Mihin

aihe: Turkki ja keskustan puheenjohtajan toimet Turkin liittämiseksi EU:hun.
2164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kepu pelastaa, minkä halonen turbomunasi Suomen ensimmäisellä eu-puheenjohtajuuskaudella kun kutsui Turkin mukaan.

Siinä on muuten niin tyhmä akka, että pitäisi miettiä vähän kannattaako Suomessa presidenttiä pitää. Ainakaan tyhmän kansan valitsemaa.

Äänestä
  • mukaan, on pääministerillä jo enemmän valtaa ulkopolitiikassa kuin presidentillä ja EU:n puheenjohtajalla sitäkin enemmän EU asoissa, joten nyt haukut väärää puuta, etkä ole päivittänyt tietojasi ajantasalle.

    Mikä kylläkään ei enää ole uutinen, kun kepulaisita on kyse.

    Matti Vanhanen (kesk.) Olli Rehn(kesk.) ovat asiaa eteenpäin sinnikkäästi vieneet!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


katoaa jatkuvasti kirjoitti:

aihe: Turkki ja keskustan puheenjohtajan toimet Turkin liittämiseksi EU:hun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu