Tutkisin hieman Heinosen vastauksia Turun Sanomien vaalikoneesta ja eivät ne mitään huonoja ole.
Heinonen on opiskelijoiden ja pienituloisten puolella sekä ajaa lapsilien korottamista.
Hän on asettanut nämä ensimmäiseksi omassa tärkeys järjestyksessään.
Annan ainakin oman ääneni hänelle ja toivon läpi pääsemistä Varsinais-Suomessa.
Miettikää nyt hieman ja antakaa äänet pienpuolueille niin voisi jotain muutosta myös tulla sillä kolme ison kopla on jauhanut samaa vuodesta toiseen eikä muutosta ole vaan tapahtunut.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Äänestin samaista henkilöä, mutta laitoin vahingossa kakkoset perinteisellä tyylillä ja pisteen ehdokkaan numeron perään.
Kaverit kertoivat, että tuolloin ääni hylätään, vaikka se selkeästi olisikin luettavissa.
Äänestin ensimmäistä kertaa, enkä tiennyt homman olevan noin tarkkaa :(
Kävimme perjantaina vaimoni kanssa äänestämässä eikä ollut minkäänlaista ongelmaa päättää ketä me äänestämme. Näimme Jarno Heinosen Turun torilla ja keskustelimme hänen kanssaan pitkät tovit. Hän jos kuka ansaitsee paikan eduskunnassa. Oikea koko kansan Robin Hood!
Kävin lauantaina Turun torilla jossa olivat SKS:n ehdokkaat grillaamassa makkaraa ja keskustelivat äänestäjien kanssa. Mieleen jäi ainoastaan yksi heistä ja se oli Jarno Heinonen 122 jolle tulen huomenna antamaan ääneni. Kaveri kertoi minulle rehellisesti mielipiteensä ja kantansa opiskelijoiden asioihin. Erittäin fiksu kaveri joten toivotaan, että muutkin ymmärtävät äänestää häntä.
http://www.rac.fi/5
lipevää menoa. Jarnolla kova homma postata mitä mielikuvituksellisempia kehuja itsestään :D
vai että rehellinen!!!!???
Kaverilla useita talousrikoksia taustallaan ja linnareissu odottamassa, vai onkohan senki jo ehtinyt suorittamaan.
olin järkyttynyt kun näin tämän "robin hoodin" olevan ehdokkaana! Tosiaan oikea robin, ryöstää köyhiltä ja omaan taskuun!
Näköjään kuka tahansa linnakundi saa asettua ehdokkaaksi... kaveri on kyllä lipevä kielestään sen tiedän ja ihan omasta kokemuksestani.