Pojalla (kohta 9 v)ollut poskiontelontulehduksia

Nyt söi loppuun Kefexin-kuurin kun Amoxin ei ilmeisesti tehonnut. Otettiin röntgen ja turvotusta poskionteloissa oli. On valittanut silmien ympärillä olevaa särkyä niin kauan kun tauti on kestänyt ja vieläkin vähän valittelee, voiko juontaa juurensa vielä tähän? Toisaalta on migreenialtis ja ilmeisesti kärsii myös jännityspäänsärystä, vaihtoi vuodenvaihteessa koulua eikä vielä ole päässyt 'jengiin' mukaan. Mitä voi olla?!?! Särky ei ole jatkuvaa.
3448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ainakin jos poskiontelontulehdusta vielä on (jota ilmeisesti ei sitten enää ole, kerran kuvassa ei enää näkynyt nestevaakapintaa!) niin ei kannata antibiooteilla yrittää hoitaa enää. Antibiootit eivät aina pääse pureutumaan onteloihin asti ja tämän vuoksi punkteeraus on paljon tehokkaampi hoito ja tuo avun heti.

Tosin uskoisin että syy löytyy nyt ihan muualta kuin tuolta poskionteloista.. (ainakin rtg-kuvauksen perusteella)
Lapsilla erilaiset toiminnalliset ja täysin vaarattomat päänsäryt ovat yleisiä. Anna särkylääkettä kipuun. Tuskin on sen vaarallisempaa. Jos kuitenkin selvästi liittyy koulun vaihtoon eikä ala helpottua, niin rupeaisin kyselemään opettajalta miten siellä koulussa menee jne.

Äänestä

meillä lopullinen apu toistuviin poskiontelotulehduksiin saatiin FES-toimenpiteellä. siinä höylätään turvonneita poskiontelon limakalvoja ohuemmaksi. jos oikein ymmärsin. päiväkirurginen toimenpide, pääsee samana päivänä kotiin.

Äänestä

päänsärky on todella kamala siinä vaiheessa kun "mätää" on poskiontelot täynnä.
Aina kannattaa olla näiden "päämätien" kanssa todella varovainen ja hoidossa huolellinen,
aivot sijaitsevat päässä ja poskionteloistahan on "jonkin näköinen reitti" ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Silmälääkäriinkö? kirjoitti:

Nyt söi loppuun Kefexin-kuurin kun Amoxin ei ilmeisesti tehonnut. Otettiin röntgen ja turvotusta poskionteloissa oli. On valittanut silmien ympärillä olevaa särkyä niin kauan kun tauti on kestänyt ja vieläkin vähän valittelee, voiko juontaa juurensa vielä tähän? Toisaalta on migreenialtis ja ilmeisesti kärsii myös jännityspäänsärystä, vaihtoi vuodenvaihteessa koulua eikä vielä ole päässyt 'jengiin' mukaan. Mitä voi olla?!?! Särky ei ole jatkuvaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu