaloitti sopeutumista työelämään, varsinkin kun ei ollut aikaa hakeutua todella itseä kiinnostavaan työhön, vaan oli pakko ottaa vastaan lähestulkoon työ kuin työ, koska en ollut ehtinyt kouluttautua opisto-asteen tutkintoa korkeammalle (ja vielä aivan väärälle alalle!), vaikka kiinnostusta kouluttautua lisää olisikin luultavasti ollut ja myös kiinnostavat ammatit olisivat olleet saavutettavissa vasta lisäkouluttautumisen kautta.
Näitä "hantti"-hommia 5-6 vuotta tehtyäni ja työpaikkaa useammankin kerran vaihtaneena alkoi sitten viimein mitta olla täysi, koska tuon edellä mainitsemani ongelman takia työskentely joka paikassa oli melkoisen rankkaa, mutta yhdistettynä siihen, että teki työtä, jota ei oikeastaan itsekään arvostanut kovin suuresti ja johon ei löytynyt minkäänlaista "paloa", tajusin sitten viimein, että pakkohan se on hakeutua jonkinlaiseen koulutukseen, koska itseäni motivoivia töitä ei tuntunut löytyvän, siis sellaisia, joihin olisin olemassa olevalla koulutuksella voinut päästä.
No, ehdin sitten juuri aloittaa uuden koulutuksen vuoden vaihteesta, kun päälleni pudotettiin uusi "pommi", tulisimme saamaan 2.lapsen joskus keväällä, no hätäpäissäni tuli sitten keskeytettyä opinnot ja ajateltua, että no nyt on sitten pakko hammasta purren taas lähteä tienaamaan ainakin joksikin aikaa ja tekemään vanhoja tuttuja "hantti"-hommia (jollain käsittämättömällä marttyyri-asenteella), näin matalalla oli siis motivaationi jo alun alkaen, kun tämän tyhmän päätökseni tein, jota on kyllä tullut jo kaduttua aikalailla, koska en kerennyt kovinkaan pitkään työskennellä mainitulla o-motivaatiolla, kun ihana uusi vauva sitten tuli.
Tämä uusi elämäntilanteen muutos vain tuntui tällä kertaa olevan itselleni siinä mielessä hieman liikaa, että en enää yksinkertaisesti jaksanut tuolla olemattomalla motivaatiolla tehdä työtä, vaan irtisanouduin työpaikasta, mikä nyt jälkikäteen ajateltuna oli tietenkin aivan järjetön veto, ilman muuta olisi kai kannattanut hakeutua ennemmin vaikka pitkälle sairaslomalle.
No, nyt tilanteemme vaan on aikamoisen tukala, avovaimoni tietysti kotona, niinkuin kaksi lastamme sekä minä ja ahdistus tilanteesta kasvaa päivä päivältä, opintoja voin jatkaa aikaisintaan ensi syksynä, enkä tietenkään saa työttömyyskorvauksia nyt, kun tyhmänä menin itse irtisanomaan itseni. Onneksi meillä ei ole mitään isompia lainataakkoja vielä kannettavana ja muutenkin osaamme kyllä tulla tosi vähällä toimeen, mutta nyt vain tuntuu, että tästä tilanteesta voi jo olla pidemmän päälle rahallisesti(ja muutenkin) aika hankalaa selviytyä, mutta siltikään en nyt pysty yksinkertaisesti tässä kunnossa hakeutumaan, ainakaan ihan tällä hetkellä edes mihinkään näistä "hantti"-hommista.
Joten jos vinkkejä tai kokemuksia joltain löytyy siitä, miten on tullut itse selviydyttyä vastaavan kaltaisesta tilanteesta, niin otan todella mielelläni vinkkejä vastaan...niin ja onhan tässä tilanteessa nyt sentäs se hyväkin puoli, että ainakin lapsille riittää aikaa ja saa seurata heidän kehittymistään!
Ensinnäkin ensimmäisen lapseni sain avovaimoni kanssa jo 20-vuotiaana ja lapsi oli ns. ei toivottu, avovaimoni kuitenkin halusi lapsen pitää, vaikka siihen aikaan olinkin asiasta hieman toista mieltä, no tietysti vastuuni kannoin kun "vahingon" olin aiheuttanutkin ja syntymän jälkeen tietysti kiinnyin omaan lapseeni syvästi ja muutenkin tämän ensimmäisen kanssa on mennyt tod.hyvin, on ollut terve ja muutenkin kehittynyt ok.
No siinä sitä sitten alettiin kovalla kiireellä muokkautua isukiksi ja "aikuiseksi" mieheksi ja hakeuduttiin töihin, koska rahaahan oli pakko jostain hankkia, ei tässä sinällään mitään, mutta tuossa iässä itse olin kyllä vielä aikamoinen "hulivili", en todellakaan mitään isä-ainesta ja halu mennä kamujen kanssa bilettämään oli vielä kova, onneksi pystyin omasta mielestäni melko kiitettävästi näistä houkutuksista aikanaan kieltäytymään.
Suurin ongelma kohdallani olikin oikeastaan, että olin kärsinyt lievästä, mutta sosiaalista elämää hankaloittavasta mielenterveyden häiriöstä jo ennen 1.lapsen syntymää ja tämä tietysti hankaloitti sopeutumista työelämään, varsinkin kun ei ollut aikaa hakeutua todella itseä kiinnostavaan työhön, vaan oli pakko ottaa vastaan lähestulkoon työ kuin työ, koska en ollut ehtinyt kouluttautua opisto-asteen tutkintoa korkeammalle (ja vielä aivan väärälle alalle!), vaikka kiinnostusta kouluttautua lisää olisikin luultavasti ollut ja myös kiinnostavat ammatit olisivat olleet saavutettavissa vasta lisäkouluttautumisen kautta.
Näitä "hantti"-hommia 5-6 vuotta tehtyäni ja työpaikkaa useammankin kerran vaihtaneena alkoi sitten viimein mitta olla täysi, koska tuon edellä mainitsemani ongelman takia työskentely joka paikassa oli melkoisen rankkaa, mutta yhdistettynä siihen, että teki työtä, jota ei oikeastaan itsekään arvostanut kovin suuresti ja johon ei löytynyt minkäänlaista "paloa", tajusin sitten viimein, että pakkohan se on hakeutua jonkinlaiseen koulutukseen, koska itseäni motivoivia töitä ei tuntunut löytyvän, siis sellaisia, joihin olisin olemassa olevalla koulutuksella voinut päästä.
No, ehdin sitten juuri aloittaa uuden koulutuksen vuoden vaihteesta, kun päälleni pudotettiin uusi "pommi", tulisimme saamaan 2.lapsen joskus keväällä, no hätäpäissäni tuli sitten keskeytettyä opinnot ja ajateltua, että no nyt on sitten pakko hammasta purren taas lähteä tienaamaan ainakin joksikin aikaa ja tekemään vanhoja tuttuja "hantti"-hommia (jollain käsittämättömällä marttyyri-asenteella), näin matalalla oli siis motivaationi jo alun alkaen, kun tämän tyhmän päätökseni tein, jota on kyllä tullut jo kaduttua aikalailla, koska en kerennyt kovinkaan pitkään työskennellä mainitulla o-motivaatiolla, kun ihana uusi vauva sitten tuli.
Tämä uusi elämäntilanteen muutos vain tuntui tällä kertaa olevan itselleni siinä mielessä hieman liikaa, että en enää yksinkertaisesti jaksanut tuolla olemattomalla motivaatiolla tehdä työtä, vaan irtisanouduin työpaikasta, mikä nyt jälkikäteen ajateltuna oli tietenkin aivan järjetön veto, ilman muuta olisi kai kannattanut hakeutua ennemmin vaikka pitkälle sairaslomalle.
No, nyt tilanteemme vaan on aikamoisen tukala, avovaimoni tietysti kotona, niinkuin kaksi lastamme sekä minä ja ahdistus tilanteesta kasvaa päivä päivältä, opintoja voin jatkaa aikaisintaan ensi syksynä, enkä tietenkään saa työttömyyskorvauksia nyt, kun tyhmänä menin itse irtisanomaan itseni. Onneksi meillä ei ole mitään isompia lainataakkoja vielä kannettavana ja muutenkin osaamme kyllä tulla tosi vähällä toimeen, mutta nyt vain tuntuu, että tästä tilanteesta voi jo olla pidemmän päälle rahallisesti(ja muutenkin) aika hankalaa selviytyä, mutta siltikään en nyt pysty yksinkertaisesti tässä kunnossa hakeutumaan, ainakaan ihan tällä hetkellä edes mihinkään näistä "hantti"-hommista.
Joten jos vinkkejä tai kokemuksia joltain löytyy siitä, miten on tullut itse selviydyttyä vastaavan kaltaisesta tilanteesta, niin otan todella mielelläni vinkkejä vastaan...niin ja onhan tässä tilanteessa nyt sentäs se hyväkin puoli, että ainakin lapsille riittää aikaa ja saa seurata heidän kehittymistään!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oletko käynyt lääkärillä,että saat lääkityksen ?Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan,mutta kaikilla asioilla ontarkoitus järjestyä,Menet hommiin,kun jaksat,ja opiskelemaan sitten syksyllä,Menette soskuun,jos on vaikeaa,Tsemppiä teille.
Kaikki menee hyvin. tsem
Huomaa,että olet asioita pohtinut ja puntaroinut!Ja vieläpä ihan positiivisesti asioita tarkastelet.Se on hyvä asia.
Joskus ja jotkut asiat vain "tapahtuvat",tai ihminen sallii niiden tapahtuvan.Niin on käynyt monelle meistä,ainakin joskus.Jälkeenpäin manailu ei auta,mutta tietty määrä analysointia on aina tarpeen,jotta kehitys olisi mahdollista.Virheitä tulee tehdä ja niistä tulee oppia.Kuuluvat ihmisen elämään.
Sinulla on kaksi ihanaa lasta,nauti heistä nyt kun he vielä tarvitsevat sinua.Tulee vielä sekin aika,kun sinä tarvitset enemmän heitä.Pienissä riittää käsityötä,jossa sinä voit nyt helpottaa lastesi äitiä.Jakaa vanhemmuutta.Itse ainakin ottaisin ilolla apua vastaan,jos sitä vain olisi tarjolla.Minun mieheni on yrittäjä,jolla ei ollut aikaa eikä mahdollisuutta edes isyyslomiin(ei päivääkään),ja vapaapäivistäkin tekee tiukkaa.Joskus on mennyt viikkoja ilman ainuttakaan vapaata..Olet etuoikeutettu viettämään aikaa lastesi kanssa!Vaikkei se aina juhlaa olekaan..
Yksi vaihtoehto tuli mieleeni kun luin kirjoituksesi:Onko lastesi äidillä kiinnostusta/mahdollisuutta mennä työhön vähäksi aikaa(äitiysloman aikana tosin verotus on aika kovaa,muistaakseni äitiysrahoista menee 40%(?) veroja,mikäli työskentelee ä.loman aikana)?.
Ja imetystä tosin haittaa pitkät poissaolot vauvan luota,mutta muutoin,onhan se vaihtoehto sekin.Kyllä isäkin pärjää lasten kanssa,ja saa vieläpä aivan uudenlaista näkökulmaa lasten kanssa elämiseen.Varsinkin,kun ei ole nainen koko ajan "häiritsemässä" ja valvomassa tekemisiä..voi toteuttaa isyyttään rauhassa ja omalla tavallaan!Pääasiahan on,että lapset ovat tyytyväisiä ja perusasiat esim. puhtaus,ruokahuolto kunnossa.Muissa asioissa voi joustaa(esim.suuremmat siivoukset)ja tehdä tai olla tekemättä.
Muitakin vaihtoehtoja löytyy,jos aikaa on,ja resursseja riittää(esim.raha);löytyisikö jotain kurssia,josta olisi hyötyä esim.jatkaessasi opiskeluasi.Syksyyn on vielä aikaa.
Mutta,mitä sitten päätätkin tehdä,muista että se "mikä ei tapa,vahvistaa"!Ainakin kohtuullisessa määrin.En ole ollut samanlaisessa tilanteessa,mutta kaikenlaisia haasteita on matkan varrella ollut,ja yhä tässä vain porskutetaan!Kokemuksista rikkaana.Ja se tunne,minkä ihminen kokee,kun selviytyy jostain tiukasta paikasta;sitä tunnetta kaipaa jälkeenpäin!
Uskon että kyllä sinäkin tiellesi takaisin löydät,joskus ihminen vain eksyy väärään suuntaan.Ja tiessä on aina vähintään kaksi suuntaa;usein takaisinkin tie vie.Ja hakekaa esim.toimeentulotukea,mikäli karenssisi jatkuu kauan.Uskoisin sen olevan mahdollista,jos sinulla ei ole muita tuloja.Äitiysraha ja lapsilisät tuskin ylittävät sos.toimen normirajoja.Harvemmin.Onnea elämäänne!
Saniot ja kerrot reilusti, että ei tullut ajateltua nenäänsä pitemmälle,tuntui että kaikki kaatu päälle.
Joissain paikoissa saa kait ns. lainaa joka maksetaan takasin sitten myöhemmin.
Ja voithan nyt opetella kotona käyttämään tietokonetta vielä paremmin.
Käyt nassien kanssa uimassa ja ulkoilemassa,rakenna hyvä ja luottava suhde niihin ipanoihin.Siinähän sulla on puuhaa...Ja yritä ettiä joku "duuni" vaikka,kaikki työ kelpaa tehtäväksi. Saahan siitä rahaa ja ties vaikka löytys uus himoala. (mulle kävi niin!ihan vahingossa ajauduin ja nyt olen 20v tehnyt sitä! En ollut edes ajatellut tekeväni moista hommaa.Kivaa.)
Ihan ensimmäisenä mene lääkärin juttusille, että saat itsesi kondikseen.
Sen jälkeen muutkin asiat alkaa näyttämään valoisemmilta.
Mulla autto kastraatio ja lobotomia
surullisesta kerronnnastasi huolimatta luulen sinun päätyneen kuitenkin insinööriksi.. ai miksikö.. "hanttihommia" "hanttihommia".. MITÄ OVAT HANTTIHOMMAT?????