Koska opiskelen ihmisen persoonaan liittyviä asioita, on tullut vastaan kirja Hyvä itsetunto.
Siinä sanotaan, että huonoihin kokemuksiin (tällaiseksi voidaan varmasti abortti lukea) suhtautuu eri tavalla ihminen, jolla on hyvä itsetunto, ja ihminen, jolla on huono itsetunto.
Sellainen, jolla on huono itsetunto, märehtii ja murehtii pitkään huonoa kokemusta, syyllistää itseään, jne.
Sellainen, jolla on hyvä itsetunto, selittää itselleen jollakin loogisella tavalla kaikki epäonnistumiset ja huonot kokemukset (esim. "sehän oli vain yksi kerta"), eikä jää murehtimaan, vaan työntää mielestään tuon kokemuksen lyhyen käsittelyn jälkeen.
Tässä voi olla syy siihen, miksi kaksi ystävääni menivät molemmat täysin rikki joutuessaan tekemään abortin, ja ovat sen jälkeen murehtineet sitä, vaikka tietävät, että se oli heille ainoa oikea ratkaisu. Heille jää koko elämäksi arvet, ja he itkevät monesti asiaa ja ottavat puheeksi, eli kaipaavat hyvin paljon asian käsittelyä.
Itse jouduin tekemään abortin kaksi vuotta sitten ollessani 20-vuotias ja eroamassa poikaystävästäni, ja selitin sen asian eli keskeytyksen itselleni, miksi tein niin, en syyllistänyt itseäni, enkä ole murehtinut tai katunut näiden vuosien aikana asiaa. Se ei ole jättänyt, eikä tule jättämään arpia minuun, vaikka hyvin empaattinen ihminen olenkin.
Eli eroja ihmisten reaktioissa ja kokemuksissa on todella paljon riippuen ihmisen persoonasta ja itsetunnosta. Ympäristön odotukset ja asenteet vaikuttavat myös. Minulla oli sairaalassa ihana henkilökunta, joka ei syyllistänyt.
Siinä sanotaan, että huonoihin kokemuksiin (tällaiseksi voidaan varmasti abortti lukea) suhtautuu eri tavalla ihminen, jolla on hyvä itsetunto, ja ihminen, jolla on huono itsetunto.
Sellainen, jolla on huono itsetunto, märehtii ja murehtii pitkään huonoa kokemusta, syyllistää itseään, jne.
Sellainen, jolla on hyvä itsetunto, selittää itselleen jollakin loogisella tavalla kaikki epäonnistumiset ja huonot kokemukset (esim. "sehän oli vain yksi kerta"), eikä jää murehtimaan, vaan työntää mielestään tuon kokemuksen lyhyen käsittelyn jälkeen.
Tässä voi olla syy siihen, miksi kaksi ystävääni menivät molemmat täysin rikki joutuessaan tekemään abortin, ja ovat sen jälkeen murehtineet sitä, vaikka tietävät, että se oli heille ainoa oikea ratkaisu. Heille jää koko elämäksi arvet, ja he itkevät monesti asiaa ja ottavat puheeksi, eli kaipaavat hyvin paljon asian käsittelyä.
Itse jouduin tekemään abortin kaksi vuotta sitten ollessani 20-vuotias ja eroamassa poikaystävästäni, ja selitin sen asian eli keskeytyksen itselleni, miksi tein niin, en syyllistänyt itseäni, enkä ole murehtinut tai katunut näiden vuosien aikana asiaa. Se ei ole jättänyt, eikä tule jättämään arpia minuun, vaikka hyvin empaattinen ihminen olenkin.
Eli eroja ihmisten reaktioissa ja kokemuksissa on todella paljon riippuen ihmisen persoonasta ja itsetunnosta. Ympäristön odotukset ja asenteet vaikuttavat myös. Minulla oli sairaalassa ihana henkilökunta, joka ei syyllistänyt.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jotta osaa varmemmin ennustaa omat reaktionsa ja valmistautua niihin, helpottaa valinnanpaikkaa paljon.
Ylipäätään elämänasenne, katsoa ennemmin eteen- kuin taaksepäin, auttaa vaikeiden asioiden käsittelemisessä. Huonoon itsetuntoonhan usein liitetään huomiontarve ja traaginen kokemus on yksi parhaista tavoista saada myötätuntoa, kaipaamaansa positiivista huomiota. Kun myötätuntoa tulee joka kerta kun asian nostaa esiin, miksi lopettaakaan? On hyvin helppoa saada itsensä uskomaan että kokemusta täytyy vielä työstää, mutta siihen tarvitaan aina joku ulkopuolinen joka sen palkinnon (positiivinen palaute) antaa.
Joillekin surusta tulee kierre joka ruokkii itseään, elämän keskipiste jolla oikeutetaan kaikki teot ja tekemättä jättämiset.
***
mitä arvoja ihminen kannattaa. Jonkun mielestä abortti on ehkäisykeino ja ihan OK. Mitäs sellaista suremaan. Eikä elämää muutenkaan tarvitse ottaa niin kovin vakavasti. Toinen abortin tekijä tietää rikkovansa pahasti omia normejaan vastaan (ja myös Jumalaansa vastaan, jos hän uskoo sellaiseen). Totta kai jälkimmäisellä abortin tekijällä on abortin jälkeen vaikeampaa.
... kovinkaan moni abortin tekijä pitää sitä ehkäisykeinona, melkoista kärjistämistä. Useimmille se lienee huono mutta pakollinen ratkaisu siinä elämäntilanteessa.
että joku joka kokee abortin olevan väärin ja omia arvojaan vastaan, tekisi abortin? Hieman nurinkurista?
Abortin tekevä todennäköisesti ajattelee sen olevan "ihan OK" (ehkäisy??? WTF??) mutta ymmärräthän että vaikka sen kokee hyväksyttäväksi vaihtoehdoksi, se on silti psyykkisesti raskas. Otetaan typerä vertaus tähän väliin: tiedät että kärsivät ja sairaan vanhan koirasi lopettaminen on hyvä, hyväksyttävä, sellainen asia jonka tiedät että sinun on tehtävä ollaksesi jo elukallekin armeilias. Silti se tuntuu pahalta, sitä ei sivuuteta olankohautuksella vaikka se onkin "ihan OK". Ymmärrätkö pointtini?
***
abortin tai tekee sen sairaalassa virkatyönään, vaikka pitää sitä vääränä tekona/syntinä. Väittäisin jopa, että suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että abortti on väärin. Kiva asia se on tuskin kellekään.
Pahimpia ovat varmasti loppuraskauden abortit, jotka tehdään, koska lapsen uskotaan olevan vaikeavammainen. Monellakaan ei ole rohkeutta ottaa tällaista lasta vastaan ja kun kerran yhteiskuntakin kannustaa tämmöisessä tapauksessa aborttiin. Myös teiniraskauksien kyseessä ollessa esiintyy tuota aborttiin painostamista.
Suomessa. Mutta Neuvostoliitossa se oli aikoinaan yleinen ja monilla ainoa ehkäisykeino. Tunnen naisia, joille on tehty kymmenenkin aborttia.
Abortti ei koskaan ole pakollinen, kyllähän siitä aina voi kieltäytyä. Sosiaaliset olot eivät meillä Suomessa enää ole käypä abortin peruste. Äiti ja lapsi pääsevät Ensikotiin, jos muuta kotia ei löydy. Sosiaalihuolto pitää huolta synnyttäjästä lapsineen. Yhteiskunta ei myöskään enää suhtaudu aviottomiin lapsiin kielteisesti.
Hyvin harvinaisia ovat myös tapaukset, joissa lääkäri suosittelee aborttia, jos raskauden jatkumisen katsotaan uhkaavan äidin henkeä. Siinäkin tapauksessa äiti saa itse valita, jatketaanko raskautta vai ei.
Oikeastaan vain kohdun ulkoinen raskaus on ainoa sellainen tapaus, missä alkio täytyy välttämättä ja ilman vaihtoehtoja tuhota äidin hengen pelastamiseksi. En pidä kohdunulkoisen alkion/sikiön poistamista varsinaisena aborttina, koska väärään paikkaan kiinnittyneellä alkiolla ei ole elinmahdollisuuksia.
"selitin sen asian eli keskeytyksen itselleni, miksi tein niin, en syyllistänyt itseäni, enkä ole murehtinut tai katunut näiden vuosien aikana asiaa. Se ei ole jättänyt, eikä tule jättämään arpia minuun,"
Myönnät siis uskotelleesi itsellesi asiat sopiviksi ja parhain päin..? Siltä se vaikuttaa.
Et voi myöskään tietää tuletko jonakin päivänä vielä katumaan tai onko se jättänyt arpia joita vain et suostu näkemään.
Tiedät myös varmaan ihmismielen defensseistä ja siitä kuinka tehokkaasti ikäviä kokemuksia voi torjua alitajuntaan?
Toisilla on myös enemmän tunteita ja inhimillistä, korkeampaa moraalia kuin toisilla.
Tässä pieni lainaus ituprojektin sivulta, abortin jälkeen:
*Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.*
Ehkä sinulla tämä vaihe on vielä meneillään toisin kuin ystävilläsi..?
Itselläni ei ole kieltämisvaihe menossa.
Tiedostan sen asian, että olen keskeyttänyt raskauteni. Mutta minulla ei yksinkertaisesti ole tarvetta murehtia sitä asiaa, koska se on ollutta ja mennyttä, eikä kuitenkaan mitään tehtyä saa tekemättömäksi, enkä edes haluaisi saada sitä tekemättömäksi, en haluaisi, että minulla olisi nyt vuoden ikäinen lapsi, en missään tapauksessa, se ei vaan kävisi. Mutta muutenkin on ihan turha katua tai murehtia menneitä, kun KUKAAN EI VOI MENNEISYYTTÄ MUUTTAA.
Pitää olla tyyneyttä hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa ja rohkeutta muuttaa asiat, jotka voi muuttaa.
Ja viisautta erottaa nuo asiat toisistaan.
Minulla on vain tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa. En usko, että koskaan tulen katumaan raskaudenkeskeytystäni, koska tulen aina olemaan sen verran järkevä, että tiedän, ettei lapsen pitäminen olisi ollut hyväksi ei lapselle, eikä minulle. Ei muille, kuin abortinvastustajille.
Pitäisi hyväksyä, että eri ihmisille rankatkin kokemukset ovat erilaisia, toiset suree hetken, toiset koko elämän. IHMISET OVAT ERILAISIA, tajutkaa jo. Vaikka tiedän, että abortti on helvetin iso asia, elämän kokoinen päätös, niin en vaan näe mitään syytä märehtiä sitä vuosien jälkeen teosta. Ihmettelen välillä, kuinka tyhmiä voi ihmiset olla. Lukekaa jotain muitakin kirjoja, kuin raamattua. Itsekin uskon Jumalaan, enkä silti koe aborttia anteeksiantamattomana syntinä.
Mummini teki itse itselleen abortin kaivamalla lapsen itsestään. Hän oli uskonnollisin tuntemani ihminen, saarnasi saarnaamisen perään ja rukoili aamusta iltaan. Häntä oltiin käytetty hyväksi, koska oli kylän kaunein nainen.
Itselläni on paljon tunteita. Käsittelen niitä erittäin yksityiskohtaisesti, kuten kaikkea muutakin pääni sisällä. Myös psykologi on todennut, että olen käsitellyt oman pääni sisällä tuon keskeytyksen.
Jos sen vaan katsos OSAA käsitellä läpi nopeasti,
koska on lapsesta pitäen opettellut käsittelemään asioita, niin siitä EI jää arpia. Vaikka kuinka yrittäisin niitä sisältäni ja alitajunnastani etsiä, niin niitä ei yksinkertaisesti ole. Ei, vaikka olen
syvästi tunteva, empaattinen ihminen, joka rakastaa lapsia. Mutta abortinvastustajien on tietnekin vaikea tällaisia asioita sisäistää, sen ymmärrän. Kun on kerran päättänyt olla jotain mieltä, niin sitä sitten ollaan, ja siitä tehdään oikein elämän tarkoitus, ja siitä oikein nautitaan, kun päästään mollaamaan niitä, jotka ovat joutuneet abortin tekemään. HÄVETKÄÄ!!!!!!!!
Jumala ei todellakaan hyväksyisi sitä, että kiusataan lähimmäistä sillä tavalla, kuin täällä palstalla on havaittu!!! RAKASTAKAA LÄHIMMÄISIÄNNE, lukee Raamatussa, ja jos ette sattuneet tietämään, niin lähimmäisiksi lasketaan KAIKKI maailman ihmiset. JUMALA ITSEKIN RAKASTI IHMISIÄ NIIN PALJON, ETTÄ UHRASI OMAN POIKANSA HENGEN. Minä rakastan joskus ehkä mahdollisesti maailmaan tulevaa lastani niin paljon, että en pakottanut häntä syntymään huonoihin olosuhteisiin.
täällä ollaan tilittämässä ja miksi sitä täytyy muille niin ankarasti vakuutella..
Sellanen ketä asia ei vaivaa, ei se siitä enää jälkeenpäin koe tarvetta jauhaa eikä sitä kiinnosta mitä joku muu siitä aattelee.
Jumala sanoo 'Älä tapa'.
Millä tavoin abortti on määriteltävissä Jumalan tahdon mukaiseksi?
Ei millään tavalla, mutta otin vaan tuon tuohon
esimerkiksi.
Tämä aihe on ajankohtainen ystävän tilanteen takia, siksi olen täällä, kun en voi olla hänen luonaan tukemassa häntä...
Monet asiat varmasti vaikuttavat siihen miten ihminen suhtautuu aborttiin, ei yksistään itsetunto.
Jonkun mielestä voi olla väärin että lopettaa sisällään kasvavan elämän, asiaa jää murehtimaan loppu elämäkseen. Ei koskaan kannattaisi tehdä vastoin omaatuntoa!
Joku voi alkaa katumaan aborttia, nyt lapsi syntyisi,minkä ikäinen lapsi olisi nyt ja kohta hän menisi kouluun. Jos abortti ei ole aivan välttämätön, kannattaa se jättää tekemättä ja tarvittaessa miettiä muita vaihtoehtoja.
Ei kaikille raskaana epätoivotusti oleville abortti ole maailman paras ratkaisu ja se ei liity mitenkään itsetuntoon.
Asiat ovat loppujen lopuksi aika monimutkaisia ja jos joku tekee yksioikoisia ratkaisuja, se voi loukata...
Mutta ei kukaan sitä varmaan tahallaan tee!
Tottakai kysymyksessä on monien asioiden summa, sitä en kiellä. Kaikki kriisit eivät johdu itsetunnosta,
mutta se on varmasti totta, että sillä, onko hyvä vai huono itsetunto, on jonkin verran aina merkitystä sen kannalta, kuinka tilanteen pystyy käsittelemään ja kestämään. Jos on huono itsetunto, sitä varmasti enemmän syyllistää ja häpeää itseään, kuin jos on hyvä itsetunto. Hyvällä itsetunnolla on taipumusta vaikuttaa niin, että ihminen ei kaada kaikkea omaan niskaansa, vaan löytää selityksiä ja lieventäviä asianhaaroja, muistaa ajatella joka kantilta. Muistaa arvostaa itseään, se riittää jo siihen, että abortinjälkeinen elämä on helpompaa, kuin hänellä, joka vihaa itseään tai muuten vaan ei pidä itseään arvossa...
Ymmärrän täydellisesti tekstisi. Ihminen joka tuntee itsensä, yleensä tietää mitä hän kestää ja pystyykö esimerkiksi elämään abortin kanssa. Ihminen joka ei tunne itseään hyvin, saattaa tehdä väärän ratkaisun, sillä vain kuvittelee pysytyvänsä elämään asian kanssa...
Mutta kun kysyit kumpi vie toista, niin varmasti myös toisin päin. Ainakin itselläni abortti on kohottanut itsetuntoa; asian vuoksi on joutunut pohtimaan aika syviäkin analyyseja itsestään ja tarpeistaan. Aika hyvin laittoi abortin pohtiminen asioita tärkeysjärjestykseen omassa päässä, asioita joita ei olisi tullut itsestään muuten mietittyäkään... Tunnen tärkeysjärjestykseni nyt aika paljon paremmin.
Olisin voinut kirjoittaa itsestäni samoin. Asian läpikäyminen on todellakin kasvattanut ja pakottanut läpikäymään asoita, joita ei muuten olisi miettinytkään.