Analysointi tälläkin palstalla on valitettavasti jäänyt asioiden osalta huonoksi. Vaalituloshan antaa suuntaa tulevalle politiikalle, ei se anna ylivaltaa Keskustalle tai muillekaan voittajille, eikä toisaalta sulje suuta kokoomukselta tai muilta. Kaikki on siis mahdollista. Eduskunnan enemmistö päättää pääministeristä ja hän valitsee muut ministerit ja esittää ne muodollisesti presidentille hyväksytttäväksi. Kaikki muu on perustuslain ulkopuolella sovittua. Mm. että suurin puolue aloittaa hallitustunnustelut. Ohjelmasta tulee siis sopia tarkasti ja laajasti etukäteen, jotta saa eduskunan enemmistön taakseen pääministeriäänestyksesssä. Lopuksi toivon, että keskustelussa pidättäydytään alatyylistä.
Kaikki haluu
Arto&Anja
1106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ryhmäkuri estää rehellisyyden ja kansan hyväksi toimimisen niin demuleissa kuin kepuleissakin. Jos joku on rehellinen - ja toimii kenties väärinkäytöksiä vastaan, niin puolueen lisäksi vielä koko valtakunnan mediakenttä hyökkää kuin hyeena kimppuun ja sellaisella voimalla ettei riekkuminen ota loppuakseen edes vuosikymmeniä rehellisten kansanedustajien kuolemasta.
Kyllä täällä pitää saada sanoa mitä haluaa.
Junttimassat ja vallanpitäjät uskovat ainoastaan voimaa ja päättäväisyyttä: eivät naismaista "keskustelua."