Viialainen

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=105308

Viialainen Niinistölle haukkapala

Illan kiihkein taistelu käytiin kolmikannasta SAK:n johtaja Matti Viialaisen (ex-vas., nyk. sd.) ja Kokoomuksen Sauli Niinistön välillä. Niinistö syötti Viialaiselle työmarkkinahistoriaa vuosilukuineen ja syytti niin SAK:ta kuin työnantajajärjestöäkin siitä, että pahojen vuosien 1993-94 aikana siltä suunnalta ei kuulunut muuta kuin SAK:n yleislakkouhkaus.

Viialainen yritti puhua ajasta, jolloin pommit putosivat Helsinkiin, mutta Niinistö käänsi puheen takaisin talouskriisin vuosiin. Hän syytti SAK:ta myös vaalimainospuuhailusta ja kaikkia työmarkkinajärjestöjä siitä, että työssä viihtyminen on romahtanut viimeisen kolmen vuoden aikana.

Epätasainen väittely päättyi Niinistön suorittamaan Viialaisen nitistykseen ja yleisö tuomitsi Niinistön ottelun voittajaksi äänin Viialaiselle kolme ääntä ja Niinistölle loput.

Juontajan kysymykseen, sopisiko Viialaiselle sinipunahallitus, tämä vastasi myönteisesti. Niinistö puolestaan ennusti, että vaalitulos on niin tasainen, että päädytään aitoihin hallitusneuvotteluihin.
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


syöty kirjoitti:

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=105308

Viialainen Niinistölle haukkapala

Illan kiihkein taistelu käytiin kolmikannasta SAK:n johtaja Matti Viialaisen (ex-vas., nyk. sd.) ja Kokoomuksen Sauli Niinistön välillä. Niinistö syötti Viialaiselle työmarkkinahistoriaa vuosilukuineen ja syytti niin SAK:ta kuin työnantajajärjestöäkin siitä, että pahojen vuosien 1993-94 aikana siltä suunnalta ei kuulunut muuta kuin SAK:n yleislakkouhkaus.

Viialainen yritti puhua ajasta, jolloin pommit putosivat Helsinkiin, mutta Niinistö käänsi puheen takaisin talouskriisin vuosiin. Hän syytti SAK:ta myös vaalimainospuuhailusta ja kaikkia työmarkkinajärjestöjä siitä, että työssä viihtyminen on romahtanut viimeisen kolmen vuoden aikana.

Epätasainen väittely päättyi Niinistön suorittamaan Viialaisen nitistykseen ja yleisö tuomitsi Niinistön ottelun voittajaksi äänin Viialaiselle kolme ääntä ja Niinistölle loput.

Juontajan kysymykseen, sopisiko Viialaiselle sinipunahallitus, tämä vastasi myönteisesti. Niinistö puolestaan ennusti, että vaalitulos on niin tasainen, että päädytään aitoihin hallitusneuvotteluihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu