Natosta

Jäbä kirjoitti eilen, että kokoomuksen mielestä Natokeskustelua on pidettävä yllä.
No, miksei Katainen ja kumppanit nyt vaalien alla ole suuna päänä puhumassa Natosta?
Korkeintaan vaivautuneilta vaikuttavat, jos tenteissä satutaan kysymään aiheesta.

Nyt Natoteema esiin kokoomuksen ehdokkaat, jos on niin jumalattoman tärkeää siitä jauhaa jatkuvasti.
Ja Jäbäkin on kertonut kokoomuslaisena kokeneensa jopa niin, että muut kuin kokoomus suurista puolueista yrittää estää keskustelun aiheesta.
Onko näin?
Siksikö Katainen ei tuo Natoasiaa alvariinsa esiin, että muut puolueet on kieltäneet siitä puhumasta?
Jos noin on, onpa kokoomuksen johtajana vellihousu.
5208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos Vanhanen ja Heinäluoma ovat kuorossa vakuuttaneet, ettei Natoon liitytä missään nimessä ensi vaallikaudella, niin se merkitsee, että Natoon liittymistä ei tapahdu, koska siihen tarvittaisi myös keskustan ja SDP:n tuki.

Miksi kokoomuksen pitäisi puhua asiasta, jota se ei voi eikä haluakaan yksinään toteuttaa, kun kokoomuksen puoluekokouspäätöksessäkin varta vasten mainitaan, että Jäsenyyden hakeminen edellyttää laajaa yksimielisyyttä?

Avauksesi on niin junttimaisen tyhmää lässytystä, ettei sitä uskoisi aikuisen ihmisen kirjoittamaksi.

Äänestä
  • Minä vaadin, että asiasta tulisi kokoomuksen jauhaa, koska Jäbä on kertonut sen olevan kokoomuksen kanta, että keskustelua ylläpidetään.
    Miksei kokoomus jauha siitä, jos se on kokoomuksen kanta?
    Älä minua syytä kokoomuksen kannasta, jonka perusteella teen kysymyksiä.
    Sillä varauksella tuo kokoomuksen kanta, että Jäbä tietää sen.

    Äänestä

  • "Jos Vanhanen ja Heinäluoma ovat kuorossa vakuuttaneet, ettei Natoon liitytä missään nimessä ensi vaallikaudella"


    Jos oikein aletaan hakea, löytynee myös kannanotto kokoomukselta, jossa sanotaan, ettei Suomi liity ensi vaalikaudella Natoon?
    Ja miksei löytyisi, kun tänäisellä tietämyksellä aika loppuu kesken siihen, että liittyminen tapahtuisi ensi vaalikaudella.
    Sen nyt tajuaa tyhmäkin.

    Äänestä

Kokoomus haluaa Suomen liittyvän Natoon siten, että siitä keskustellaan avoimesti, saavutetaan keskustelun kautta laaja yksimielisyys ja sitten järjestetään kansanäänestys. Tämä selviää kokoomuksen puoluekokouspäätöksestä.

Kokoomus ei siis aja Suomea Natoon väkisin, muita puolueita vastaan taistelemalla, vaan muiden puolueiden kanssa yhdessä sitten, kun muut puolueet ovat siihen valmiita.

Kun muut puolueet eivät halua keskustelöla Natosta nyt vaalien alla, niin ei kokoomuskaan nosta asiaa pintaan, koska se ei nyt johda mihinkään tulokseen.

Kokoomushan ei pyri millään lailla sellaiseen tilanteeseen, että se koettaisi Natosta puhumalla saada itselleen lisää kannatusta (ensinnäkään sellaista ei nyt tule), ja sitten kannatuksen saatuaan pyrkisi jonkin pienen enemmistön turvin ajamaan jäsenyyden läpi muista puolueista välittäömättä.

Kokoomus toimii vastuullisesti kaikissa asioissa, myös Natoon liittymistä harkittaessa.

Äänestä
  • Kun Jäbä ilmoittaa häipyvänsä palstalta, onko se jäbän muija, joka jatkaa?
    Hyvin on muija opetettu kun on kuin Jäbä itse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaalien alla kirjoitti:

Jäbä kirjoitti eilen, että kokoomuksen mielestä Natokeskustelua on pidettävä yllä.
No, miksei Katainen ja kumppanit nyt vaalien alla ole suuna päänä puhumassa Natosta?
Korkeintaan vaivautuneilta vaikuttavat, jos tenteissä satutaan kysymään aiheesta.

Nyt Natoteema esiin kokoomuksen ehdokkaat, jos on niin jumalattoman tärkeää siitä jauhaa jatkuvasti.
Ja Jäbäkin on kertonut kokoomuslaisena kokeneensa jopa niin, että muut kuin kokoomus suurista puolueista yrittää estää keskustelun aiheesta.
Onko näin?
Siksikö Katainen ei tuo Natoasiaa alvariinsa esiin, että muut puolueet on kieltäneet siitä puhumasta?
Jos noin on, onpa kokoomuksen johtajana vellihousu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu