Olen seuraillut tämän palstan kirjoituksia ja huomannut jyrkän kahtiajaon lihavien ja laihojen, muun muassa, välillä.
Yksi kuolematon teesi monilla näyttäisi olevan se, että ylipainoisilla on liikakilojen lisäksi myös jokin sisäinen, perustavanlaatuinen vika, joka aiheuttaa ja ylläpitää tätä kamalaa ilmiötä, lihavuutta.
Itse olen laihduttanut liikakilot pois. Nykyään olen hoikka ja hyväkuntoinen. Koen silti olevani sama ihminen, ulkokuorta lukuunottamatta, kuin lihavanakin!
Kysymykseni siis kuuluu: onko ex-lihava vielä senkin jälkeen laiska, tyhmä ja saamaton, kun hän on laihduttanut? Riippuuko tämä kenties siitä, miten hyvin ex-lihava pystyy pysymään laihana? Kun minä kerta olen ennen ollut lihava, ja nykyään olen laiha, niin onko minulla vielä jokin lihavan henkinen ominaisuus, joka tekee minusta niin monelle tällä palstalla kirjoittavalle, hoikalle ihmiselle vastenmielisen?
En viitsinyt edes yrittää keksiä mitään kiertoilmaisuja noille leimaaville sanoille, lihava yms. Tätä palstaa lukeneena tiedän, että olisi aivan turhaa ja kenties jopa paheksuttavaa antaa itsestään muuta kuin idiootin kuvan.
Yksi kuolematon teesi monilla näyttäisi olevan se, että ylipainoisilla on liikakilojen lisäksi myös jokin sisäinen, perustavanlaatuinen vika, joka aiheuttaa ja ylläpitää tätä kamalaa ilmiötä, lihavuutta.
Itse olen laihduttanut liikakilot pois. Nykyään olen hoikka ja hyväkuntoinen. Koen silti olevani sama ihminen, ulkokuorta lukuunottamatta, kuin lihavanakin!
Kysymykseni siis kuuluu: onko ex-lihava vielä senkin jälkeen laiska, tyhmä ja saamaton, kun hän on laihduttanut? Riippuuko tämä kenties siitä, miten hyvin ex-lihava pystyy pysymään laihana? Kun minä kerta olen ennen ollut lihava, ja nykyään olen laiha, niin onko minulla vielä jokin lihavan henkinen ominaisuus, joka tekee minusta niin monelle tällä palstalla kirjoittavalle, hoikalle ihmiselle vastenmielisen?
En viitsinyt edes yrittää keksiä mitään kiertoilmaisuja noille leimaaville sanoille, lihava yms. Tätä palstaa lukeneena tiedän, että olisi aivan turhaa ja kenties jopa paheksuttavaa antaa itsestään muuta kuin idiootin kuvan.
Vastaukset 18
Vanhimmat
"Sisäinen, perustavanlaatuinen vika, joka aiheuttaa ja ylläpitää tätä kamalaa ilmiötä, lihavuutta."
Tuohan on itsestään selvää; sen "vian" nimi voi olla vaikka ahneus, laiskuus, saamattomuus...
Sinulla ei sitä vikaa tietenkään enää ole, koska olet onnistunut muuttamaan elämäntapojasi.
Minä en ole koskaan mieltänyt noita piirteitä (ahneus, laiskuus, saamattomuus) hallitseviksi ihmisen luonteessa. Ne ovat mielestäni seurausta jostain. Ehkäpä ylipaino sitten aiheuttaa noita? Vai onko se sittenkin toisin päin? Vastatkaa ihmeessä.
Koska minä olen edelleenkin, laihanakin, laiska, ahne ja saamaton. En esimerkiksi ole kiinnostunut liikunnasta juurikaan, paitsi tanssimisesta. Elämäntapamuutokseni ei ole saanut minua tukahduttamaan noita piirteitä itsestäni. Eli minussa vielä ns. "lihavan vikaa"?
että nuo "viat" olisivat kenelläkään hallitsevia ominaisuuksia, mutta kyllähän nuo asiat varmaan lihavuuden taustalta löytyvät.
Ja "viatonhan" ei meistä ole kukaan.
että lihavat mielletään tyhmiksi. Miten se tyhmyys poistuu kun laihtuu? Ja lisääntyy kun lihoo? Onko tuosta siis tehty jokin neurologinen tutkimus että älykkyys korreloi suoraan käänteisesti painon kanssa? Sepäs vasta olisikin mielenkiintoista... ;D
Itse olen myös täysin sama ihminen kuin 15 kiloa painavampana, luonteessani ei mikään ole muuttunut.
Olen kireämpi, pelkään kuollakseni että lihon takaisin.
Joka kerta syödessäni on huono omatunto.
Jos erehdyn syömään jotain lihottavaa tulee aivan hirveä olo, miettii jopa oksentamista.
Tiedän nimittäin, jos annan periksi lihon ennätysajassa ennalleni.
Kyllä oikeasti olin leppoisampi lihavana.
En oikeastaan ollut edes rumalla tavalla lihava.
Jos jotain hyvää niin vaatekaupassa käyminen on kivempaa, isoille naisille on huonommat valikoimat.
mä huomasin ainakin sellaisen, että typerät miehet, jotka eivät perääni vilkuilleet koskaan ylipainoisena, suorastaan parveilevat ympärilläni. en kai nyt niin pimee ole, että heitä sitten nyt its e huolisin kumppanikseni. jos ei tätä samaa ihmistä nähnyt sisältä, niin ei tarvii nyt ulkoisestikaan ihailla. olen sitä mieltä, että olen jotenkin aina "sisäisesti lihava" muuttuneesta ulkokuorestani huolimatta.
Olen törmännyt tuohon samaan ilmiöön. Olen tullut siihen tulokseen, että entinen lihavuuteni on antanut minulle jonkinlaista perspektiiviä ihmisten suhteen. Voisi vaikka sanoa, että osaan nykyään entistä paremmin erottaa jyvät akanoista.
Koska onhan se aika paksua, että joku on aikaisempaan nähden ylettömän kiinnostunut minusta nyt, kun olen hoikka. SE vasta kertoo ihmisen luonteesta ja sen heikkoudesta, vielä enemmän kuin se, onko lihava vai laiha.
Mutta ei jotain pahaa, ellei jotain hyvääkin: niin läpinäkyvä käytös on pidemmän päälle erittäin huvittavaa seurattavaa ;)
myötä..sellaisen kuvan saa kun lukee VarmaTiedon tekstit.Ei siis kannata vaipua epätoivoon.
Ei laiskuus ole vain lihavien ongelma, mutta usein laiskoilla ihmisillä, jotka eivät välitä omasta ulkonäöstään on liikakiloja. Mielestäni laihduttaminen viisastuttaa ihmistä. Hän oppii huolehtimaan itsestään ja saattaa löytää elämästä uusia arvoja, joita hän ei ole aiemmin pitänyt tärkeinä, mutta nyt niistä on tullut korvaamattomia. Tosin myös toisin päin. Kyllä lihominenkin saattaa ihmistä viisastuttaa, vaikkapa jos ihminen on ollut hyvin pinnallinen ennen lihomistaan.
Se on faktaa että ihmisen ulkomuoto vaikuttaa paljon myös ihmisen ajatteluun, eli ulkomuodon muuttuessa tapahtuu myös ajattelussa muutoksia. Samaa muutosta tapahtuu jatkuvasti ikääntyessä ja oppiessa uusia asioita.
Jos ajattelen itseäni pari-kolmekymppisenä ja nykyisin, voin vilpittömästi sanoa muuttuneeni.
Painoni on vaihdellut tänä aikana jopa 15 kg.
Muuttuminen ei ole johtunut painosta vaan siihen vaikuttaa ikä ja elämänkoemus.
Jos on ennestään itsensä kanssa vaikeuksia niin ei ne laihduttamisella poistu.
Ei se olekaan mikään onnellisuuden tae, että onnistuu laihduttamaan. Kuitenkin jos huomaa uuden ulkomuodon miellyttävän itseä ja muita niin kyllä se muuttaa ihmistä. Ei se tietenkään kaikki kaikessa ole, mutta kyllä ruumiinkuvan muuttuminen muuttaa ihmisen käsitystä myös muista. Esimerkiksi jos minä yhtäkkiä lihoisin niin empatiani lihavia kohtaan tietenkin kasvaisi, koska olisin yksi heistä. Ei se välttämättä muuttaisi paljonkaan asennettani lihavuuteen, mutta kyllä näkökulmani varmasti muuttuisi.
Olipa siinä monenlasta vastausta aloittajalle. Tiukassa tuntuu olevan aina ja edelleen käsitys lihavuudesta, johon automaattisesti liitetään tyhmyys, laiskuus, itsekurittomuus, muutamia mainitakseni.
Kuinka monta kertaa täällä pitää sanoa, että ulkoinen olemus on yksi ominaisuus ihmisessä ja persoonallisuus + temperamentti ovat asioita, jotka eivät ole riippuvaisia painosta. Vaikka ulkokuori muuttuu, luonne pysyy samana. Persoonallisuus ei laihdu tai liho.
Inho lihavuuttaa kohtaan on opittua yhtä lailla kuin ihailu hoikkuutta kohtaan. Älkää kysykö, miten niin opittua, on surullista vastata tyhmiin kysymyksiin. Nämä opit vaihtelevat aikojen kuluessa ja nyt ovat lihavat ajojahdin kohteena.
Entisen lihavan on monin verroin helpompi lihoa entisiin mittoihinsa, koska ent. lihavalla on rasvasoluja enemmän, jotka vain odottavat "saalista". Yksi rasvasolu sisältää 99% rasvaa. Jos ei ole ollut koskaan lihava, rasvasoluja on vähemmän. Tätä asiaa en ole huomannut kenenkään tällä palstalla vielä kirjoittaneen. Joten entisen lihavan päästyä haluamaansa painoon, on todellakin tehtävä työtä pitääkseen painonsa kurissa.
"usein laiskoilla ihmisillä, jotka eivät välitä omasta ulkonäöstään on liikakiloja. Mielestäni laihduttaminen viisastuttaa ihmistä"
Voimmeko siis sanoa, että laiskuus ja piittaamattomuus omasta ulkonäöstä ovat epäviisaan, eli tyhmän ihmisen piirteitä? En halua provosoida. Ehkä luin tekstiäsi ex-lihavan ihmisen silmin, ehkä näen siinä ihan aiheesta luultavasti ei-tarkoitetun yleistyksen.
Laihduttaminen, siinä missä mikä tahansa elämänmuutos toki tuo uutta tietoa ihmisen elämään. Sen myötä oppii katsomaan asioita eri perspektiivistä.
Mielestäni on kuitenkin hieman liioiteltua sanoa, että ihminen tulisi jotenkin viisaammaksi laihtuessaan tai lihoessaan. Viisaus - kyky käyttää omaamaansa tietoa käytännössä siten, että siitä on niin itselle kuin muillekin jotain hyötyä (niinkuin sen itse määrittelen) - on näin ollen sellainen asia, joka ei liity painonlaskuun tai -nousuun. Se kyky ihmisellä pitäisi jo olla, että hän voisi laihtuessaan tai lihoessaan oikeasti viisastua.
Nämä ovat siis viisauden kannalta melko merkityksettömiä asioita, vai olenko ihan väärässä? Tai ehkä käytettyjen termien vaihtaminen tämän palstan keskusteluissa olisi ihan oikeasti syytä vaihtaa?
Kyllä jotkut luonteenpiirteet muuttuvat. Voin omasta kokemuksesta kertoa, että aluksi ylipaino ei haitannut elämääni, vaan pidin sitä jollain tavalla "kohtalonani" ja hyväksyin sen. Lihosin kuitenkin enemmän ja enemmän, eikä enää ollut niin helppoa olla oma itsensä. Aloin vetäytyä itseeni ja erakoitua, koska pelkäsin ihmisten halveksuntaa ja torjuntaa. Jossain vaiheessa aloin pitää itseäni epäonnistuneena muutenkin kuin ulkonäön suhteen. Aiemmin olin ollut älykäs ja hyvä koulussa, mutta pikkuhiljaa rupesin tuntemaan itseni tyhmäksi idiootiksi, joka sanoo ja tekee aina väärin.
Luulen, että jos olisin laihtunut normaalipainoon tai edes pysynyt alle 35 bmi:n, luonteenikin olisi säilynyt iloisena ja räväkkänä, enkä olisi oppinut pelkäämään itseni ilmaisemista niin paljon. Toisaalta silloin olisi näkökulmani asioihin saattanut myös pysyä paljon kapeampana. Hiukan jopa tavallaan kauhistelen sitä, että jos en omakohtaisesti olisi kokenut tätä pahaa oloa ja kaikkea muuta sairaalloiseen lihavuuteen liittyvää, voisin olla oikeasti tosi pinnallinen, omahyväinen ja tuomitseva esim. vaikeuksissa olevia ihmisiä kohtaan. Toisessa elämässä voisin olla itse joku niistä jotka haukkuvat minua ja katsovat läskejäni inhoten. En tiedä vaihtaisinko osia, jos se olisi mahdollista...
Olen ollut lihava niin kauan, että jotkut lihavuuden aikana kehittyneet luonteenpiirteeni varmaan pysyisivät vaikka joskus laihtuisin. Joskus positiivisen mielialan yllättäessä mietin, että jos joskus OIKEASTI laihdun, otan kaiken tiedon ja kokemuksen minkä olen saanut, ja käytän sitä parhailla taidoillani muiden (lihavien tms.) auttamiseen ja hyviin tekoihin, joilla voin helpottaa jonkun ihmisen elämää. Kukaan ei voi ymmärtää lihavaa, syömishäiriöistä tai yleensä mistään muustakaan ongelmasta kärsivää niin hyvin kuin kohtalotoveri. Sen takia useimmat normaalipainoiset eivät kertakaikkiaan osaa kuvitella millaista on olla lihava. Enhän minäkään pysty ymmärtämään millaista on olla esim. näkövammainen tai vaikka tummaihoinen jossain rasistisessa maassa (en tarkoita, että nuo olisivat lihavuuteen verrattavia asioita muuten kuin siltä kannalta, että ulkopuolinen ei voi todella tietää millaista on olla noihin ryhmiin kuuluva).
Minulla on kokemuksia lihavana olosta n. 5 vuotta ja hoikkana olosta nyt jo yli 20 vuotta. Enpä voi sanoa varsinaisen laihtumisen seurauksena juuri viisastuneeni sen sijaan elämänkokemuksen tuomaa viisautta olen vuosien varrella hankkinut.
Kuluneiden "hoikkien" vuosien aikana olen törmännyt moneen ns. entiseen läskiin jotka ovat lähes fanaattinen kiilto silmissään tuominneet ja moittineet edelleen painonsa kanssa kamppailevia ja arvostelleet heidän lepsuuttaan. Niin tarkkaan olen tallettanut sisääni kaikki negatiiviset kommentit ja arvostelut toisilta, jotka minulle kohdistettiin ollessani lihava, että tiedän kyllä miltä lihavasta tuntuu. Eikä tule mieleenkään vahinkoa pistää kiertämään eteenpäin ja alkaa arvostella toisia lepsuudesta. Lihavuus on monelle niin monimuotoinen ja monimutkainen ongelmavyyhti, ettei siinä ole vain yhtä syytä taustalla.
Ei laihduttaminen mitään helppoa ollut minullekaan mutta en minä nyt minään sankarina itseäni sen johdosta pidä. Koska olen onnistunut painoni tasaisena pitämään jo vuosia, nykyään monet luulevat minun olleen aina ihannepainoisen. En ole omaa laihdutushistoriaani mitenkään erityisesti mainostanut vuosikausiin. En silti ymmärrä joidenkin ihmisten ylenmääräistä kiinnostusta ihan vieraidenkin ihmisten lihavuuksien/laihtumisten kommentointiin. Itselleni tämä oman painon hallinta sujuu suht. helposti, mutta tietenkin pientä "rotia" täytyy pitää koko elämän. Ihmetyttää miksi lihavuuden aiheuttamaksi kohta pannaan kaikki mahdolliset epäkohdat maailmasta. Varmaan ilmaston lämpenemistäkin kohta selitetään lihavien ihmisten lisääntyneellä määrällä...
Olen suuren yrityksen palveluksessa, jossa on työntekijöille annettu mahdollisuus tehdä paljon ylitöitä.
Itse olen sitä mieltä, että jos työssä on kiire, niin joustetaan ja tehdään ylitöitä niin paljon kuin tarve ja itse jaksaa. Suurin osa työkavereistani kuitenkin ikääntyneitä, jotka eivät halua/jaksa tehdä enempää, kuin normipäivän.
Olen työpaikallani uusimpia tekijöitä, mutta kuitenkin olen saanut paljon arvostusta kohdallani, vaikka olen iso,niin työtovereiden kuin esimiesten puolelta.
Minulta tullaan usein kysymään neuvoa kiperissä asioissa ja myös annan niitä, siis en voi olla typerä,jos neuvoni kelpaavat ja niitä vielä toteutetaan.
Koskaan en ole kuullut minua haukuttavan tyhmäksi , tai laiskaksi, mutta olen kyllä huomannut ne ilmeet, jos tulee puhetta isosta ihmisestä.
Esimiehet pyytävät aina ensimmäisenä minua ylitöihin, jos on kiire, koska tietävät, että olen ahkera, en siis voi olla laiska.
Joten ainakaan omalla kohdallani ei voida sanoa, että lihava on laiska ja typerä, enkä usko, että asia on näin muidenkaan isojen kohdalla.
Syynä on se, että useimmin nämä niinsanotut "normi-ihmiset", eli laihat, joita tälläkin palstalla näyttää olevan sankoin joukoin itseään kehumassa, ovat erittäin epävarmoja itsestään ja pelkäävät esim. tutustua isokokoisiin ihmisiin, kun eivät osaa lähestyä heitä oikealla tavalla, mikä on ehkä hyväkin, sillä voivat omalla ennakkoluuloisella asenteellaan nolata itsensä ison ihmisen edessä.
Mikä voi olla normi-ihmisen elämässä kamalampaa, kuin huomata olevansa typerämpi ja laiskempi, kuin tuntemansa lihava ihminen on.
Ja se ulkonäkö, kyllä laiha/ luiseva on yleensä ulkoiselta olemukseltaan huomattavasti luotaantyöntävämmän näköinen kuin hieman ylipainoinen.
Ylipainoiset ihmiset osaavat olla kauniita myös luonnostaan ja luonteenpiirteet ovat lähestulkoon poikkeuksetta myös suvaitsevaisempia kuin laihoilla. Mistä lie johtuu, mutta jos esim laihaa haukutaan jossain asiassa, niin hän on heti nyrkit pystyssä, tai ottaa haukkujan omaksi verivihollisekseen ikuisesti, mutta lihavaa haukuttaessa, vastaan saadaan ehkä pieni olankohautus tai naurahdus, joka yleensä takoittaa sitä, että "voi voi kun jaksat stressata pienistä".
Miksi aina saotaan, että lihavat ovat leppoisia... no ehkä suurin syy siinä, että tässä yhteiskunnassa on aikanaan lihavat alistettu jatkuvalla haukkumisella ja solvaamisella, mutta lihava ottaa vastaan kriittistä palautetta aivan varmasti paremmin kuin yksikään luiseva kukkakeppi.
Mitenkähän minullekin nyt muuten käy, kun olen laihtunut aika lailla ja olen laihtumassa jatkossakin. Tuleekohan minusta sitten tyhmä laiska lihavia haukkuva laiha...en usko, että tulee, luonteeni ei anna perisi ja minusta se on typerää.
Meissä kaikissa on hyvät ja huonot puolemme, niin laihassa, lihavassa, tummassa, vaaleassa, kuin missä tahansa muussakin muodossa, yleistäminen on vaan toisista niin mukavaa ja sillä luullaan saavtettavan jotakin suurta ja mahtavaa, yleensä lopputulos on se, että haukkujaa haukutaan eniten.
Minulla on ainakin nyt hyvä olo, olen tasapainossa asioiden ja elämän kanssa, siitäkin huolimatta, että olen vielä iso ihminen, mutta mitä suurimmassa määrin pienenemässä.
Tulevaisuudessa voiin aiheuttaa suurta järkytyst niissä ihmisissä, joita minun painoni on häirinnyt, kun olenkin pienentynyt, enkä aiheuta enän puheenaihetta sillä seikalla. Tuostakin on joskus todettu, että lihavan pitäisi olla aina lihava, jotta "normi-ihmiset" saisivat puheenaiheita niistä, sillä lihavan laihtuminen on heille, siis "normeille"jotain aivan käsittämätöntä.
Ja nyt vielä selvennykseksi, että "normi-ihmiset" tarkoittavat tässä kirjoituksessa luikkujen kukkakeppien kanssa samaa kuin "lihavia haukkuvat normaalikokoiset ihmiset". En itse syyllisty tässä yleistämiseen, vaan tarkoitan _vain_ näitä ihmisiä, joille lihavat ovat kauhun paikka, joita siis täällä tavattu todella paljon.Kuitenkin suurin osa ihmisistä on fiksuja ja ahkeria, niin isoissa, kuin pienissä ihmisissä, mutta onhan joukossa poikkeuksiakin.
Tuo oli oikein hyvin kirjoitettu. Puit ajatukseni sanoiksi, jos oikein niitä tulkitsin: luonteenpiirteet, niin hyvät kuin huonotkin, esiintyvät ihan kaikilla ihmisillä riippumatta lihavuudesta tai laihuudesta. Jotkin piirteet kyllä leimasit lihavuuteen/laihuuteen liittyväksi, enkä voi allekirjoittaa niitä väitteitä.
On sääli, että ennakkoluulojen ja omien mahdollisesti tiedostamattomien pelkotilojen annetaan värittää laihuuteen ja lihavuuteen liittyvää keskustelua. Mitä enemmän tämän palstan kirjoituksia luen, sitä enemmän törmään kapeakatsantoisuuteen ja ihan silkkaan mutu-puheeseen, jolla ei mielestäni ole mitään tekemistä hyvin perusteltujen ja loppuun asti mietittyjen mielipiteiden kanssa.
Ei tarvitse pystyä TÄYSIN ymmärtämään laihaa, jos on lihava, tai lihavaa, jos on laiha. Se ei varmaankaan ole edes mahdollista, kun ottaa vielä huomioon, että jokainen ihminen on yksilö ja kokee asiat omalla tavallaan. Omien kokemusten kuvaileminenkin värittyy lukijan mieleen hänen tulkitsemallaan tavalla, eikä välttämättä suinkaan kertojan tarkoittamalla tavalla.
Mutta jo pelkkä yritys ymmärtää ja nähdä asiat itsensä ulkopuolelta toisi varmasti tämänkin palstan keskusteluihin mielekkyyttä, syvyyttä - tai edes järkevyyttä.
Tätä odotellessa...
Helpoin vaihtoehto oman kuvansa kiillottamiseen on etsiä ympäristöstään joku, jonka kokee olevan missä hyvänsä asiassa huonompi. Ulkonäkö on aina esillä, sitä pääsee vertaamaan vaivattomasti ja siksi siihen isketään kiinni ensimmäiseksi. Lihavuuteen liitettävät stereotypiat tulevat kaupanpäällisinä, yhtäkkiä laiha voi tuntea itsensä vallan ylivertaiseksi ilman mitään järkeviä perusteita!
Itse olen onnistunut säilymään hoikkana sen kummemmin ponnistelematta, enkä koe siitä minkäänlaista ansiotonta arvonnousua. Minä vain satun olemaan tällainen.
Paras ystäväni on onnistunut keräämään useita kymmeniä kiloja vararavintoa, eikä ole sen perusteella yhtään kummempi, hän vain on sellainen.
Tyhmyydeksi luen asenteen, jossa ihmisen arvo luokitellaan ulkomuodon, koulutuksen, toimeentulon, lasten menestyksen tai ylipäätään yhteiskunnallisen aseman perusteella. Ihminen, josta minä en jostain syystä pidä tai jonka persoonaa minä en arvosta, ei ole siksi huonompi muita eikä minun asiani ole mestaroida kenenkään valintoja.
Jokaisella on valta valita lähipiirinsä ja velvollisuus suhtautua kunnioituksella muiden erilaisuuteen. Jos oma ego kaipaa pönkittämistä, tukevaa tukea ei saa toisten mollaamisesta, vaan itsensä kehittämisestä.