Kertokaapa politiikan asiantuntijat

Tämä on ensimmäinen kerta kun aito kiinnostukseni politiikkaa ja sen tekijöitä kohtaan on herännyt. Nyt haluan ehdottomasti saada selville kaikkien puolueinen korkeissa viroissa olleiden tai niihin pyrkivien taustaa selville. Ja kiinnostukseni koskee kaikkia vilunkia tehneitä. Mitä ovat tehneet, mikä on ollut rangaistus tai onko rangaistu lainkaan, mikä on ollut vilungintekijän oma selvitys asiaan ja ennen kaikkea, mitä kyseisen henkilön puolue on tehnyt asian johdosta. Onko asiaa vähätelty, onko pyydetty anteeksi, onko puolue toiminut aktiivisesti ehdokkaan pois saamiseksi listoiltaan jne..... nyt äänestän puoluetta joka ei HYYSÄÄ vilungintekijöitä! Onko sellaista puoluetta?
1226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No ei ole. Aikoinaan Juhantalo töpeksi itsensä pihalle eduskunnasta, samoin myöhemmin Alho. muutama vuosi hiljaiseloa ja pölyn laskeutumista ja mukana taas ovat. Saattaa olla muitakin. On se helvetti, että jos joku kansanmiehistä hankkii
itselleen hölmöilyllään lopputilin, niin ei varmasti ole samaan firmaan enää paluuta. Valtion
huipulla jos töpeksii, niin kohta nimitetään entistä parempaan virkaan. Hitto mikä valtio ja
millaiset päättäjät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko niitä kirjoitti:

Tämä on ensimmäinen kerta kun aito kiinnostukseni politiikkaa ja sen tekijöitä kohtaan on herännyt. Nyt haluan ehdottomasti saada selville kaikkien puolueinen korkeissa viroissa olleiden tai niihin pyrkivien taustaa selville. Ja kiinnostukseni koskee kaikkia vilunkia tehneitä. Mitä ovat tehneet, mikä on ollut rangaistus tai onko rangaistu lainkaan, mikä on ollut vilungintekijän oma selvitys asiaan ja ennen kaikkea, mitä kyseisen henkilön puolue on tehnyt asian johdosta. Onko asiaa vähätelty, onko pyydetty anteeksi, onko puolue toiminut aktiivisesti ehdokkaan pois saamiseksi listoiltaan jne..... nyt äänestän puoluetta joka ei HYYSÄÄ vilungintekijöitä! Onko sellaista puoluetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu