Lipponen mätänee

Kaikista poliittisista tehtävistä Suomessa käytännössä poispotkittu, suomalaisia paljon päähänpotkinut Paavo Lipponen keskittyy uransa jälkeen kirjoittelemaan muistelmiaan.

Niissä hän näköjään pyrkii puhumaan niin totta kuin osaa. Ohjenuoranaan hän oman ilmoituksensa mukaan pitää kaksoisroolia.

""Kerron asioista kahdessa roolissa, toimijana ja todistajana. Esitän oman käsitykseni, mitä todella tapahtui..."

Tämähän todellakin takaa hänen muistumiensa historiallisen arvon, itse kertoo toimistaan ja arvioi tekemistensä totuudellisuuden todistajana.

Voi herranlettas sentään. Eläköön Paavo Suuri. Alitat jopa feministisiä kirjoja rustailevan vaimosi historiankirjoituksen määrittelyssä. Ja tätä ennen feministi-historianopettajatar lienee maailman vähiten historiaa ymmärtävä ihminen.
2215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt Paavo saa vihdoin ilman mitään pidäkkeitä kehua itseään ja haukkua niitä, jotka Kauna-Paavoa ovat joskus arvostelleet. Ja tämä teos on puolueeton ja kiistaton totuus koko Suomen politiikasta mitään lisäämättä ja mitään poisjättämättä?!

Mutta muistakaamme kuitenkin, että vallasta on ollut kivuliasta luopua ja monta kertaa on Kauna-Paavollekin ovi lyöty kiinni nokan edestä. Kirjoittaminen on terapiaa! Suodaan tämä ilo Paavolle ja ostetaan kirja Olohuoneen hyllyyn Kurosen kirjan viereen. Molemmat ovat olleet tämän kirjoitus-terapian tarpeessa.

Äänestä

"Any statement in a politician's memoirs can represent one of six different levels of reality:
a. What happened.
b. What he believed happened.
c. What he would have liked to have happened.
d. What he wants to believe happened.
e. What he wants other people to believe happened.
f. What he wants other people to believe he believed happened."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


älyllisesti kirjoitti:

Kaikista poliittisista tehtävistä Suomessa käytännössä poispotkittu, suomalaisia paljon päähänpotkinut Paavo Lipponen keskittyy uransa jälkeen kirjoittelemaan muistelmiaan.

Niissä hän näköjään pyrkii puhumaan niin totta kuin osaa. Ohjenuoranaan hän oman ilmoituksensa mukaan pitää kaksoisroolia.

""Kerron asioista kahdessa roolissa, toimijana ja todistajana. Esitän oman käsitykseni, mitä todella tapahtui..."

Tämähän todellakin takaa hänen muistumiensa historiallisen arvon, itse kertoo toimistaan ja arvioi tekemistensä totuudellisuuden todistajana.

Voi herranlettas sentään. Eläköön Paavo Suuri. Alitat jopa feministisiä kirjoja rustailevan vaimosi historiankirjoituksen määrittelyssä. Ja tätä ennen feministi-historianopettajatar lienee maailman vähiten historiaa ymmärtävä ihminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu