todella tervetullut ja kaupunginkin elämään kuuluva lempeä petoeläin saatiin vihdoinkin tänne.
nyt vain malttia ihmiset, susi pärjää asutusalueella samalla lailla kuin metsissäkin, onhan sitä pesivänä kantana kaikissa maailman suurkaupungeissa.
pelko on turhaa ja aiheuttaa vain samanlaista joukkohysteriaa kuin itäsuomen ihmisissä, hysteria nimenomaan lietsoo turhaa petovihaa.
Tampereen Sudet
6
609
Vastaukset
Tuossa taannoin heittää puoliksi vitsinä, että luontokuvaaja Kemppainen saa kohta tehdä uudenlaisen luontofilmin " Kaupunki sudet". Hetki taitaa olla kohta lähellä, onhan se hänellekkin erilaista asustella hotellissa, käydä välillä kuvaamassa pätkä suomen oloihin erikoista luontodokkaria. Ei vainkaan " hengenlähtö lähellä, ampu tulloo".
- hieno homma
Ei tartte lähtee mettään sohjossa rämpimään kun nyt saa parvekkeelta torrakalla tärräytää. Oli ne Kuhmoisissa hienoja miehiä, kun meille asian näin kivasti järjestivät.
- jaa...
Taas yksi susien rakastaja? Olen ihan eri mieltä tuosta asiasta. :S
- kos
jälleen kerran. Kumma hätä ihmisillä saada omat havaintonsa erehtymisen uhallakin lehtiin.
- eivät nytkään
petopelkoiset saaneet onanoida kaupunkisusi-fantasiassaan. Koiraksi paljastui tämäkin suurpeto, joka villeimmissä fantasioissa vei niin lapset vaunuistaan, kuin piikatytön pihapolulta....
- Siitä syystä
Että se saattoi ollakin koira, niinkuin vissiin olikin. Muista vain onanoida itseäsi pakoputkeen ja sitä kautta suuhusi.
saamarin tomppeli, et onanoidessasi edes tajua, että koko susiviha on kaltaistesi syytä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1186854Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam474542Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk723692Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,272734Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni282431Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t221906Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei2001408Martinan prinsessahäät peruuntui
Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.3191224Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona
Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on361021- 88888