Romanian orpokodit

Kokoomuksen talous- ja sosiaalipolitiikka on kopioitu suoraan Ceausescun Romaniasta. Mikäli Niinistö päästetään taas harjoittamaan ceausesculaista talouspolitiikkaa ja Sarkomaa sarkososialistista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa, niin seuraukset ovat samanlaiset, kuin aikoinaan Romaniassa.
1204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Terveydenhuolto varautunut huonosti maahanmuuttajiin Julkaistu 15.02.2007, klo 12.08

FPRIVATE "TYPE=PICT;ALT=maahanmuuttajaperhe"        Maahanmuuttajat muodostavat terveyskeskuksissa ja sairaaloissa yhä suuremman potilasryhmän. Terveydenhuolto on kuitenkin huonosti valmistautunut erilaisista kulttuureista tulevien potilaiden kohtaamiseen, arvioi Suomalainen Lääkäriseura Duodecim.   
Kuva: YLE
           

   
   
   
Potilaiden taustat, kulttuurit ja kokemukset länsimaisesta terveydenhuollosta voivat seuran mukaan vaihdella suuresti. Joistakin potilaista esimerkiksi täsmälliset ajanvarausjärjestelmät ja pitkälle kehittynyt teknologia voivat tuntua oudoilta.

Lääkärin kysymykset ja hoito-ohjeet voivat myös olla vaikeasti ymmärrettäviä, tai lääkkeitä kohtaan voidaan tuntea epäluuloa.

Lääkäriseura muistuttaa, että työ maahanmuuttajien kanssa vaatii terveydenhuollon ammattilaisilta rohkeutta panna itsensä alttiiksi ja tutustua uusiin asioihin. Tärkeintä on potilaan kuunteleminen ja kunnioittaminen.

Suomessa asui viime vuonna 114 000 ulkomaan kansalaista, mikä on reilut kaksi prosenttia koko väestöstä. Luvussa eivät ole mukana Suomen kansalaisuuden ottaneet tai Suomessa syntyneet uussuomalaiset.

Pääkaupunkiseudulla erityisesti somalit muodostavat suuren ryhmän terveydenhuollon asiakkaista. Myös vanhempien etnisten vähemmistöjen, kuten romanien tavat voivat olla vieraita terveydenhuollon henkilökunnalle.

Masennus on keskimääräistä yleisempää

Maahanmuuttajista noin viidennes on pakolaisia. Heidän joukossaan on paljon traumatisoituneita tai luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä. Joillakin potilailla saattaa olla terveydenhuoltoon liittyviä pelkoja tai vaihtoehtoisesti liian suuria odotuksia.

Maahanmuuttoon ja varsinkin pakolaisena elämiseen liittyy myös keskimääräistä suurempi masennuksen tai muiden mielenterveyshäiriöiden riski. Tiedon puute, kulttuurierot ja ennakkoluulot estävät heitä usein hakemasta psykiatrista hoitoa. Hoidon toteutumisen voivat estää myös hoitohenkilöstön asenteet tai liiallinen byrokratia.

Hoitamattomana maahanmuuttajien psyykkiset häiriöt aiheuttavat pitkäaikaista työkyvyttömyyttä ja monenlaisia sosiaalisia ongelmia. Vanhempien ongelmat voivat vaikuttaa myös seuraavien sukupolvien elämään ja kotoutumiseen.

Romaneilla ristiriitoja sairaaloissa

Myös Suomen romanien tavat voivat puolin ja toisin aiheuttaa hämmennystä sairaaloissa. Romanit kokevat usein sairaalat pelottaviksi, koska ovat siellä yksin, ainoina oman etnisen ryhmänsä edustajina. Romanien puhtauskäsitysten mukaan sairaalat ovat myös erittäin likaisia paikkoja.

Romanikulttuurissa perhe ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä, ja etenkin vanhoja ihmisiä pidetään suuressa arvossa. Lääkäriseura Duodecim ehdottaakin, että tämä otettaisiin sairaaloissa huomioon järjestämällä jokin tila sukulaisten vierailuja ja yöpymistä varten.

YLE Uutiset    

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tonava kaunoinen kirjoitti:

Kokoomuksen talous- ja sosiaalipolitiikka on kopioitu suoraan Ceausescun Romaniasta. Mikäli Niinistö päästetään taas harjoittamaan ceausesculaista talouspolitiikkaa ja Sarkomaa sarkososialistista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa, niin seuraukset ovat samanlaiset, kuin aikoinaan Romaniassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu