Voin sanoa olevani pitkästä aikaa taas todella onnellinen omasta elämästäni ja itsestäni, mutta.. Jotenkin se tuntuu niin vieraalta ja oudolta että olen välillä aivan hukassa. Rakastan, ystävät ja kaverit ovat osana arkeani kasvavassa määrin, perheen kanssa on hyvä olla. Jokin vain tökkii, vaikeinta on silloin kun on itsekseen. Tulee orpo ja turha olo, jopa masentaa vaikkei varsinaisesti olisi mitään masenneltavaa. Tänään oli hankala päivä, epävarmuus itsestä ja siitä että kukaan jää oikeasti lähelle. Miksi on niin vaikeaa hyväksyä ja uskoa se että on saattanut jopa ansaita onnensa?
Mikäköhän siinä on kun on niin vaikea puhua oikeista asioista, syvimmistä ajatuksistaan ja tunteistaan? Miksi ei uskalla näyttää/ kertoa sitä jos oikeasti sattuu?
Eikö silloin luota muihin vai onko usko omaan itseensä mennyt? Haavoittuvuus ja sen näyttäminen ei tee minusta heikkoa -ainoastaan rehellisen. Miksi pelätä kipua kun sekin vain ajan kanssa vahvistaa?
Mikäköhän siinä on kun on niin vaikea puhua oikeista asioista, syvimmistä ajatuksistaan ja tunteistaan? Miksi ei uskalla näyttää/ kertoa sitä jos oikeasti sattuu?
Eikö silloin luota muihin vai onko usko omaan itseensä mennyt? Haavoittuvuus ja sen näyttäminen ei tee minusta heikkoa -ainoastaan rehellisen. Miksi pelätä kipua kun sekin vain ajan kanssa vahvistaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
elämänsä läpi ajautuen vaiheesta toiseen pysähtymättä koskaan miettimään että voisiko toimia toisin, pystyisikö menestymään siten paremmin.
Usein vaaditaan dramaattinen tapahtuma jonka seurauksena pysähtyy ja nousee itsensä yläpuolelle.
Tänne tullaan yksin ja lähdetään yksin, siinä välilläkin ollaan pääasiassa yksin.
Kunnioitus ja läheinen ystävyys on toistensa vastakohtia.
Kun kertoo liikaa ja päästää toisen ajatuksiinsa niin tulee heikoksi. Ja ennemmin tai myöhemmin kaikki pettää.
Keneenkään ei voi luottaa. Kun saat ikää lisää niin huomaat tämän kantapään kautta.
Ei sillä itseasiassa ole väliä, mutta se on hyvä tiedostaa.
Kipu.
Kasvattaa.
Mutta on raskasta, tiedän tunteen kun ihmettelee että miten on niin hyvä olla ja havaitsee että mikään paikka ei särje.
Masenneltavaa.
Hyvä sana. Uusi.
Kun löydät elämällesi sen suunnan johon pyrit niin se auttaa.
Jonkinlainen tavoite pitää aina olla.
Ei liian montaa, ehkä kolme tai viisi asiaa jotka aikoo elämässään toteuttaa ja jotka ovat linkitettyjä toisiinsa, ei liian tiukasti, mutta selkeästi.
Tyyliin koulutus, ura, perhe, harrastus.
Jotain sellaista konkreettista, jotain joka jää jälkeesi.
Itsevarmuus tulee iän myötä ja kun tietää mihin pystyy ja mitä tahtoo elämältään.
Onni on jotain johon tulee pyrkiä.
Välivaihe ennen rutiinia.
Hyvä elämä on paras kosto tylsyydelle vaikka se voi olla juuri sitä.
Tänne ehkä tullaan yksin, mutta vastaan ottavat kädet jotka kapaloivat sinut lämpimään ja vievät sitten elämäsi tärkeimmän ihmisen syliin. Saat ruokaa ja huolenpitoa -rakkautta. Sinulla ei ole mitään hätää, et ole enää yksin.
Yksinäisyyskin on valinta tai jonkin elämänvaiheen tulos, josta pääsee halutessaan pois (uskon näin). Parasta on tietää ettei ole yksin vaikkei muita olisikaan läsnä. Se kaiketi on ystävyyden tarkoitus.
Käytännössä täältä lähdetään yksin, mutta elämään jää liuta ihmisiä jotka kaipaavat. Hautaus tapahtuu läheisten läsnäollessa, silloinkaan et ole "yksin".
En ymmärrä mitä tarkoitat kun sanot että kunnioitus ja läheinen ystävyys ovat toistensa vastakohtia? Mielestäni ne kulkevat aika tiiviisti käsikädessä.
"The greatest happiness of life is the conviction that we are loved
- loved for ourselves, or rather, loved in spite of ourselves."
- Victor Hugo -
Jos päästää toisen aivan lähelle, tarkoittaako se todella että silloin tulee heikoksi? Eikö silloin vain näytä että heikkoutta on olemassa (tätä tarkoitin rehellisyydellä tässä yhteydessä)? Luottaessaan ottaa riskin, mutta ilman riskin ottoa ei voi saavuttaakaan mitään. Jos elää pimennossa uskaltamatta luottaa kehenkään muuhun kuin itseensä, mitä tapahtuu kun omat voimat loppuvat?
Tavoitteellisuus on hyvästä -itselleni suhteellisen uusi oivallus. Samoin se että tekee tavoitteet itsekkäistä syistä, itseään ajatellen. Ihmiset, jotka löytyvät ympäriltä nyt, eivät välttämättä ole läsnä enää viiden vuoden kuluttua. Suunnitelmia perheestä ei voi laskea nykyisen kumppanin varaan tai rakentaa "meidän" ympärillemme kokonaisuudessaan (eikä tämä millään tavoin ole kytköksissä siihen ettenkö haluaisi toteuttaa tavotteitani ja haaveitani kumppanini kanssa). Täytyy elää päivä kerrallaan ja katsella. Kaikki aikanaan. On minun vastuullani tehdä töitä tavotteideni eteen, sillä en voi varata sen varaan että kukaan muukaan niin tekisi. En voi syyllistää ketään toista omista valinnoistani, vaikka joku olisi päätökseeni vaikuttanutkin. On oltava itse oman onnensa seppä.
epävarmuutta ja pelkoa, kun tiedät siellä totuuden; Mikään ei kestä ikuisesti. Se on ihan totta, turha kieltää totuutta. Muutaman vuoden päästä voit huomata että asiat ovat muuttuneet jos eivät selvästi huonoon suuntaan niin ainakin muuhun muotoon. Siksi sanotaan että ystävyyssuhteita ym. pitää vaalia. Mikään suhde ei kestä jos sitä ei hoida.
Aina muutos ei vie huonoon suuntaan tai asioiden uusi olemus yhtään sen huonompi vaihtoehto kuin tasapainoinen jatkumo. Muutokset ovat väistämättömiä, mutta on täysin kiinni itsestä kuinka antaa niiden vaikuttaa omaan elämäänsä. Taisteleeko vastaan, itkeekö mennen perään vai sopeutuuko uuteen tilanteeseen ja suuntaa katseensa eteenpäin niillä eväillä jotka uusi tilanne on tarjonnut.
Olet ongelman ytimessä. Elämä on opettanut olemaan varuillaan sillä aina kulman takaa löytyy joku asia tai ihminen joka vetää maton jalkojen alta. Kun kaikki on hyvin, iskee toimettomuus ja epätoivo kun ei ole mitään "muutettavaa" tai mitään "parempaa" mihin pyrkiä. En nyt ole varma olenko itsekään saanut ajatuksestani kiinni mutta jos asiaa vertaa esimerkiksi saamattomuuteen koulun tai työn suhteen, pahaan oloon löytyy aina parannus. Sisäistettyään päämääränsä on helppo jatkaa tarmolla eteenpäin ja pyrkiä saamaan rästihommansa päätökseen, mikä puolestaan johtaa todella hyvään oloon sekä onnistumisen tunteeseen.
Ystävyyssuhteita pitää vaalia, mutta se vaatii avoimuutta omalta osaltaan. Rohkeutta asettaa itsensä epävarmaan asemaan ja luottaa siihen ettei kukaan lyö lyötyä.
Kiitos viestistäsi, se todella laittoi ajattelemaan.