SNKY vaalipuheet :)

Suomi Nousee - Kansa Yhdistyy -puolue on aloittanut rynnistyksensä kohti kevään 2003 eduskuntavaaleja. Tavoitteenamme on saada todellinen äänivyöry ja protesti nykyisiä hymisteleviä poliitikkoja vastaan.

SNKY onkin päättänyt lähteä lujin ja yhtenäisin rivein kevään 2003 eduskuntavaaleihin. Kansan mitta on tullut täyteen, nykyiset maanmyyjät, multikultit, solmiosoturit ja frakkisankarit norsunluutorneissaan tietävät, että heidän aikansa on tullut täyteen.
Turhautuneet ja kiukkuiset kansalaiset ovat valmiita PROTESTIIN ja he aikovat tehdä sen puolueemme SNKY:n kautta.

Tavoitteenamme on saada sisään vähintään yksi kansanedustaja ja tämä on vielä varovainen arvio, koska kaikki merkit viittaavat siihen, että juuri nimenomaan SNKY:n kaltaista SELKEÄSTI KANTAA OTTAVAA puoluetta ollaan odotettu ennen kaikkea perinteisen "nukkuvain puolueen" keskuudessa. Tinkimättömästi isänmaalliset, kansallismieliset ja sinivalkoiset kansanedustajaehdokkaamme takaavat, että äänestäjällä on vaalipäivänä selkeästi muista erottuva vaihtoehto.
3181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

taisi olla joskus tammikuussa kun arvioin SNKY:n vaalikannatukseksi tällä palstalla 0,1 %. Epäilivät arviointikykyäni, joka osoittautui tässä asiassa paikkansapitäväksi.
Todellinen äänivyöry siis :)
No, jos seuraavissa vaaleissa saavat 0,2 %, niin voivat sanoa, että kannatus nousi 100%.

Äänestä
  • Turhaan sä sillä makeilet. Aivan suotta.

    Äänestä

Saihan Väinö Kuisman "käsinukkekin" enemmän ääniä kuin Jäätteenmäki.

Kirjasta "Jumala armahtaa - minä en", sivu 115:

"Mä olin kirjoittanut sopimuksen Japaniin ja sanoin suoraan WWF:n johtajille, että suomalainen ei turhan takia vedä nimeänsä mihinkään paperiin."

ja sivu 137:

"Mä olen jälkeenpäin monesti miettinyt, miten pienestä kaikki voi olla kiinni ja miten kohtalo voi ihmistä kuljettaa täysin mielensä mukaan."


Ja ennaltakin voi näköjään aavistaa jotain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lukekaa kirjoitti:

Suomi Nousee - Kansa Yhdistyy -puolue on aloittanut rynnistyksensä kohti kevään 2003 eduskuntavaaleja. Tavoitteenamme on saada todellinen äänivyöry ja protesti nykyisiä hymisteleviä poliitikkoja vastaan.

SNKY onkin päättänyt lähteä lujin ja yhtenäisin rivein kevään 2003 eduskuntavaaleihin. Kansan mitta on tullut täyteen, nykyiset maanmyyjät, multikultit, solmiosoturit ja frakkisankarit norsunluutorneissaan tietävät, että heidän aikansa on tullut täyteen.
Turhautuneet ja kiukkuiset kansalaiset ovat valmiita PROTESTIIN ja he aikovat tehdä sen puolueemme SNKY:n kautta.

Tavoitteenamme on saada sisään vähintään yksi kansanedustaja ja tämä on vielä varovainen arvio, koska kaikki merkit viittaavat siihen, että juuri nimenomaan SNKY:n kaltaista SELKEÄSTI KANTAA OTTAVAA puoluetta ollaan odotettu ennen kaikkea perinteisen "nukkuvain puolueen" keskuudessa. Tinkimättömästi isänmaalliset, kansallismieliset ja sinivalkoiset kansanedustajaehdokkaamme takaavat, että äänestäjällä on vaalipäivänä selkeästi muista erottuva vaihtoehto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu