Kaikki vinkit

Budapestistä kiitos

Olen menossa ensi kertaa Budapestiin, aikaa on rajoitetusti, joten kertokaa ihmeessä mitä kannattaa ehdottomasti nähdä ja missä käydä. Lisäksi kaikki muut vinkit/tieto liittyen maahan ja kaupunkiin ovat tervetulleita.

Kiitos

9

4159

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin meillä

      Meitä oli matkalla minä, mieheni ja 8-v. tyttäreni, joten riippuu vähän matkaseurasta minkälaista opastusta kaipaisit, mutta tässä meidän matkasta jotain.

      Eli ehdottaisin ensin käymään kiertoajelulla. Siinä vähän hahmottaa paikkoja.

      Itse kävimme eläintarhassa joka oli kaupunginpuistossa ja myös samaisessa paikassa olevassa kylpylässä nimeltä Széchenyi.

      Vaci utcalla (lähellä jokea) löytyy turistikauppakatu, jonka päässä on ihana kauppahalli. Siellä kävimme pariinkin otteeseen. Alakerta pursuaa lihakauppoja yms. ja yläkerta on täynnä turistikrääsää (hyvä tuliaisten ostopaikka). Tapanin kirkkokin oli hieno paikka.

      Vanhassa Budan kaupungissa kannattaa ehdottomasti käydä. Köysiradalla pääsee kätevästi ylös suoraan kuninkaan linnan luo. Labyrintti (maan alla oleva luolasto) oli myös mukava käynti kohde Budan puolella. Matiaksen kirkko ja Kalastajanlinnake olivat myös hienoja paikkoja siellä.

      Meillä oli semmoinen turistiopas kirja (Berlitz: Budapest), josta sai hyödyllisiä vinkkejä. Suosittelen. Pieni kokoinen, mahtuu hyvin laukkuun.

      Tässä jotakin mitä reissullamme näimme.

    • menossa myös

      Olen käynyt pari kertaa Unkarissa.Huhtikuussa jälleen menoksi.Unkari on muutakin kuin Budabest,viimeksi matkustimme muutamaksi päiväksi Egeriin junalla.Junamatkat ovat todella edullisia,siinä näkee Unkaria laajemmaltikin pikkurahalla.Budabestissä kannattaa tutustua linnavuoren ja tapanin kirkon lisäksi,parlamenttitaloon ja sankarten aukioon.Sankarten aukion takana on viehättävä puisto satulinnoineen.Samalla alueella on myös kirpputori muistaakseni sunnuntaisin.Eläintarha on myös alueella.Kahvilakulttuuri täytyy kokea ja Tonavan rantaan ja siltoihin voi tutustua sen vartta liikennöivästä ratikasta.Jos liikennöitte metrolla tai muilla julkisilla kulkuneuvoilla kannattaa ostaa turistikortti tai viikon lippu,tarkastuksia oli aika usein lippujen suhteen ja maksut ilman lippua matkustaessa oli melkoinen.Hyvä paikka lomailla.

      • nimi

        on Budapest...


      • jooooooo
        nimi kirjoitti:

        on Budapest...

        Mitä merkitystä kun kaikki kuitenkin tietää, mitä tarkoitetaan..


    • mooses pessi

      Eräs vaikuttavimmista elämyksistä Budapestissa oli vierailu Terror Hazassa, joka sijaitsee Andrassy ut 60:ssa. Museo on perustettu salaisen poliisin päämajaan ja kertoo unkarilaisten kärsimyksistä sekä natsien että kommunistien vallan aikoina. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen, mikäli haluaa tutustu unkarilaisten lähihistoriaan.

      • AXbeebi

        Lisään vaan tuohon, että englanninkielentaito on oltava hallussa, että saa tuosta paikasta jotain irti. Onhan siellä katseltavaa kielitaidottomillekin, mutta tuo kannattaa ottaa huomioon


    • matkasiskot

      Riippuu tietysti, mikä sinua kiinnostaa.. Haluatko katsella nähtävyyksiä ja historiallisesti merkittäviä paikkoja vai tehdä ostoksia?

      Olimme Budapestissä neljä päivää ja käytimme ne melko puhtaasti ostoksiin ja kaupoissa kiertelyyn. Kävelykatu Váci utca joen läheisyydessä kannattaa katsoa. Siellä on kauppoja joka lähtöön (vaate- ja kenkäkauppoja ja ns. "krääsää")ja sen toisessa päässä on kauppahalli, johon myös kannattaa tutustua. Kiersimme myös kaksi kauppakeskusta. West End on suurin ja sinne pääsee kävelykadun läheltä sinisellä metrolinjalla. Tämä kauppakeskus sijaitsee Vaci ut:lla, mikä ei kuitenkaan ole sama kun se kävelykatu... Kartalla näkyy ostoskeskus ja myös ne metrolinjat. Punaisella metrolinjalla(Keleti-aseman suuntaan) kun ajaa päätepysäkille, pääsee Arkad-ostoskeskukseen, mikä on myöskin hyvä. Arkadin vieressä on myös IKEA! Siellä ei käyty kylläkään...

      Kävimme myls GL-outlet myymälöillä, todella paljon kauppoja, joskaan ei niin erikoisia vaatteita odotuksista huolimatta tullut vastaan. Näille myymälöille olikin sitten matkaa -hotellilta kolmella bussilla matkaan meni yhteen suuntaan noin tunti... Perille löysimme hotellihenkilökunnan ystävällisellä opastuksella ja kysymällä paikallisilta, jotka ovat muuten erittäin ystävällisiä!

      Nähtävyyksistä kävimme vain kuninkaan linnalla ja siellä kauppahallissa.. Eli kovin ostospainotteinen reissu meillä ;)

      Kaupungissa on helppo liikkua julkisilla kulkuneuvoilla - metro, bussi ja raitiovaunu. Lippujen hinnat ei todellakaan päätä huimaa, ja jos liikkuu paljon, kannattaa ostaa päivän tai kahden lippu, jolla voi käyttää em. kulkuneuvoja niin paljon kun haluaa.

      Toivottavasti sait vinkkejä reissua varten, itse pidin ja aion mennä uudelleen. Hauskaa matkaa :)

      • best in budapest

        heippa, kertoisitko lisää tuosta gl-outletistä... mitä merkkejä siellä oli myynnissä, oliko kenkiä? että onko käymisen arvoinen? kenkiä lähdössä shoppaamaan etupäässä, ja tietenkin muutakin vaatetta:) löysitkö itse kivoja kenkiä ja onko mitään ehdotonta kauppaa joka kannattaisi katsastaa? lähdetään ystävän kanssa 6 päiväksi ensi kuussa ja tarkoitus siis shoppailla, käydä kahviloissa/baareissa sekä kylpylätkin pitää testata ja myös piknikillä käydä margit saarella:) kenelläkään vinkkejä esim. mihin kylpylöihin kannattaisi tutustua? ulkoallas plussaa. rentoja ja hyvää ruokaa tarjoavia ravintoloita olisi kiva tietää, mitkään gourmet paikat eivät juurikaan kiinnosta. missäs kannattaa käydä iltaa viettämässä? asutaan raday uctan lähistöllä kiitos suuri vastanneille!!


      • matkasiskot
        best in budapest kirjoitti:

        heippa, kertoisitko lisää tuosta gl-outletistä... mitä merkkejä siellä oli myynnissä, oliko kenkiä? että onko käymisen arvoinen? kenkiä lähdössä shoppaamaan etupäässä, ja tietenkin muutakin vaatetta:) löysitkö itse kivoja kenkiä ja onko mitään ehdotonta kauppaa joka kannattaisi katsastaa? lähdetään ystävän kanssa 6 päiväksi ensi kuussa ja tarkoitus siis shoppailla, käydä kahviloissa/baareissa sekä kylpylätkin pitää testata ja myös piknikillä käydä margit saarella:) kenelläkään vinkkejä esim. mihin kylpylöihin kannattaisi tutustua? ulkoallas plussaa. rentoja ja hyvää ruokaa tarjoavia ravintoloita olisi kiva tietää, mitkään gourmet paikat eivät juurikaan kiinnosta. missäs kannattaa käydä iltaa viettämässä? asutaan raday uctan lähistöllä kiitos suuri vastanneille!!

        Gl-outletin kaikki liikkeet löytyy netistä osoitteesta www.gloutlet.hu. Kauppoja oli yllättävän paljon siihen nähden, että etukäteen ajattelin, että se on joku pieni rähjäinen varastomyymälä "jossain". Liikkeet ovat aika pieniä, mutta niitä on joka lähtöön ja kenkäkauppoja on myös, mutta melkeinpä saman hintaluokan kenkiä löytyy Vaci utcalta ja noista mainitsemistani kahdesta kauppakeskuksesta.

        Toi outlet myymälä on todellakin "jossain"... Mutta saimme hotelliltamme hyvän opastuksen. Bussilla nro 7 mentiin ensin keskustasta joen toiselle puolelle sellaiselle isolle aukiolle (en muista nimeä!), josta vaihdettiin bussiin numero 40, jolla mentiin päätepysäkille (Budaörs). Tällä päätepysäkillä vaihdetaan busiin 140, jolla matka outleteille kestään n.15-20 min. Kysyimme kuskilta missä pitää jäädä pois, mutta myymälä näkyy kyllä tien viereen eli on helppo jäädä kyydistä! Takaisin sitten päinvastoin :) Matkaan meni todellakin noin tunti ja kaupoissa kiertelyyn useita. Outletillä on yksi (italialainen) ravintola, missä käytiin välillä kahvilla.

        Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Gl-outletillä kannattaa käydä JOS jää aikaa ja virtaa.. En tosiaan löytänyt sieltä mitään (yhdet mustat housut) erikoista ja oli pieni pettymys, että esim. urheiluvaatteilla ei ollut merkkikohtaisia myymälöitä, vaan samassa oli vähän useita merkkejä. Ennemminkin suosittelen kävelykatu Vacia ja ostoskeskusksia (West end ja Arkad), kenkä- ja vaatekauppoja näissä oli paljon ja kengät todellakin ihania! Maltoin kuitenkin mieleni niin, että ostin vain yhdet kengät ;)

        Kävelykadulla on myös kahviloita (ja toisessa päässä suklaakauppa!), missä voi levähtää hetken. Kahviloiden hinnat on halvat ja leivokset ym. ihanan erilaisia kuin Suomessa. Kahvila Annassa (kävelykadulla) on myös muuten aika hyvännäköisiä tarjoilijapoikia ;)

        Menkää avoimin mielin ja nauttikaa lomasta :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      27
      1469
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1289
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1231
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1054
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1035
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      87
      871
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      722
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      136
      711
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      687
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      604
    12. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      598
    13. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      593
    14. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      589
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      579
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    17. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      561
    18. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      558
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      546
    20. 46
      543
    Aihe