Syöpä on vaarallinen ja pelottava sairaus. On väärin sanoa, että noni parantaisi syövän. Kuitenkin 67% niistä 847:stä, joiden syöpää hoidettiin nonilla, kokivat oireidensa vähenemistä.
Myös selviä paranemistapauksia tunnetaan, mutta niiden pistäminen nonin ansioksi ainakaan yksistään ei ole perusteltua. Niissä varmaankin suggestiivisilla asioilla on ollut vaikutusta. Ja on huomattava, että vain 2/3 huomasi jotain oireiden lieventymistä. Syöpä on niin monitahoinen sairaus ja sen muodot monet, että noni ei voi läheskään kaikkia auttaa.
Mutta monia syöpäpotilaita noni on auttanut. Erään arvion mukaan noin 25%:lla tapahtuu "ihmeellinen" parannus, 50%:lla oireet lievenevät ja 25% saa korkeintaan hyvää oloa. Ne jotka ovat saaneet "ihme" tuloksia ovat yleensä uskoneet noniin hyvin voimakkaasti ja ovat käyttäneet varsin suuria annoksia 8-16 unssia päivässä, joka on 2,5-5 dl. Nonin käytöstä syöpä –sairaitten hoidossa kertoo tohtori Owen Fraser:
Olen yleiskirurgi. Minun erikoisalani on maksaleikkaukset. Useimmiten, kun kohtaan potilaat, he ovat kuoleman porteilla ilman leikkausta. Sain nonin sen jälkeen, kun olin puhunut ja lukenut muiden lääkäreiden kanssa. Mitä se vaatiikin, niin tahdon potilaillani olevan mahdollisuuden paranemiseen.
Eräällä potilaalla oli eturauhassyöpä. Ei ole enää. Yhdellä oli maksasyöpä. Ei ole enää. Kolme oli jo loppuvaiheessa, mutta kipu helpottui nonin ansiosta niin että heidän ei tarvinnut tai tarvitse käyttää kovia kipulääkkeitä. Kaikki tämä vähemmässä kuin kahdeksassa viikossa. Aion todella jatkaa työskentelemistä nonin kanssa ja toivon, että myös Sinä näet tuloksia nonin käytöstä.
Tri Owen Fraser
Vielä on painokkaasti sanottava: Noni on lisäravinne, jota tässäkin tapauksessa otetaan lääkityksen lisäksi. Se ei korvaa lääkitystä, mutta saattaa parantaa lääkityksen tehoa. Joka tapauksessa yksistään nonin käytön tulokset ovat huonommat kuin yhdistelmän noni ja syöpälääkkeet.
Vuonna 1994 tehty tutkimus osoitti Morinda citrifolian aktiivisuuden keuhkosyöpää vastaan. Hawaijin yliopiston tutkijaryhmä käytti laboratoriossa hiiriä testatakseen hedelmän lääkkeellisiä ominaisuuksia keuhkosyövän hoidossa, joka siirrettiin keuhkosolukkoon.
Hoitamattomat hiiret kuolivat yhdeksästä kahteentoista päivän kuluessa. Kuitenkin ne hiiret joille annettiin noni -mehua päivittäisannoksena elivät huomattavasti pidempään. Melkein puolet hiiristä elivät enemmän kuin 50 päivää. Tutkijoiden johtopäätökset olivat, että mehun kemialliset ainesosat vaikuttivat epäsuorasti immuunijärjestelmän parantamiseen.
Tohtori Stephen Schecter Natural Healing Instituten johtaja Kaliforniasta on omien kliinisten tutkimustensa perusteella sitä mieltä, että noni -hedelmä estää syöpäsolujen syntymistä ja syöpäsolujen kasvua sallimalla epänormaalien solujen toimia normaalimmin. Tohtori Schecter on hoitanut satoja potilaita noni -tuotteiden avulla ja häneen on tehnyt suuren vaikutuksen se, miten monenlaisiin sairauksiin noni tehoaa.
Tärkeitä Nonin lääketieteellistä käyttöä koskevia tutkimuksia esitettiin Yhdysvalloissa syöpää tutkivan järjestön, American Association for Cancer Researchin, 83:nnessa, 84:nnessä ja 85:nnessä vuotuisessa kokouksessa. 83. kokouksessa San Diegossa vuonna 1992 Havaijilaisen John Burnesin lääketieteellisen koulun patologian ja farmakologian osastojen tutkijat esittivät raportin, joka on julkaistu Proceeding of the American Assosiation for Cancer research -lehdessä otsikolla: "Anti-Tumor Activity of Morinda citrifolia on Intraperionally Implanted Lewis Lung Carcinoma in Mice."
Tutkimuksessa esiteltiin tuloksia, jotka osoittivat, että nonilla oli syöpää estäviä vaikutuksia, kun syöpäsoluja istutettiin hiirten vatsaonteloon. Nonia saaneet hiiret elivät 105-123 prosenttia pidempään kuin ilman nonia ollut vertailuryhmä. Tutkimus toistettiin useita kertoja. Hengissäpysymisaika oli keskimäärin 119% pidempi noni -annosten jälkeen. Hengissä pysymisaika oli vieläkin pidempi kun nonin kanssa annettiin syöpälääkettä kuten "adriamysin", 5-fluorourarasiilia ja vinkristiinia. Tarkempaa tietoa nonin syöpää estävistä vaikutuksista julkaistiin Cancer Research –lehdessä.
Keion yliopistossa ja Biolääketieteellisessä instituutissa (Institute of Biomedical Sciences) Japanissa tehdyissä tutkimuksissa oli nonista löydetty täysin uusi aine, joka oli saanut nimen damnacanthal. Tämä työ oli tehty petri -maljoissa - ei ihmisillä. Matti Meikäläisen sanoin kuvattuna noni on saattanut muuttaa "esisyöpäsolut" normaaleiksi, terveiksi, toimiviksi soluiksi hidastamalla solujen jakaantumista geenien tasolla.
Tohtori Judiah Folkmanin hiljattain julkaistujen tutkimusten valossa, joita hän suoritti Harwardissa hiirillä, on mahdollista, että noni toimii yhdessä muiden mikroravinteiden kanssa vähentämällä kasvainten verensaantia.
Nonin syöpää parantavista vaikutuksista on runsaasti kliinisiä havaintoja, kuten lääkäreiden kertomuksista voi havaita. Mitään tieteellistä todistusarvoa niillä ei ole, mutta aivan varmasti antavat aihetta jatkotutkimuksiin ja kokeiluun syövän hoidon lisäaineena.
Nonin syöpää vastustavasta mekanismista ja ainesosista on sen sijaan eri teorioita. Tohtori Ralph Heinicke uskoo xeroniini –teoriaansa. Neil Solomon uskoo nonin xeroniinin lisäksi stimuloivan kehoa tuottamaan typpioksiidia (NO), interferon-y:tä ja interleukenia.
Polyacchardideja (eli Noni-PPT) on myös arveltu yhdeksi tärkeäksi nonin vaikuttajaksi. Tähän on päätynyt mm. Anne Hirazumi uusimmassa tutkimuksessaan: An immunomodulatory polyaccharide-rich substance from the fruit juice of Morinda citrifolia (noni) with Anti-tumor activity. (Phytotherapy Research 1999 13(5):380-7.)
Nonista löytyy runsas valikoima polyaccharideja. Tässä Anne Hirazumin johtamassa tutkimuksessa päädytään seuraaviin tuloksiin:
1. Noni –mehu ja Noni-PTT ruiskutettiin hiiriin, joilla oli aktiivinen kasvain. Sekä noni –mehu että Noni-PPT osoittautuivat tehokkaaksi estämään kasvainta ja mehu oli vähän tehokkaampi kuin Noni-PTT. Mehuhoidot pidensivät hiirien elinikään enemmän kuin 75%. Tehokas annostus oli 6-15 mg noni mehua hiirtä kohden tai 0,8 mg Noni-PTT:tä joka päivä tai joka toinen päivä 4-5 päivän ajan. Alkoholiin liukenevalla osalla noni -mehua ei ollut merkitystä.
2. Noni-PTT osoitti huomattavaa kasvainta vastustavaa aktiivisuutta stimuloimalla immuunijärjestelmäsoluja hyökkäämään kasvainta vastaan mieluummin kuin vaikuttamalla suoraan syöpäsolukkoon.
3. Noni-PTT toimi aktivoimalla immuunijärjestelmän eri mekanismeja ja aiheutti erilaisten immuunisolujen yhteistoiminnan kasvaimen eliminoimiseksi
4. Noni-PTT toimi hyvin perinteisessä syövän kemoterapiassa. Kun Noni-PTT:tä käytettiin tavallista pienempien kemoterapian annoksien kanssa, eläinten elinikä ja paranemisluvut nousivat verrattuna kemoterapian normaali annostuksiin yksinään. On ehdotettu, että käyttäen Noni-PTT:tä ja kemoterapien pienempiä annoksia yhdessä ihmisille voisi tehostaa paranemista samalla kun kemoterapian sivuvaikutukset vähenisivät.
Syövän ennaltaehkäisy
Uusinta tutkimusta edustaa Mian-Ying Wang Illinoisin lääketieteellisestä koulusta. Hän on tutkinut nonin vaikutusta antioksidanttina ja syöpäsolujen syntymisen estäjänä.
Hän juotti rotille viikon ajan vettä, jossa oli 10% nonimehua. Vertailuryhmälle annettiin vettä. Rotille annettiin DMBA –ainetta, joka on tunnettu syövän aiheuttaja. Rotat teurastettiin muutaman viikon kuluttua ja niiden maksa, sydän, keuhkot ja munuaiset tutkittiin.
Wang havaitsi, että nonia saaneilla rotilla on merkittävästi vähemmän dna:ssa syntyviä mutaatioita, joista kehittyy syöpäsoluja. Erityisen hyvin tämä koski miespuolisia rottia, jostain syystä.
10% nonia juoneiden rottien esikäsittely
Syöpäsolujen vähennys (miespuoliset) (naispuoliset)
Sydän 60% 30%
Keuhkot 50% 41%
Maksa 70% 42%
Munuaiset 90% 80%
Tohtori Wang on tämän tutkimuksen jälkeen tehnyt saman tutkimuksen kaksoissokkotutkimuksena tupakoiville miehille. Tutkimus on valmistunut tämän kirjan kirjoittamisen aikana. Ensitiedot kertovat, että hän on pystynyt osoittamaan samanlaisen vaikutuksen myös ihmisillä. Noni toimii siis myös ihmisillä syöpäsolujen syntymisen estäjänä.
Tämän lisäksi tohtori Wang on selvittänyt sekä koeputkessa että koe-eläimillä, että noni tuhosi syövän kasvua lisääviä vapaita radikaaleja (ROS ja LPO) ja vähentämällä tulehduksia.
Wang on myös verrannut nonia muihin antioksidantteihin ja saanut tulokseksi, että se on 2,8 kertaa voimakkaampi antioksidantti kuin c –vitamiini, 1,4 kertaa voimakkaampi kuin Pycnogenol ja 1,1 voimakkaampi kuin GSP.
Lähteet: Neil Solomon: Doctor to Doctor, Dorect Source Publication 2002 sivut 22-27
Neil Solomon: TAHITIAN NONI JUICE, How Much, How Often, for What, sivu 16

Vastaukset 11
Vanhimmat
tälläinen ihme mehu olisikin annettu verkosto markkinoinnin rääsittäväksi......hehehhe...
lapsikin tietää että verkostomarkkinointi tuotteet ovat kaikki aivan perseestä. = huijausta,
Ja verkosto markkinointi hipoo käytännössä monin osin suorastaan laittomuutta, minäkin jouduin turvautumaan poliisiin ennenkuin pääsin kyseisistä ihmisistä eroon.
Tälläisellehän verkostolle ne syövän parannus mehut tietty annetaan myytäviksi. JUST.
noni on sikäli merkillinen, että se väitetysti parantaa kaiken, mutta lopulta se onnistuu vain tulehduttamaan ystävyyssuhteet.
Läheiselle pamahti syöpä, pahanlaatuinen ja elinaikaa annettiin viime viikolla muutama kuukausi. Olen ostamassa hänelle kuorman Nonia ja olen kyllä erittäin kiinnostunut näkemään miten käy. Hävittävää hänellä ei ole. Etkö sinä muka kokeilisi samassa tilanteessa?
Aijai. Paha juttu.
Tee palvelus lääketieteelle ja ystävällesi, ja dokumentoi muistiin kaikki vaikutus. Otathan kopiot myös lääkäreiden lausunnoista, nyt "ennen" ja sitten "aikana" sekä "jälkeen". Jos noni auttaa, voit sitten julkaista tulokset ja hoitopäiväkirjan. Siitä tulisi hyvä case nonin puolesta, jos se toimii. Muussa tapauksessa menee niin helposti myyjien sananpieksennän ja haaskalintumaisen rahastuksen piikkiin. Onnea "nonikuormasi" kanssa.
10 pulloa läheiselleni ja sanoin että juo 4 päivää 1plo/pvä sitten 4 päivää puoli pullo ja sitten hän jatkoi 2,5 dl päivä. Olin kuukauden kuluttua hyvin jännittynyt mutta sitten soitin ja kysyin vaimolta hänen miehensä vointia. Vaimo sanoi että paljon on nukkunut... olin jo pettynyt kun ei mitään muuta ollut tapahtunut mutta sitten vaimo sanoi että "no särkyjä hänellä ei nyt ole ollut" tulin hyvin iloiseksi koska tiedän että tämä potilas söi jo morfiinilääkkeitä jotka nyt sai jättää pois. Tämä tapahtui 2 vuotta sitten. Potilas elää yhä syövänsä kanssa mutta se ei ole mainittavasti levinnyt. Lääkäri tietää että hän juo nonia ja vaikka hänellä ei ole mitään tietoa siitä uskoo kuitenkin että hän ei olisi enää elossa ilman sitä. Tämä on vain yksi tarina, olen seurannut samanlaisia tapauksia vielä 3. Niistä on nyt kaksi kuollut mutta molemmilla oli hyvin tuskaton sairasteluaika ja olen vakuuttunut siitä että saivat ainakin vähän lisäaikaa...
Sinäpäs lakiviisas olet ? Kuinkas sä täällä notkut, eiks Sul pitäis olla kunnon juristitoimisto, ja nettoamassa rahaa tyhmältä kansalta, kun Sinä tiedät, mikä on laillista ja mikä laitonta... pikku nilkki !!!
Olet kopioinut Ollin vanhan tekstin nonitieto-sivulta ilmeisesti ilman lupaa.
Väitteistä muut on korjattu täällä jo aiemmin, mutta yhteen voisi puuttua:
"Tohtori Judiah Folkmanin hiljattain julkaistujen tutkimusten valossa, joita hän suoritti Harwardissa"
Tuossa on Ollilla ovela sanamuoto.
1. Kokeissa ei ole käytetty nonia. Niinhän tuossa ei tosin väitettykään...
2. Folkman on esittänyt perusajatuksensa kasvaimista vuonna 1971, ei hiljattain
3. Folkmanin johtaman laboratorion tutkijoiden artikkeleihin lisätään kuuluisan emeritusprofessorin nimi viimeiseksi tekijäksi. Ei huippututkijakaan tee urallaan neljää sataa juttua.
4. Folkmanin etunimi on väärin, Harvard on väärin.
Jokos Olli on aloittanut virallisesti nonin jälleenmyyjänä. Ainakin nonitietosivuja on vielä päivitellyt. Eikös ne Ollin nonikirjoittelut olleet siksi riippumattomia kun se ei roikkunut nonimyyjänä listoilla.
Ovat tainneet nonimyyjät tehdä tänne valtausyrityksen, kun Ellit-palstalta heidät ja Olli savustettiin ulos naurunalaisiksi tekemällä. Lea tietysti etunenässä ja pari vielä alemman tason orjaa päälle. Nonitutkijat ovat perinteisesti Tahitian Nonin palkkalistoilla, joten tutkimustulokset ovat nollaluokkaa jo senkin puolesta.
Ja sinäkin ostat verkostotuotteita, häpeä !
Huomenna taas kauppa käy ja kiivaasti. Ja verkostotuotteella vielä. Niin menet sinäkin retkuun. Hyi ´hyi...
Koeta ensi kerralla kirjoittaa selvin päin. Ei noista sun näyttöoksennuksistas saa mitään selvää... kohta tasosi on yhtä surkea kuin sillä aivokuolleella ja monivammaisella Lealla. Siitä ei pääse enää parempaan suuntaan kuin eutanasialla...
Eli mitä tarkoitat, arvon myyjänplanttu?