Tsiisus

"Ennen sen maksamista mieheni oli selvittänyt sekä verottajalta että verotuksen asiantuntijoilta sen, ettei tämän suuruisesta korvauksesta tarvitse suorittaa ennakonpidätystä eikä työnantajan sosiaaliturvamaksua."

Tämä on ylivoimaisesti paras koskaan näkemäni poliikon antama lausunto. Sääliksi jo käy. Melkein. Ymmärtääköhän itsekkään, että hän julisti juuri täydellisen verovapauden. Kaikki vain pätkiksille tonneja tienaamaan. Niistä ei jatkossa tarvitse verottajalle ilmoitella ja rahatkin saa agenttimaisesti baaripöytien alta. :-)
9563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vaikka Luhtaset pääsisivätkin tästä säikähdyksellä, niin maine on jo mennyt ja sitä ei edes legioona laki- ja pr-miehiä tuo takaisin. Mitenkänhän he aikovat noille lakimiehille heidän palkkionsa muuten maksaa ? Teboilissa, käteisellä pöydän alta ? :-)

Äänestä
  • Tästä taitaa sittenkin tulla SDP:n vaalivaltti. Me kaikki voimme tehdä noin 1000 euron pikku hommia eri tahoille ilman veroseuraamuksia. Esim kaksi asiakasta viikossa tekee kahdeksan asiakasta kuukaudessa eli pyöreästi 8000 euron tienestit suoraan omaan taskuun. Veronalennuspuheet voidaan heittää romukoppaan. Eihän veroja tarvitse alentaa, kun niitä ei makseta ollenkaan.

    Äänestä

  • Löytääkö oikeusministeri Luhtanen sellaisia lakimiehiä, jotka ovat valmiita maalaamaan mustan valkoiseksi elikä ns färjäreitä?

    Luhtasen tiedote vaalirahoituksesta ei vastaa graafikon esittämiin väitteisiin lainkaan. Parasta ja fiksuinta olisi ollut, että Luhtanen olisi heti myöntänyt, että hänen Fortumin optiomiljonäärimiehensä on toiminut ajattelemattomasti ja myöntänyt virheen heti kättelyssä. Nyt asia vain mutkistuu ja vaikeutuu entisestään. Kansalaisille on tullut nyt jo sellainen mielikuva, että verojen välttämiseksi ja laskun pienentämiseksi ministeri Luhtasen mies on maksanut graafikon palveluista pimeästi pöydän ali vastoin graafikon esittämää laskua.

    Ainakin se hyöty näistä oikeusministeri Luhtasen ja SAK:n mainossekoiluista on, että Heinäluoma voi syyttää muita SDP:n huonosta vaalituloksesta

    Äänestä

  • touhua kirjoitti:

    Löytääkö oikeusministeri Luhtanen sellaisia lakimiehiä, jotka ovat valmiita maalaamaan mustan valkoiseksi elikä ns färjäreitä?

    Luhtasella on 2 vaihtoehtoa , Erota hallituksesta tai joutua
    oikeusprosessiin joka on vahvasti poliittinen.
    Esitutkinta päättynee syyttämätäjättämiseen.
    Jos syytekynnys ylittyy Luhtaselle myönnetään varattoman
    oikeudenkäynti ja asianajajaksi tulee pitkänenäinen mies
    joka toteaa että Suomen kansa on syyllinen , sitä rangaistakoon. Näin hän saa kaikki suuret jutut hoitaaksen
    jatkossakin kun toverituomioistuimen huipulla on toveri.

    Äänestä

  • vähissä kirjoitti:

    Täytyy sanoa että poliitikolle virheen muöntäminen on vaikeaa. Kyseinen summa mikä on maksettu on monen pienipalkkaisen nettopalkka.
    http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=100&news_id=20076095&rss=4

    SDP loi oman kansalaispalkka mallin :-)

    Äänestä

  • vähissä kirjoitti:

    Luhtasella on 2 vaihtoehtoa , Erota hallituksesta tai joutua
    oikeusprosessiin joka on vahvasti poliittinen.
    Esitutkinta päättynee syyttämätäjättämiseen.
    Jos syytekynnys ylittyy Luhtaselle myönnetään varattoman
    oikeudenkäynti ja asianajajaksi tulee pitkänenäinen mies
    joka toteaa että Suomen kansa on syyllinen , sitä rangaistakoon. Näin hän saa kaikki suuret jutut hoitaaksen
    jatkossakin kun toverituomioistuimen huipulla on toveri.

    Luhtanen vapautetaan ja kansalle annetaan pienet sakot...verokorotuksen muodossa...:)

    Äänestä

  • touhua kirjoitti:

    Löytääkö oikeusministeri Luhtanen sellaisia lakimiehiä, jotka ovat valmiita maalaamaan mustan valkoiseksi elikä ns färjäreitä?

    Luhtasen tiedote vaalirahoituksesta ei vastaa graafikon esittämiin väitteisiin lainkaan. Parasta ja fiksuinta olisi ollut, että Luhtanen olisi heti myöntänyt, että hänen Fortumin optiomiljonäärimiehensä on toiminut ajattelemattomasti ja myöntänyt virheen heti kättelyssä. Nyt asia vain mutkistuu ja vaikeutuu entisestään. Kansalaisille on tullut nyt jo sellainen mielikuva, että verojen välttämiseksi ja laskun pienentämiseksi ministeri Luhtasen mies on maksanut graafikon palveluista pimeästi pöydän ali vastoin graafikon esittämää laskua.

    Ainakin se hyöty näistä oikeusministeri Luhtasen ja SAK:n mainossekoiluista on, että Heinäluoma voi syyttää muita SDP:n huonosta vaalituloksesta

    Kraaffiokon lasku olisi ollut 2500-3500, jotka ylimääräiset olisi mennyt työnantajakuluihin.

    No nyt voi lisätienistiä tehdä ihan oikeusministerin luvalla/tavalla. Ottaa aina alle tonnin nostoina työnantajalta, niin kyllä se kannattaa
    Ei tarvita vihreiden perustuloja:))

    Äänestä

  • menee oikeus kirjoitti:

    Luhtanen vapautetaan ja kansalle annetaan pienet sakot...verokorotuksen muodossa...:)

    SDP:tä.
    Äänestäjät valitsee päättäjät ja Luhtasen valitsijat on osasyyllisiä ja samoin ko puolueen äänestäjät.
    Sakkoa vaan ja linnaan, ainakin itsenäisyyspäivänä...

    Äänestä

  • menee oikeus kirjoitti:

    Luhtanen vapautetaan ja kansalle annetaan pienet sakot...verokorotuksen muodossa...:)

    SAK:n tukilakko, Luhtasen puolesta,on se niin väärin, ettei demariministeri saa maksaa palkkoja välikäsien kautta vaalimainoksiansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

naurattaa kirjoitti:

"Ennen sen maksamista mieheni oli selvittänyt sekä verottajalta että verotuksen asiantuntijoilta sen, ettei tämän suuruisesta korvauksesta tarvitse suorittaa ennakonpidätystä eikä työnantajan sosiaaliturvamaksua."

Tämä on ylivoimaisesti paras koskaan näkemäni poliikon antama lausunto. Sääliksi jo käy. Melkein. Ymmärtääköhän itsekkään, että hän julisti juuri täydellisen verovapauden. Kaikki vain pätkiksille tonneja tienaamaan. Niistä ei jatkossa tarvitse verottajalle ilmoitella ja rahatkin saa agenttimaisesti baaripöytien alta. :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu