kaikenlaista. Kerran Takala kaatoi juuri
korkkaamansa viskipullon housuilleen keikkabussissa ehtimättä hörpätä kulaustakaan. Housut piti tietysti kuivattaa, mikä tarkoitti, että ne levitetään konepeiton päälle. Lisäksi lämmitin oli väännettävä kaakkoon, mikä tarkoitti, että jokainen oli vähällä sulaa. Oli niin kuuma, että vaatteita olisi tarvinnut lisää, jotta riisuuntumista olisi voinut jatkaa. Lopulta nimittäin joka poika oli munasillaan kuin Mattijuhani Koponen.
Kuvitelkaa: linja-auto kiitää talvi-illassa, hyvin myöhään Iisalmesta Savonlinnan suuntaan. Jossakin Varkauden tienoilla on käännytty pikkuteille. Bussipysäkillä seisoo mummo, joka viittoilee bussia pysähtymään. Me pysähdymme, mummo kapuaa autoon ja näkee... seisemän kelteisillään olevaa nuorta miestä, joista yhdellä (Petterillä) on Peppi Pitkätossu -palmikot. Kauhuissaan, sydäntään pidellen, mummo ponkaisee lumuvalliin ja säntää pakoon.
Lainaus teoksesta "Siinäpä tärkeimmät"
Keikoilla tapahtui
4
650
Vastaukset
- Vaiti.aivan.hiljaa
Tälläisen tapauksen, kun J oli esiintymässä Tampereen kukkaisrockissa Vaiti, aivan hiljaa-levyn ilmestymisen jälkeen.
Juice lauloi uuden levynsä hitaampia kappaleita, ja porukka eturivissä vaati vanhoja biisejä ja alkoi viheltää ja buuata. "Voi jospa jostain" biisin jälkeen J katsoi porukkaa ja kysyi: "osaatteko te hiihtää?" "Joo", porukka mölisi hämmästyneenä.
"No, suksikaa sitten v***uun täältä!" - Thanks!
Mummu parka, likellä infarktiahan tossa jo mennään.
Kenen kustantama siteeraamasi Juicen kirja muuten on? Lienee saatavissa ihan yleisesti kirjakaupoista.- Cornucopia
kustantanut ja suosittelen lämpimästi.
- Roihu-68
Kirjasta on tehty nyt pokkaripainos ja on minen marketin kirjavalikoimissa. Kannattaa lukea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä3910563Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12610132- 217921
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776334Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304912- 554727
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1174066Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1243423- 623137
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2243071